Hakutulokset

Filter by node type
Järjestys
2427 tulosta
Järjestys: Osuvin ensin | Uusin ensin

Kennelliitto palkitsi 32 kennelnimen ansioituneet kasvattajat Lauri Vuolasvirta -palkinnolla

Kennelliitto on palkinnut vuodesta 1979 alkaen vuosittain ansioituneita kasvattajia Lauri Vuolasvirta -palkinnoilla, jotka on perinteisesti jaettu Koiramessuilla. Tänä vuonna palkitseminen valitettavasti jää väliin koronapandemiatilanteen takia. Kaikkiaan 31 kennelnimen haltijalle myönnettiin tänä vuonna kasvattajapalkinto.
https://www.kennelliitto.fi/tietoa-meista/uutiset/kennelliitto-palkitsi-32-kennelnimen-ansioituneet-kasvattajat-lauri-vuolasvirta-palkinnolla

sijoitussopimus-uroskoirasta-selite

antaneensa vastaanottajalle rodunomaiset hoito- ja ruokintaohjeet. LIITE 2. Vastaanottajan velvollisuus Vastaanottaja on tutustunut rotuun ja selvittänyt

Kennelliitto palkitsee 13 sankarikoiraa ihmishenkien pelastamisesta

Kennelliitto myöntää vuonna 2019 Sankarikoiran arvon 13 koiralle. Lisäksi 23 koiraa saa kunniamaininnan tekemästään urotyöstä. Sankarikoiran arvon voi saada koira, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Kennelliitto palkitsee Sankarikoirat Koiramessut-tapahtumassa sunnuntaina 8. joulukuuta Messukeskuksessa Helsingissä.
https://www.kennelliitto.fi/tietoa-meista/uutiset/kennelliitto-palkitsee-13-sankarikoiraa-ihmishenkien-pelastamisesta