Suomessa on 19 kennelpiiriä.

Kaverikoiravastaavat organisoivat kaverikoiratoimintaa

Suomessa on toimii tällä hetkellä 16 kaverikoiravastaavaa. Kaverikoiravastaavat ovat vastuussa mm. kennelpiiriensä alueella järjestettävistä kaverikoirakursseista.

Kennelpiirin kaverikoiravastaava on kennelpiirin esittämä ja Kennelliiton tehtävään nimeämä henkilö. Hän on tehtävässään Kennelliiton edustaja ja luottamushenkilö.

Tältä sivulta löydät alueesi kaverikoiravastaavan esittelyn. Monissa kennelpiireissä toimii useita kaverikoiraryhmiä ja vierailujen lisäksi järjestetään myös muunlaista toimintaa.

Pedigree
Pedigree tukee kaverikoiratoimintaa.


Kaverikoiravastaavat kennelpiireittäin

Olen ollut Hämeenlinnan seudun kaverikoirien toiminnassa mukana vuodesta 2012 ja vuoden 2019 alussa aloitin Hämeenlinnan kaverikoiraryhmän vetäjänä ja nyt kaverikoiravastaavana Etelä-Hämeen kennelpiirin alueella. Alueella toimii Riihimäen ja Hämeenlinnan ryhmät.

Minulla on tällä hetkellä kolme vanhaenglanninlammaskoiraa, joista  kaverikoirailemassa kanssani käy 5-vuotias Jaska. Nuorimmainen, Ruska, lähtee varmasti myös mukaan toimintaan, kunhan tulee täysi-ikäiseksi eli täyttää kaverikoiriin vaadittavan 2 vuoden ikärajan.

Käyntikohteitamme ovat ensisijaisesti vanhus- ja vammaiskohteet, mutta osallistumme pyynnöstä usein mm. lasten tapahtumiin, tilaisuuksiin ja kesäleireille sekä kaikenlaisiin alueen yleisötapahtumiin. Mielellämme osallistumme eri tapahtumiin ja teemme tärkeää kaverikoiratoimintaa tunnetuksi.  

Etelä-Pohjanmaan kennelpiirin kaverikoiravastaavana aloitin vuonna 2015 ja jo sitä ennen olin useamman vuoden kaverikoiratoiminnassa. Olen myös Seinäjoen kaverikoirat ryhmänvetäjä, kaverikoira- ja lukukoirajaoston puheenjohtaja ja käyn aktiivisesti kaverikoiravierailuilla ja lukukoirakäynneillä. Tällä hetkellä toiminnassa ovat mukana yorkkipoika Jonne Aaron ja bedlingtoninterrieri Petrus. Toiminnoista on eläköitynyt cairnmix Leona.

Kaverikoiratoiminta Etelä-Pohjanmaalla alkoi vuonna 2006 ja on kasvanut tasaisesti. Toimintaryhmiä on kuusi ja koirakkomäärä on vakiintunut noin sataan viiteenkymmeneen. Vierailuilla koirakot käyvät parilla kymmenellä paikkakunnalla. Vierailujen lisäksi koirakot osallistuvat kutsuttuina vuosittain useisiin kymmeniin yleisötapahtumiin. Ryhmien koiraohjaajat järjestävät lisäksi omia ja yhteisiä tapahtumia ja tempauksia sponsoreiden tukemina.

Lukukoiratoiminta kennelpiirini alueella alkoi vuonna 2017 ja nopeasti toiminta laajeni yli 40 koirakkoon.

Kaverikoirakursseja järjestän vuosittain kaksi tai tarvittaessa useamman kysynnän mukaan kennelpiirin eri paikkakunnilla. Lukukoirakursseja järjestetään enintään yksi vuodessa.

Kennelliiton kaverikoirilla ja lukukoirilla on arvokas rooli toimia yhteiskunnan ja yksittäisten ihmisten hyväksi. Tule mukaan toimintaan jakamaa iloa ja hyvää mieltä!

Nina Koistinen kaverikoiravastaava
3. Kainuun kennelpiiri

 

Keski-Pohjanmaalla kaverikoiratoiminta lähti toden teolla käyntiin vasta kevättalvella 2018, vaikka täällä on ollut jo vuosia kaverikoiria. Innostus ja mielenkiinto toimintaa kohtaan on suurta. Tällä hetkellä Keski-Pohjanmaalla on kaksi toimintaryhmää, Kokkolan Kaverikoirat ja Kalajokilaakson Kaverikoirat, joissa on yhteensä viitisenkymmentä koirakkoa.

Vierailemme pääsääntöisesti vanhusten palvelutaloissa sekä muistisairaiden, kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asumisyksiköissä. Lapsia ja nuoria koirakot tapaavat päiväkodeissa ja kouluissa. Osallistumme aktiivisesti myös erilaisiin tapahtumiin.

Kun kennelpiiri kysyi minua Kaverikoiravastaavaksi, siihen oli helppo vastata myöntävästi. Uskon, että työstäni hoitajana ja pitkäaikaisesta koiraharrastuksestani on hyötyä toiminnassa. Toimin myös Kokkolan Kaverikoirien ryhmänvetäjänä ja kennelpiirimme kaverikoirajaoston puheenjohtajana.

Minulla on aina ollut koiria ja tällä hetkellä taloudessamme asuu kaksi griffon bruxelloisia, joista Sisu on mukana kaverikoiratoiminnassa.  Kotona on kasvamassa Taavi-pentu, josta toivottavasti aikanaan tulee myös Kaverikoira.

Kaikki kiinnostuneet keskipohjalaiset, ottakaa yhteyttä ja tulkaa mukaan kaverikoiratoimintaan.
Se antaa paljon enemmän kuin se ottaa. Pienillä teoilla voi tuoda iloa muiden elämään.

Olen ollut Jyvässeudun kaverikoiratoiminnassa mukana vuodesta 2021 ja aloitin Keski-Suomen kennelpiirin kaverikoiravastaavana syksyllä 2022. Koen koira-avusteisen vapaaehtoistyön tärkeäksi ja antoisaksi harrastukseksi. Haluan olla omalta osaltani jatkamassa kaverikoiratoiminnan jatkumoa ja olla edistämässä sidosryhmiämme voimaan paremmin.

Minulla on tällä hetkellä kaksi Newfoundlandinkoiraa, joista toinen on mukana kaverikoiratoiminnassa.

Kennelpiirimme alueella on useita erilaisia vierailukohteita aina lapsikohteista vanhuskohteisiin ja kaikkeen siltä väliltä. Vierailemme myös useissa erilaisissa tapahtumissa. Kaverikoiratoiminnassa mukavimpia asioita on kun näkee asiakkaiden hymyn nousevan korviin kaverikoirien saapuessa kyläilemään.

Olen ollut kaverikoiratoiminnassa mukana heinäkuusta 2017 alkaen jackrusselinterrieri Faittiksen kanssa.

Olen toiminut vuoden 2018 Kemi-Tornio kaverikoiraryhmän yhteyshenkilönä. Vuoden 2019 huhtikuussa aloitin Lapin kennelpiirin kaverikoiravastaavana. Tavoitteena on lisätä toiminnan tunnettavuutta alueellamme sekä luoda ryhmiemme välille yhteistyötä.

Lapin kennelpiirin alueella aktiivisia kaverikoiraryhmiä ovat Kemi-Tornion kaverikoiraryhmä, Pellon kaverikoiraryhmä sekä Rovaniemen kaverikoiraryhmä.

Kaverikoiratoiminnassa antoisinta ja sydäntä lämmittävää on saada tuottaa toiselle ihmiselle iloa, hymyä ja mahdollisuus eläimen vilpittömään läsnäoloon.

Olen varsinais-suomen kennelpiirin keväällä 2017  valittu kaverikoiravastaava. Tuntui hyvältä ottaa vastaan haastava mahdollisuus kehitää vapaaehtoistyötä koirien kera. Kaverikoiratoimintaan tulin mukaan v 2004, kun Turussa järjestettiin kurssi. Siitä lähtien toimin 14v ryhmänvetäjänä "Halinallet" ryhmässä.

Kotona koiria on 3, joista vielä berninarttu Tilda 8v toimii  innolla kaverikoiratyössään. Vaikka kaverikoirani ovat vuosien varrella vaihtuneet, on yhteistyötä asiakkaiden kanssa ollut ilo tehdä. Erilaisissa tapahtumissa ja vierailupaikoissa on tutustunut moniin ihmisiin ja nähnyt sen onnellisuuden, minkä koirat tuovat vierailuilla.

Sydämestäni toivon, että saamme lisää kauniisti käyttäytyviä ja iloisia hännänheiluttajia mukaan kennelpiirin toimintaryhmiin ja uusia ryhmiä uusille alueille.  Mikäli kiinnostuit kaverikoiratoiminnasta, niin otathan yhteyttä.

Olen Johanna Nyberg ja toiminut kaverikoiratoiminnassa sen alkutekijöistä lähtien. Kolme kaverikoiraa ovat siirtyneet jo vuosien varrella riemastuttamaan kaarisillalle ja tällä hetkellä kotona touhuaa kolme koiraa, joista kaksi toimii kaverikoirina. Novascotiannoutajat Tirri ja Ruu vierailevat paljon, kohteemme pääsääntöisesti ikäihmisten kohteita. Paljon on vuosien varrelle mahtunut hienoja kokemuksia ja toiminta on koukuttanut mukaansa niin ohjaajansa kuin koiratkin. Ilon ja yhteisen hetken jakaminen tuntuu edelleen kovin ajankohtaiselta.

Virpi Lappalainen
10. Pohjois-Karjalan kennelpiiri

Virpi Lappalainen

Olen ollut Kennelliiton kaverikoiratoiminnassa mukana vuoden 2014 lopusta lähtien. Nyt vuoden 2023 alusta olen toiminut kaverikoiravastaavana. Kun lähdin toimintaan mukaan, liityin silloiseen Kontiolahden kaverikoirien ryhmään. Myöhemmin ryhmä lakkautettiin, ja liityimme Joensuun kaverikoiriin. Aiemmin olen toiminut ryhmässämme uusien kaverikoiraohjaajien ja koirien yhteyshenkilönä sekä ryhmän vetäjänä.

Toimintaan tulin mukaan yhdessä cairnterrieri Lotan kanssa. Lotta oli silloin kaksi vuotta vanha. Syksyllä 2022 toimintaan kanssani lähti mukaan suomenlapinkoira Hilla. Hilla oli tuolloin neljä vuotta vanha. Hillan piti vielä vähän kasvaa ennenkuin oli valmis kaverikoiratoimintaan.

Joensuun kaverikoirien tämän hetken toiminta-alueena on Joensuu - Kontiolahti - Liperi. Vierailemme erilaisissa tapahtumissa, ikäihmisten palvelukodeissa, vammaisten asumisyksiköissä ja päivätoimintapaikoissa, mielenterveyskuntoutujien asumisyksiköissä ja päiväkodeissa. Meitä on kysytty myös erilaisiin kerhoihin vierailemaan. 

Olemme vuosien saatossa saaneet ilahduttaa monia ihmisiä, ja toimintamme jatkuu hyvällä sykkeellä. 

Olen toiminut Raahen ryhmässä vuodesta 2004 lähtien kolmen partacollien kanssa. Tällä hetkellä mukana on 8 vuotias Ossi.

Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin alueella toimii neljä ryhmää, Koillismaa , Taivalkoski-Pudasjärvi, Oulu ja Raahe alueella.

Ryhmät vierailevat vanhusten, vammaisten ja lasten luona sekä erilaisissa tapahtumissa. Kaikkiin vierailupyyntöihin pyrimme vastaamaan.

Kaverikoiravastaavan tehtävänä on kouluttaa uusia kaverikoiraohjaajia ja lukukoiraohjaajia sekä arvioida uusia koiria yhdessä ryhmäläisten kanssa.

Kaikkein mieluisi tehtävä kaverikoiravastaavana on palkita ansioituneita koiria.

Toimin Pohjois-Savon kennelpiirin kaverikoiravastaavana. Kaverikoiratoiminnan aloitin vuonna 2005 Kuopiossa. Olen myös ollut Kuopion Kaverikoirat ryhmän yhteyshenkilönä vuosia.

Vierailemme lasten päiväkodeissa, kouluilla, kehitysvammaisten- ja invalidien palvelukodeissa, vanhusten hoito- ja hoitokodeissa lisäksi vierailemme myös mielenterveyskuntoutujien kohteissa.

Pohjois-Savon Kennelpiirin alueella toimivat kaverikoiraryhmät: Kuopion Kaverikoirat,  Varkauden Kaverikoirat -Tassukamut ja Ylä-Savon Kaverikoirat.

Tavoitteenani on saada lisää koulutettuja kaverikoiranohjaajia mukaan toimintaan. Järjestämällä vuosittain Kaverikoira koulutusta ja ohjausta niin toimiville kuin uusille kaverikoiranohjaajille.

Olen ollut Salpausselän kennelpiirin kaverikoiratoiminnassa mukana vuodesta 2017 lähtien kahden japanese chin rotuisen koiran kanssa ja vuonna 2022 aloitin pestini kaverikoiravastaavana. 

Alueellamme toimii 32 kaverikoira ohjaajaa. Vierailemme säännöllisesti vanhusten palvelutaloissa ja erilaisissa tapahtumissa. 

Itselle on tärkeää vapaehtoistoiminnalla tuoda iloa ja kokemuksia eri-ikäisille ihmisille sekä kehittää kaverikoiratoimintaa alueellamme.

Salpausselän kennelpiirin alueelle kaivataan lisää iloisia hännän huiskuttajia mukaan toimintaan. Mikäli kiinnostuit toiminnasta niin ota rohkeasti yhteyttä. 

Tulin mukaan kaverikoiratoimintaan v. 2016 kahden Havannankoiran kanssa. Vuonna 2018 aloitin Porin kaverikoirien ryhmänvetäjänä, v. 2021 alusta Satakunnan kennelpiirin kaverikoiravastaavana ja v.2022 alusta Satakunnan kennelpiiriin perustetussa kaveri- ja lukukoirajaostossa.  Kaverikoiravastaavana piiriini kuuluvat Porin lisäksi Rauman seudun, Ikaalisten ja Kihniö-Parkanon kaverikoiraryhmät. Havannankoirat on molemmat jo jääneet toiminnasta pois, tällä hetkellä kotonani asustaa neljä Pitkäkarvaista Chihuahuaa, joista kaksi on mukana kaverikoiratoiminnassa. Toiveissa on että yksi vielä ”alaikäinen” Chihuni olisi myös kaverikoira tulevaisuudessa – aika näyttää kun ikää karttuu.

Suurin kohderyhmämme on vanhukset ja vierailemme paljon myös kehitysvammaisten sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumis- ja toimintayksiköissä. Lapset on myös ehdottoman tärkeä ja kiitollinen kohderyhmä ja vierailemme esimerkiksi päiväkotien järjestämissä tapahtumissa ja monissa muissa eri yhteisöjen, yhdistysten järjestöjen yleisötapahtumissa. Olemme erittäin mielellämme mukana jakamassa iloa ja tuomassa hyvää mieltä kaverikoirien avulla ja tekemässä kaverikoiratoimintaa tunnetuksi. On aina yhtä palkitsevaa kertoa toiminnasta uusille kohteille että vierailumme ei maksa heille mitään ja että toimintamme on pyyteetöntä vapaaehtoistoimintaa. Kaverikoiria ei koskaan ole liikaa ja kertomalla toiminnastamme saamme toivottavasti lisää uusia innokkaita kaverikoiraohjaajia mukaan tuleville kaverikoirakursseille ja sitä myöden ihanien koiriensa kanssa mukaan toimintaan.

Kaverikoiraohjaaja olen ollut vuoden 2017 alusta, 2019 aloitin Suur-Savon kennelpiirin kaverikoiravastaava ja samana keväänä kävin myös lukukoirakurssin. Kotona asustelee tällä hetkellä kolme koiraa, joista Suomen ajokoira Pekka on sekä kaveri-, että lukukoira. Welsh gorgi pembrokeista vanhempi Pimu kävi myös ahkerasti kaverikoira vierailuilla, mutta on nyt jäänyt eläkepäiviä viettämään. Holle gorgi on vielä tätä kirjoittaessa alle vuoden ikäinen tulevaisuuden lupaus, joka ehkä vartuttuaan jatkaa senioreiden jalanjäljissä.

Itse olen kokenut kaveri-ja lukukoirailun erittäin antoisiksi ja arvokkaaksi harrastuksesi. Vierailuilta lähtiessä sydänmessä on lämmintunne siitä ilosta ja hyvästä mielestä jota on saanut jakaa omien karvakuonojen välityksellä. Ja suola pohjalla on se kun näkee kuinka täysinrinnoin koirat siitä nauttivat! Haluankin olla omalta osaltani viemässä tätä toimintaa eteenpäin. Jos kiinnostuit niin ota yhteyttä niin kerron lisää.

Toimin Uudenmaan kennelpiirin kaverikoiravastaavana ja Itä-Uudenmaan kaverikoiraryhmän vetäjänä. Olen ollut mukana toiminnassa vuoden 2014 alusta, jolloin Porvooseen perustettiin kaverikoiraryhmä. Kaverikoirana minulla toimii bordercollie Rapsu.

Oman kennelpiirini alueella toimii viisi ryhmää, Itä-Uudenmaan, Hyvinkään, Kirkkonummen, Lohjan ja Vihdin kaverikoirat. Vakivierailukohteidemme lisäksi osallistumme mielellämme myös erilaisiin tapahtumiin, joissa voimme tavata esim. lapsia, joita emme muissa vierailukohteissa tapaa.

Mieleenpainuvinta tässä toiminnassa on ilo vierailupaikkojemme asukkaiden silmissä ja ne muistot, jotka palaavat mieleen koiraa silittäessä ja katsellessa.

 

Olen ollut mukana kaverikoiratoiminnassa noin 7 vuotta. Toiminnassa minulla on mukana espanjanvesikoira Hugo, joka on jo ehtinyt veteraani-ikään. Helsingin seudulla toimii tällä hetkellä 4 ryhmää, jotka ovat: Espoon-, itä-, ja länsi-Helsingin sekä Sipoo-Vantaan ryhmät.

Aktiivisia koirakoita alueellani toimii noin 150. Niiden käynnit jakaantuvat erilaisiin käyntikohteisiin. Suurin osa asiakkaista on vanhuksia. Lisäksi vierailemme mm. kehitysvammaisten, lasten ja mielenterveyskuntoutujien luona.