Hakutulokset

Filter by node type
Järjestys
4171 tulosta
Järjestys: Osuvin ensin | Uusin ensin

Junior handlereiden SM-osakilpailut loppuvuonna 2020

Koiranäyttelyitä voidaan taas järjestää elokuun alusta lähtien ja näin ollen myös junior handler -kilpailuja voidaan taas järjestää. Kennelliiton näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta on laatinut näyttelynjärjestäjille ohjeistuksen siitä, miten koronavirustartuntoja ehkäistään tulevissa koiranäyttelyissä. Nämä ohjeet koskevat kokonaisuudessaan myös junior handler -kilpailujen järjestämistä. Järjestelyjen osalta tämä tarkoittaa mm. sitä, että kilpailut käydään kokonaisuudessaan kilpailukehässä, eikä päivän finaalia välttämättä käydä ryhmäkilpailukehässä. 
https://www.kennelliitto.fi/tietoa-meista/uutiset/junior-handlereiden-sm-osakilpailut-loppuvuonna-2020

Kennelliitto palkitsee 17 sankarikoiraa ihmishenkien pelastamisesta

Kennelliitto myöntää vuonna 2016 Sankarikoiran arvon 17 koiralle ja lisäksi 17 koiraa saa kunniamaininnan tekemästään urotyöstä. Sankarikoiran arvon voi saada koira, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Kennelliitto palkitsee Sankarikoirat Koiramessut-tapahtumassa 11. joulukuuta Messukeskuksessa Helsingissä.
https://www.kennelliitto.fi/tietoa-meista/uutiset/kennelliitto-palkitsee-17-sankarikoiraa-ihmishenkien-pelastamisesta

Kennelliitto sai kaksi edustajaa valtion neuvottelukuntaan

Valtioneuvosto valitsi helmikuussa uudet jäsenet seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukuntaan. Neuvottelukunnan toimikausi on kolmivuotinen. Neuvottelukunnan puheenjohtajaksi nimettiin Kennelliiton valtuuston varapuheenjohtaja Mika Leppinen ja jäseneksi Koiramme-lehden päätoimittaja Tapio Eerola.
https://www.kennelliitto.fi/tietoa-meista/uutiset/kennelliitto-sai-kaksi-edustajaa-valtion-neuvottelukuntaan

Voittaja-koiranäyttelyihin ilmoitettiin hieno määrä koiria

Koira2014-tapahtuman yhteydessä järjestettäviin Helsinki Winner 2014- ja Voittaja 2014 -koiranäyttelyihin ilmoitettiin yhteensä 13 696 koiraa. Ilmoittautuminen näyttelyihin päättyi tiistaina 4. marraskuuta. Helsinki Winner -näyttely järjestetään lauantaina 6. joulukuuta ja Voittaja 2014 sunnuntaina 7. joulukuuta.
https://www.kennelliitto.fi/tietoa-meista/uutiset/voittaja-koiranayttelyihin-ilmoitettiin-hieno-maara-koiria

Pohjoismaisen Kennelunionin puheenjohtajakaudella saatiin paljon aikaan

Suomen kolmivuotinen puheenjohtajakausi Pohjoismaisessa Kennelunioni PKU:ssa päättyy tämän vuoden lopussa. Puheenjohtajakauden viimeinen kokous pidettiin Reykjavikissa, Islannissa 24. lokakuuta. Ensi vuoden alusta PKU:ta luotsaa vuorollaan Norja. Suomen puheenjohtajakaudella PKU:n työvaliokunnan puheenjohtajana toiminut Kennelliiton valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen on tyytyväinen puheenjohtajakauteemme.
https://www.kennelliitto.fi/tietoa-meista/uutiset/pohjoismaisen-kennelunionin-puheenjohtajakaudella-saatiin-paljon-aikaan