Koiranjalostuksen ongelmat ja pentutehtailu ovat nousseet keskusteluun YLEn Areenalla 19. marraskuuta 2018 julkaistun Sairaan kaunis koira -dokumenttiohjelman myötä. Suomen Kennelliitto painottaa kaikkien – Kennelliiton, rotujärjestöjen ja -yhdistysten, koirankasvattajien ja koiranostajien sekä eri yhteistyökumppanien vastuuta ja yhteistyötä koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.

- Koiranjalostuksessa on viime vuosisadalla tehty virheitä, jotka on nyt tiedostettu. Olemme korjaamassa niitä. Tie ei ole helppo eikä nopea, mutta saamme sen tueksi koko ajan uutta tietoa ja uusia työkaluja, sanoo Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Koiraharrastus on vahvasti kansainvälistä. Eri koirarotujen kehittäminen on sidoksissa myös eri rotujen rotumääritelmiin, joista vastaavat eri rotujen kotimaiden kennelliitot.

- Jalostuksessa ja eri koirarotujen rotumääritelmien tulkinnoissa on viime vuosikymmeninä suosittu yhä enemmän ääripiirteitä, ja on syntynyt vääränlaisia muoti-ilmiöitä. Nyt ollaan siinä pisteessä, että jalostuksen suuntaa on muutettava voimakkaasti, Lehkonen painottaa.

Pentutehtailu ei ole jalostusta

Sairaan kaunis koira -dokumentissa koirien jalostus on yhdistetty pentutehtailuun. Pentutehtaissa ei kuitenkaan jalosteta koiria, vaan lisätään niiden määrää millä tahansa keinoin, ja teettämällä samalla nartulla pentuja peräkkäisistä juoksuista niin kauan kuin narttu vain tiinehtyy. Pentutehtaissa koirat elävät hyvin kyseenalaisissa oloissa.

- Vastuullinen koirankasvatus tulee ehdottomasti erottaa pentutehtailusta, toteaa Kennelliiton hallituksen varapuheenjohtaja, kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja Tuula Laitinen.

Kennelliitto suhtautuu hyvin vakavasti koirien perinnöllisiin ongelmiin. Vastuullisen jalostuksen tavoitteena tulee olla aina terve, hyvinvoiva koira.

- Kukaan ei halua kasvattaa sairaita koiria. Valtaosa kasvattajista on vastuullisia ja haluaa edistää kasvatustyössään koirien hyvinvointia. Suomessa on tehty paljon työtä koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi, ja monien rotujen kohdalla on jo saatu aikaan hyviä tuloksia, sanoo Laitinen.

Rotujärjestöt ovat avainasemassa ja yhteistyötä tehdään tiiviisti

Kennelliitto pyrkii löytämään yhdessä rotujärjestöjen kanssa parhaat keinot koirien terveyden edistämiseksi. Kennelliiton sääntöjen mukaan rotujen jalostusohjelmista ja käytännön toimenpiteistä päättävät rotujärjestöt, joilla on vastuu rotujensa jalostuksen ohjauksesta.

Yhteensä 137 rodulla on olemassa perinnöllisten sairauksien vastustamisohjelma eli niin sanottu PEVISA-ohjelma, jossa edellytetään pentueen vanhempien terveystutkimuksia ennen jalostuskäyttöä.

- PEVISA-ohjelman avulla on saatu useissa eri roduissa esiintyviä vikoja ja sairauksia vähenemään, mutta osalta ongelmarotuja puuttuu vielä tarkoituksenmukainen perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma, kertoo Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Maaret Tapio.

Esimerkkejä onnistumisista löytyy Kennelliiton verkkosivuilta.

Terveempien koirien jalostuksessa tukeudutaan terveystutkimusten lisäksi uusimpaan tieteellisen tutkimustietoon. Kennelliitto solmi syyskuussa tutkimusyhteistyösopimuksen Helsingin yliopiston kanssa.

Rotujen ääripiirteistä pyritään eroon

- Monet rotujen terveysongelmat johtuvat ulkomuodollisista ääripiirteistä. Tällaiset ongelmat eivät katoa terveystutkimusten avulla, jos ääripiirteitä ei muuteta, sanoo Maaret Tapio.

Koska ongelmat ovat kansainvälisiä, niihin pitää myös vaikuttaa kansainvälisesti. Kennelliitto on mukana kansainvälisessä yhteistyössä eri koirarotujen rotumääritelmien korjaamiseksi niin, että niistä jokainen kuvailisi selkeästi tervettä rakennetta, johon tulee pyrkiä.

Sairaan kaunis koira -dokumentissa esiintyneet rodut ovat erityistarkkailussa Pohjoismaissa järjestettävissä koiranäyttelyissä. Kaikkiaan erityistarkkailussa on 41 koirarotua.

Suomen Kennelliitto on toiminut puheenjohtajana pohjoismaisessa työryhmässä, jossa on laadittu toimenpideohjelma lyhytkuonoisten rotujen tervehdyttämiseksi. Näitä toimenpiteitä toteutetaan nyt.

Kennelliitto otti vuonna 2017 käyttöön lyhytkuonoisten rotujen kävelytestin. Marraskuun alussa järjestettiin yhdessä Eviran ja Suomen Eläinlääkäripraktikot ry:n kanssa lyhytkuonoisten rotujen kasvattajille suunnattu terveysseminaari, jolla pohjustettiin meneillään olevaa keskustelua lyhytkuonoisten rotujen PEVISA-ohjelmista myös roduille, joilla niitä ei tällä hetkellä ole. Useiden lyhytkuonoisten rotujen yhdistyksissä on valmisteilla rodulle PEVISA-ohjelma.

Vuonna 2014 otettiin käyttöön virallinen syringomyeliatutkimusohje ja jalostussuositukset.

Myös koiran omistaja voi vaikuttaa terveempien koirien jalostukseen

Rotukoiraa hankkiessa kannattaa varmistaa, että pentu on rekisteröity Kennelliittoon. Kennelliiton PEVISA-ohjelmaa pystytään valvomaan vain rekisteröityjen pentujen osalta.

- Pennunostaja voi vaikuttaa terveempien koirien jalostukseen valitsemalla vastuullisen kasvattajan, neuvoo Tuula Laitinen.

Koiraa hankittaessa kannattaa tutustua rodun jalostuksen tavoiteohjelmaan, ja varmistua siitä, että pentueen vanhemmille on tehty ohjelmassa suositellut terveystutkimukset ennen astutusta. Jalostuksen tavoiteohjelmat löytyvät Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä rodun etusivulta. Rotujärjestöt julkaisevat verkkosivuillaan tietoa rodusta ja sen perinnöllisistä sairauksista sekä niiden vastustamisesta.

Vastuullinen kasvattaja on allekirjoittanut Kennelliiton kasvattajasitoutumuksen ja kertoo avoimesti rodussa esiintyvistä perinnöllisistä sairauksista sekä jalostukseen käyttämiensä koirien taustoista.

Koiran omistajan kannattaa ilmoittaa koiransa sairauksista koiran kasvattajalle ja rotujärjestölle. Tieto auttaa kasvattajia tekemään valistuneita jalostusvalintoja. Koiran omistaja voi ilmoittaa koiransa kuolinsyyn ja -päivämäärän Kennelliittoon joko Omakoira-palvelun kautta tai lähettämällä tiedon kirjeitse tai sähköpostitse Kennelliittoon. Lisätietoa löytyy Kennelliiton verkkosivuilta.

 

Lisätiedot

Harri Lehkonen
Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja

harri.lehkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 329 2188

Tuula Laitinen
Kennelliiton hallituksen varapuheenjohtaja, kasvatustoimikunnan puheenjohtaja

tuula.laitinen@kennelliitto.fi
puh. 050 430 3229

Maaret Tapio
Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja

maaret.tapio@kennelliitto.fi
puh. 050 442 5036