Koirasta voi saada erinomaisen matkakumppanin, mutta yhdessä tien päälle lähteminen vaatii harkintaa ja ennakointia

11.06.2019 Emma Vepsä
Emma Vepsä

Kun kerroin muutama vuosi sitten läheisilleni päätöksestäni hankkia koira, oli useimpien ensireaktio hämmästys. Eikä ihme: olin viettänyt viimeisen vuosikymmenen melko vauhdikasta elämää ympäri maailmaa suhaillen, eikä sellaisessa menossa olisi koirakaveri viihtynytkään. Kun taas kerran reissussa ollessani istuin kadun varressa jakamassa tottuneesti eväitäni kulkukoirien kanssa, pitkäaikainen haaveeni omasta koirasta nousi jälleen pintaan, eikä enää hiipunutkaan pois. Ei auttanut muu kuin hidastaa tahtia.

Tein paljon taustatyötä, varmaankin enemmän kuin ihmiset keskimäärin, sillä koin eläväni melko epätavallista elämää. Luin kuvauksia ja kokemuksia eri koiraroduista ja mietin, millainen koira sopisi parhaiten kiertävään elämäntyyliini. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin australiankarjakoiraan, vaikka energisen ja valppaan rodun haasteellisuus hieman jännittikin. Tiesin myös, etten voisi kaikesta valmistautumisesta huolimatta mitenkään tietää etukäteen, miten juuri minun koirani suhtautuisi matkustamiseen.

Olin kuitenkin aivan turhaan huolissani. Australiankarjakoira Doris on osoittautunut harvinaisen leppoisaksi reissukaveriksi ja se on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta liftatakin jo yli tuhat kilometriä. Liekö nimi ollut enne? Toki vasta puolitoistavuotiaalla teinillä riittää yhä paljon opittavaa ihmisten maailmasta, joka nyt näyttäytyy koiralle kun koiralle kummallisena kaikkine rajoitteineen.

Olen pyrkinyt alusta asti opettamaan pennulle taitoja, joita tien päällä tarvitaan. Kun Doris tuli elämääni, asuin aivan Helsingin keskustassa. Se helpotti eri kulkuneuvoilla matkustamiseen totuttelua, kun saatoimme kulkea monta kertaa viikossa ratikalla vain huvin vuoksi. Alkuun sylissäni matkustanut pentu menee nyt tottuneesti kerälle jalkoihini lepäämään, nousimme sitten ratikkaan, bussiin, junaan tai lauttaan. Se seuraa minua empimättä autoihin ja käpertyy viereeni nukkumaan, kun painan pääni tyynyyn – vetäydyinpä yöpuulle miten oudossa paikassa tahansa.

Koiran kanssa liftaaminenkin on osoittautunut helpommaksi kuin ennalta arvelin. Yhden kyydin olemme jopa todistettavasti saaneet yksinomaan Doriksen ansiosta: kuljettaja kertoi, ettei yleensä pysähdy liftareiden kohdalla, mutta koiranpentua hän ei pystynyt ohittamaan. Kerran taas saimme Lahdesta Helsinkiin kyydin naiselta, joka kertoi heti kättelyssä pelkäävänsä koiria. Hän oli kuitenkin itse entinen liftari, eikä siksi raaskinut jättää meitä taakseen. Perille päästyämme Doris oli ehtinyt jo hurmata hänetkin, vaikka nukkuikin melkein koko matkan.

Koska Doris on melko matala ja erottuu värityksensä vuoksi huonosti asfaltista, on sillä peukalokyydillä liikkuessamme päällään keltainen huomioliivi. Myös liftauspaikan valintaan on kiinnitettävä koiran kanssa enemmän huomiota: harva koira viihtyy aivan vilkkaasti liikennöidyn tien varressa, joten pyrimme kalastelemaan kyytejä ensisijaisesti huoltoasemilla. Joskus olen kokenut parhaaksi jättää Doriksen odottamaan kytkettynä vähän kauemmas tiestä – kuitenkin niin, että näköyhteys välillämme säilyy. Kesäkuumalla odottelupaikan on tietenkin oltava varjossa.

Sen lisäksi, että paras ystäväni on sopeutunut hienosti eriskummalliseen arkeeni, on myös oma elämäni muuttunut valtavasti sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran hyppäsin junaan luovutusikäinen koiranpentu kainalossani. Lentämisen lopetin jo pari vuotta ennen kuin pentu saapui elämääni, sillä pidän sitä tylsänä ja steriilinä tapana matkustaa. Koiran hankkiminen sinetöi päätökseni lopullisesti, sillä lemmikin kanssa matkustaminen on yleensä halvempaa ja helpompaa maitse.

Varaan koiran kanssa matkantekoon myös paljon enemmän aikaa, kuin vielä yksin liikkuessani. Elämän hidastuminen on tehnyt hyvää minullekin. Liftikyytien välissä on mukava verrytellä ja kävellä lenkkejä uusissa maisemissa. Tutustun muutenkin mielelläni paikkoihin ulkona päämäärättömästi harhaillen, joten koira sopii siihen kaveriksi oikein luontevasti. Toki siinä, kun itse viehätyn ympäristöstäni ensi sijassa näköaistini avulla, taitaa Dorista kiinnostaa eniten uudet ja jännittävät hajut – ja oravat.

Jo kauan ennen koiranpennun hankkimista oli selvää, että se olisi minulle ensi sijassa kumppani: suunnittelen elämäni lähtökohtaisesti niin, että koira kulkee mukanani mahdollisimman paljon ja teemme asioita ennemmin yhdessä kuin erikseen. Kumppanuus tarkoittaa kuitenkin ennen kaikkea sitä, että minunkin on oltava valmis kompromisseihin silloin, kun koiran hyvinvointi sitä vaatii. Jonain päivänä se voi edellyttää myös kiertolaisen pysähtymistä aloilleen, jos paras ystävä ei enää viihdykään tien päällä.

Emma Vepsä
Emma Vepsä

Emma Vepsä on toimittaja, tietokirjailija ja maailmanmatkaaja, joka on tottunut jakamaan eväänsä kulkukoirien kanssa. Nyt hän haaveilee pitkästä liftausreissusta Siperian perukoille Doris-koira matkaseuranaan.

Lue myös