Suomen Kennelliiton hallitus on päättänyt, että Norjassa asuvat koirat eivät saa toistaiseksi osallistua Kennelliiton alaisiin koiratapahtumiin Suomessa. Tilanneta arvioidaan uudelleen 16.9.2019 alkavalla viikolla. Syynä tapahtumakieltoon on Norjassa ilmennyt vakava koirien veriripulitautitilanne.

Norjan Kennelliitto on tiedottanut 9.9.2019, että Norjassa koirilla ilmenneen vakavan veriripulitaudin takia kokeet, kilpailut ja koiranäyttelyt Norjassa on peruttu 16.9.2019 saakka, jiolloin tilanne arvioidaan uudelleen. Norjan Kennelliitto on tiiviissä yhteydessä maan eläinlääkintäviranomaisiin, ja tilannetta selvitetään.

Tautitapaukset Norjassa sairastuneilla koirilla ilmenevät verisenä ripulina, oksennuksena ja nopeasti heikkenevänä yleiskuntona.

Suomen Kennelliitto seuraa tilannetta ja tiedottaa asiasta heti, kun uutta tietoa on. Myös Ruotsin ja Tanskan kennelliitot ovat päättäneet  jatkaa Norjassa asuvien koirien koe-, kilpailu- ja näyttelykieltoa Ruotsissa toistaiseksi.

Koirien terveyden ja hyvinvoinnin valvonnasta Suomessa vastaava Ruokavirasto on saanut ilmoituksia yksittäisistä veriripulitapauksista Suomessa, mutta ei samanlaisina ryvästyminä kuin Norjassa. Ruokaviraston mukaan veriripuli on maailmalla tunnettu tauti. Suomessa tavatut tapaukset eivät tartu koirasta toiseen. Koirien tautitilanne on Suomessa hyvä. 

Tietoa tilanteesta päivitetään Norjan Kennelliiton verkkosivuille ja Kennelliiton verkkosivuilla Kysymyksiä ja vastauksia -palstalle.

Tietoa eläintautien valvonnasta löytyy Ruokaviraston verkkosivuilta.
 

Lisätiedot

Harri Lehkonen, Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
harri.lehkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 329 2188

 

Tiedotetta on päivitetty keskiviikkona 11.9.2019 Ruokaviraston antamalla tiedolla tautitapauksista Suomessa sekä Tanskan kennelliiton Norjassa asuville koirille asettamalla näyttelykiellolla.

Voit olla kiinnostunut myös näistä

suomenpystykorvanpentu
Kysymyksiä ja vastauksia Norjan tautitapauksista Lue lisää
Eläinlääkäri
Ruokavirasto varoittaa koiranomistajia koiria Norjassa tappaneesta taudista Lue lisää
suomenpystykorvanpentu
Norjassa asuvat koirat eivät saa osallistua koiratapahtumiin Suomessa 7.-8.9.2019 Lue lisää