Viikoittaiset pentukurssikerrat muodostuivat arkemme kohokohdiksi; samanhenkisiä ihmisiä koolla opettelemassa uutta. Paljon puhetta koirista, vähemmän ihmisistä. Tämä lienee kliseistä, mutta ensin opin tuntemaan ryhmän koirien nimet ja vasta myöhemmin heidän ihmistensä nimet. Ammatilla, koulutuksella tai elämäntilanteella ei ollut merkitystä, me olimme yhteisellä asialla, kirjoittaa Hannakaisa Niela-Vilen Kennelliiton kohtaamisten teemavuoden blogissa.

Minut otettiin joukkoon iloisesti ja innostuneesti; pienestä ja pörröisestä koirastani tunnistettiin vahvuuksia ja jopa potentiaalia. Kouluttajat muistivat koirani nimen ensimmäisestä kerrasta lähtien, vaikka he kouluttavat kymmeniä, satoja ja varmaan tuhansiakin koirakoita ajan kuluessa. Minua kannustettiin, rohkaistiin ja onnistumisistani iloittiin. Voin vain ihailla näiden ihmisten taitoa kohdata erilaisia ihmisiä. Kouluttajan luoma ilmapiiri ei todellakaan ole merkityksetön, vaan voi olla jopa ratkaisevaa punnittaessa harrastuksen jatkoa, kirjoittaa Niela-Vilen.

Koiran hankinta onkin johtanut minut mitä merkityksellisempiin kohtaamisiin niin uusien ystävien osalta kuin myös harrastusrintamalla. Innostuneiden ja kannustavien kouluttajien merkitys agilitykentillä on ollut mittaamaton, pohtii Niela-Vilen.

Hannakaisa Niela-Vilenin blogikirjoituksen voi lukea täältä.

Tutustu myös muihin teemavuoden blogikirjoituksiin täällä. 

Voit olla kiinnostunut myös näistä