Kennelliitto palkitsee Koiramessuilla lauantaina 6.12. FT Katriina Tiiran koirien hyvinvointia vahvasti tukevan koiratietouden edistämisestä kaikille koiranomistajille.
Biologi ja eläinten käyttäytymisen tutkija Katriina Tiira on tehnyt jo yli 20 vuotta merkittävää työtä selvittämällä sitä, mitkä asiat vaikuttavat koirien käyttäytymiseen. Hän on aina valmis avaamaan sitä, mitä tällä hetkellä tiedetään koirien käyttäytymiseen vaikuttavista asioista, ja myös opastamaan koiranomistajia siitä, miten he voivat oppia lukemaan omaa koiraansa.
Katriina Tiira haluaa uskoa, että suomalaisten taito lukea koiriensa käytöstä ja tarpeita kehittynyt, kun tarjolle on tullut enemmän tietoa.
- Ainakin ymmärretään paremmin koiran tarpeita ja tunteita, ja tämä yleensä lisää eläimen hyvinvointia.
Hän kertoo, että ihminen voi oppia kuuntelemaan koirakieltä opettelemalla koiran elekieltä, eli seuraamalla koiransa käytöstä eri tilanteissa. Mitä enemmän koirien käytöstä seuraa, sitä tarkempia ja pienempiä vivahteita elekielessä oppii huomaamaan. Pikkuhiljaa opettelemalla pystyy myös itse kommunikoimaan omilla eleillä siten, että osaa välittää koiralle oikeanlaista viestiä.
- Koira on monesti taitavampi lukemaan ja opettelemaan meidän elekieltämme ja myös sanoja. Mitä enemmän koiran kanssa touhuaa, sitä enemmän yleensä sekä koira ja omistaja ymmärtävät toinen toisiaan.
Tiira painottaa sitä, että koira vaikuttaa kaikkein eniten omistajansa arkeen käyttäytymisellään. Vaikka koiran rotu ei kokonaan määrääkään sen käyttäytymistä, kannattaa rodun keskivertoluonteeseen perehtyä ennen kuin hankkii pennun. Jokaisen tulisi myös ymmärtää, ettei koira opi itsekseen yhteiskuntakelpoiseksi, vaan omistajan on panostettava koulutukseen.
- Pentua ei saa jättää itsekseen oppimaan hihnan päähän. Koiran omistajan roolina on olla ”vanhempi”, joka opettaa koiralle, mikä on turvallista, ja mitä ei tarvitse pelätä. Omistaja opettaa koiralle myös oikean käytöksen kussakin tilanteessa, hän muistuttaa.
- Koira on kuten mikä tahansa eläin, joka yleensä tekee sitä, mikä sitä hyödyttää. Useimmiten koira oppii toivotun käytöksen helposti, jos se hyötyy, eli saa palkkion halutusta toiminnosta. Tähän perustuu positiivinen koulutus.
Lisätiedot
Liisa Suoninen
Kennelliiton viestintäpäällikkö
liisa.suoninen@kennelliitto.fi
050 320 3897
Katriina Tiira
katriina@smartdog.fi
puh. 044 972 9185
Kuva: Mainossatama Oy