Kaksipäiväiset Koiramessut Messukeskuksessa Helsingissä vetivät tänäkin vuonna paikalle suuren joukon koiraharrastajia ja koirista kiinnostuneita.
Yleisöä tapahtumaan kutsuivat neljän näyttelyn lisäksi eri koirarotuja esittelevä Rotutori ja messuosastot, joilla oli mukana yli 80 erilaisia toimijaa sekä lukuisat koiraharrastusnäytökset, Kennelliiton kaveri- ja lukukoirat ja erilaiset hyötykoirat. Lapsille oli messuilla ohjelmaa esimerkiksi Lelukoirakilpailussa ja Kennelliiton Nuorten osastolla.
Koiramessuilla palkittiin Vuoden virkakoirat ja Sankarikoirat sekä Vuolasvirta-palkinnon saaneet kasvattajat ja Vuoden näyttelykoirat. Agria eläinvakuutuksen ja Kennelliiton yhteiset stipendit koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi jaettiin väitöskirjatutkija Minna Simonssonille, apulaisprofessori Pernilla Syrjälle ja Suomen Keskiaasianpaimenkoirat ry:lle. Lisäksi jaettiin Kennelliiton Vuoden Tassunjälki -tunnustus FT, eläinten käyttäytymisen tutkija Katriina Tiiralle.
Rotutori tarjosi hyvän mahdollisuuden tutustua lähemmin yli 30 koirarotuun. Mukana olleet rotuyhdistykset olivat panostaneet tosissaan osastoihinsa. Tämä vuonna parhaan osaston palkinnon sai sekä Kennelliiton koirien hyvinvointineuvojilta että Kennelliiton ja yhteistyökumppani Hau Hau Championin raadilta Suomen Collieyhdistyksen osasto.
Koirien hyvinvointineuvojat kiersivät tuttuun tapaan tapahtumassa ohjaamassa ja neuvomassa koiranomistajia ja jakamassa Kiva koirakko -ruusukkeita. Koiramessujen päätteeksi hyvinvointineuvojat olivat tyytyväisiä.
- Hyvin meni koirien näkökulmasta. Ihmiset ovat kiinnittäneet mahtavasti huomiota muun muassa häkkien kokoihin. Messujen kohderyhmä tiedostaa hyvin koirien hyvinvoinnin tärkeyden, toki huomautettavaakin löytyi, kertoi hyvinvointineuvojien työtä koordinoinut Kennelliiton eläinlääkäri Liisa Lilja-Maula.
Koiramessujen koiranäyttelyihin oli ilmoitettu yhteensä yli 13 500 koiraa. Lauantaina messuilla järjestettiin Helsinki Puppy Show- pentunäyttely ja pohjoismainen Helsinki Winner 2025 -näyttely. Jenny Andersonin omistama sileäkarvainen noutaja Caci's Fifty Shades Of Music oli näyttelyn paras koira. Pentunäyttelyn paras koira oli Claudia ja Tuija Rönhövden whippet Kingpoint Piadina.
Sunnuntaina messuilla järjestettiin Voittaja Puppy Show -pentunäyttely ja kansainvälinen Voittaja 2025 -näyttely. Voittaja-näyttelyn näyttelyn paras koira oli Elina Keinäsen ja Hanna Kanervan bichon frise Keymaker’s One More Crazy Trick. Pentunäyttelyn paras koira oli Krista Nymanin löwchen Royalgambler Lightning Strike.
Junior handlerien suomenmestaruuden voitti Maisa Turunen. Kilpailun tuomarina toimi Svein Bjørnes Norjasta.
Tarkemmat tiedot kaikista näyttelyiden tuloksista ja tapahtumista löydät Koiramessujen omilta verkkosivuilta.
Helsinki Winner 2025 -näyttelyn tulokset
Voittaja 2025 -näyttelyn tulokset
Helsinki Puppy Show'n tulokset
Voittaja Puppy Show'n tulokset
Kiitos kaikille Koiramessuilla mukana olleille sekä tapahtuman pääyhteistyökumppaneille Agria Eläinvakuutukselle ja Hau Hau Championille sekä muille tärkeille kumppaneille ja ennen kaikkea upeille vapaaehtoisillemme!
Nähdään Koiramessuilla taas ensi vuonna 11.-13.12.2026!