Suomalaiset vinttikoiraharrastajat ovat kansainvälisesti hyvin aktiivisia
Vuosi 2025 on Suomen Vinttikoiraliitto ry:n 75-vuotis juhlavuosi. Kansainvälinen yhteistyö ja toiminta on ollut koko liiton toiminta-ajan tärkeää eri maiden, harrastajien, tuomareiden ja Vinttikoiraliittojen välillä. Lajien kehittäminen on yhteinen tavoite.
Kansainvälisen koiranjalostusliitto FCI:n alaisessa vinttikoirakomissiossa (FCI Comission for Sighthound Sport - CSS) on vuosikymmenten ajan ollut Suomen Kennelliiton nimeämä Suomen delegaatti edustamassa suomalaista vinttikoirakokeiden osaamista. Suomen Vinttikoiraliitto yhteistyössä vinttikoirakomission edustajan kanssa on ollut merkittävä vaikuttaja kansainvälisiin vinttikoirakokeisiin liittyvissä asioissa.
Suomesta on edustaja muun muassa vinttikoirakomission alaisessa maailmanmestaruuskokeiden järjestämisen työryhmässä, kansainvälisten koesääntöjen työryhmässä sekä kansainvälisten ratakokeiden sääntötyöryhmässä. Suomalaiset ovat olleet kautta vuosikymmenten merkittävinä vaikuttajina kansainvälisten koesääntöjen ja ohjeiden tekemisessä. Aktiivisella toiminnalla ja yhteistyöllä olemme mukana vaikuttamassa asioihin.
Ohjeista esimerkkeinä voisi mainita kansainvälisten maastokokeiden arvostelun ohjeen tuomareille (FCI International Guidelines for Lure Coursing Judges), jonka runkona on käytetty Suomen Vinttikoiraliiton vinttikoirien maastokokeiden tuomarien arvostelun ohjetta sekä rotukohtaisia arvosteluohjeita. Lisäksi ohjeista voisi mainita muun muassa järjestäjille ja koetoimitsijoille suunnatun ”Guidelines for Organizing FCI International Racing and Coursing Events,” ja ”Guidelines for Organizing FCI World Championships Racing Events”, maastojuoksun maailmanmestaruuskokeiden järjestämisohje.
Suomalaiset ovat olleet mukana muokkaamassa useita sääntömuutoksissa, ja erityisesti olemme esityksissä kiinnittäneet huomiota eläinten hyvinvointiin ja edistäneet niiltä osin sääntöjä. Merkittävimpinä muutoksina voisi pitää nykyisten FCI:n rata- ja maastokoesääntöjen rakennetta, varusteisiin liittyviä asioita, kuonokoppien pakollisuutta kaikilla roduilla.
Tavoitteena on tulevaisuudessakin ylläpitää hyviä suhteita eri maiden välillä sekä kartoittaa mahdollisia kehityskohteita lajiemme parissa.
Suomalaiset tuomarit kansainvälisessä koetoiminnassa
Vinttikoirakokeiden palkinto- ja ylituomarit ovat käyneet arvostelemassa lukuisissa FCI:n alaisissa kansainvälisissä vinttikoirakokeissa, sekä maailmanmestaruus- että Euroopan mestaruuskokeissa ympäri Pohjoismaita ja Eurooppaa. Lisäksi suomalaiset vinttikoirakomission delegaatit ovat toimineet useiden maailmanmestaruus- ja Euroopan mestaruuskokeiden valvovina delegaatteina.
Näiltä matkoilta niin tuomarit kuin harrastajatkin ovat tuoneet ideoita ja kehitysehdotuksia esimerkiksi kokeissa tarvittaviin välineisiin ja kansainvälisiin vinttikoirakokeiden sääntöihin sekä erilaisiin ohjeisiin. Eri kokeiden järjestäjien ja yhdistysten kanssa on tehty yhteistyötä ja näin viety myös Suomalaista osaamista tietoisuuteen.
Suomalaiset koirat kansainvälisissä käyttökokeissa
Läpi vuosikymmenten suomalaiset vinttikoiraharrastajat ovat käyneet kilpailemassa ympäri Pohjoismaita ja Keski-Eurooppaa kansallisissa ja kansainvälisissä vinttikoirien rata- ja maastojuoksun käyttökokeissa. Lisäksi Suomesta on ollut Kennelliiton edustusjoukkueet FCI:n maailmanmestaruus- ja Euroopan mestaruuskokeissa vuosikymmenten ajan. Näitä kokeita järjestetään vuosittain yksi lajia kohden. Alkuaikoina joukkueeseen kuului vain muutamia koiria. Suurimmillaan joukkueessa on ollut yli sata Suomea edustavaa koiraa.
Suomalaiset koirat ovat tunnetusti korkealla tasolla. Suomalaisilla koirilla on useita maailman- ja Euroopan mestaruuksia niin maasto- kuin ratajuoksussa sekä lukuisia sijoituksia kuuden parhaan joukkoon. Useat koirat ovat saavuttaneet kansainvälisen käyttövalion arvon ja näin vahvistaneet Suomalaisten koirien korkeaa tasoa. Monessa rodussa on suomalaiset koirat voittaneet mestaruuden useana vuonna peräkkäin.
Tänä vuonna oli toukokuussa Tšekin tasavallassa maastojuoksun maailmanmestaruuskokeet. Suomalaiset koirat saavuttivat mestaruuksia ja useita palkintokorokesijoituksia. Syyskuun alussa 4.-7.9.2025 järjestetään Gelsenkirchenissä, Saksassa vinttikoirien ratajuoksun maailmanmestaruuskoe. Kokeessa valvovana FCI:n vinttikoirakomission delegaattina on Suomen edustaja.
Suomessa on järjestetty kolme ratakokeiden maailmanmestaruuskoetta vuosina 1994, 2004 ja 2014. Neljäs koe jouduttiin perumaan koronavuonna 2020. Suomessa on myös järjestetty kaksi maastojuoksun Euroopan mestaruuskoetta vuosina 2006 ja 2015 ja yksi maailmanmestaruuskoe vuonna 2022. Suomalaiset ovat myös järjestäneet niin sanottuja tavallisia kansainvälisiä kokeita kymmenien vuosien ajan. Suomessa järjestettäviin vinttikoirakokeisiin saapuu yhä enemmän osallistujia myös useista eri maista, mikä omalta osaltaan lisää aktiivista kansainvälistä yhteistoimintaa harrastajien välillä.