Kennelliiton hallitus päätti kokouksessaan 17.3.2020 koronavirustilanteesta aiheutuvista toimenpiteistä. Päätökset koskevat muun muassa koiranäyttelyiden ilmoittautumismaksujen palauttamista ja näyttelyiden siirtoja pidettäväksi myöhemmin, hallituksen alaisten toimikuntien päätösvaltaa sekä Kennelliiton valtuuston kevätkokousta.

Kaikki Kennelliiton järjestämät näyttelyt, kokeet ja kilpailut on peruttu toukokuun loppuun saakka Kennelliiton hallituksen 12.3.2020 tekemällä päätöksellä. Koiranäyttelysäännöissä todetaan, että kun näyttely peruutetaan ylitsepääsemättömästä eli niin sanotusta force majeure -syystä, ei ilmoittautumismaksua tarvitse palauttaa. Kennelliiton hallitus on kuitenkin päättänyt suosittaa, että kun näyttelyn kulut on selvitetty, palauttavat näyttelytoimikunnat näyttelyihin ilmoittautuneille koirakohtaisen ilmoittautumismaksun vähennettyään siitä jo suoritetut kulut.

Hallitus päätti myös, että mikäli näyttelytoimikunta palauttaa tällä tavoin näyttelymaksua, ei näyttelyn järjestäjän tarvitse suorittaa niin sanottua 15 prosentin piiriveroa kennelpiirille. Näyttelytoimikunnan on kuitenkin sovittava asiasta kennelpiirin kanssa. Piiriveroa maksetaan kaikkien muiden näyttelyiden, paitsi rotujärjestöjen tai rotua harrastavien näyttelyiden erikoisnäyttelyistä ja tukinäyttelyistä, jos ei ole päätetty toisin. Jos näyttelytoimikunta ei palauta ilmoittautumismaksuja, on sen suoritettava piirivero.

Myöskään kansainvälisten näyttelyiden ilmoittautumisista suoritettavaa Kennelliiton ja Helsingin yliopiston yhteisen Koirien terveystutkimusrahaston maksua tai pohjoismaisista näyttelyistä suoritettavaa NORD-maksua ei tarvitse maksaa Kennelliitolle, jos näyttelytoimikunta palauttaa näyttelyn ilmoittautumismaksun vähennyttyään siitä jo suoritetut kulut.

Näyttelyitä voidaan anoa pidettäviksi viimeistään huhtikuussa 2021

Tällä hetkellä Kennelliiton toimiston näyttelysihteerit voivat siirtää omalla päätöksellään niitä kuluvan vuoden näyttelyitä, joiden näyttelytoimikunnat ovat anoneet näyttelyn siirtoa. Jotkut näyttelytoimikunnat ovat nyt anoneet näyttelyn siirtoa vuoden 2021 puolelle. Hallitus päätti, että viimeinen ajankohta, jolle näyttelyn siirtoa voidaan anoa, on 30.4.2021.

Toimikunnille päätösvaltaa määräaikoihin liittyvissä kysymyksissä

Kennelliiton toimistolle on tullut useita kyselyitä siitä, miten sääntöjen ja ohjeiden määräaikoihin on suhtauduttava, jos tapahtumien järjestämiskielto osuu määräaikaan. Kennelliiton hallitus päätti, että toiminnanjohtaja ja sen toimikunnan puheenjohtaja, jonka toimialaan asia kuuluu, voivat päättää aikarajojen muuttamisesta ja käytännön toimista.

Kennelliiton toimisto tiedottaa verkkosivuillaan tarkemmin näistä toimista, kun päätöksiä on tehty.

Kennelliiton kevätvaltuuston kokouksen uudesta päivämäärästä päätetään huhtikuun alussa

Kennelliiton hallitus on päättänyt peruuttaa Kennelliiton kevätvaltuuston kokouksen 31.5.2020 ja sitä edeltävän valtuustoseminaarin 30.5.2020. Uudesta kokouspäivämäärästä päätetään hallituksen kokouksessa 2.4.2020.


Lisätiedot

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Harri Lehkonen
puh. 050 329 2188
harri.lehkonen@kennelliitto.fi

Kennelliiton toiminnanjohtaja
Markku Mähönen
puh. 09 887 300
markku.mahonen@kennelliitto.fi

Voit olla kiinnostunut myös näistä

Mäyräkoira
Kennelliitto peruu kaikki kevään koiraharrastustapahtumansa Lue lisää
hoffi jukka
Kennelliiton hallitus päättää tänään toimista koronaviruksen suhteen Lue lisää
hoffi jukka
Kysymyksiä ja vastauksia COVID-19 -koronaviruksesta Lue lisää