Kennelliitto on palkinnut vuodesta 1979 alkaen vuosittain ansioituneita kasvattajia Lauri Vuolasvirta -palkinnoilla, jotka on perinteisesti jaettu Koiramessuilla. Tänä vuonna palkitseminen valitettavasti jää väliin koronapandemiatilanteen takia. Kaikkiaan 31 kennelnimen haltijalle myönnettiin tänä vuonna kasvattajapalkinto.

- Onnittelen lämpimästi kaikkia tämänvuotisen palkinnon saajia ja toivotan heille menestystä kasvatustyössään myös jatkossa, sanoo Kennelliiton kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja Tuula Laitinen.

Hän painottaa, että suomalainen koirankasvatustyö on laadukasta, ja arvostettua myös maailmalla. Kennelliiton kasvattajasitoumuksen allekirjoittaneita koirankasvattajia on noin 13 000. Suuri osa kasvatustyöstä on hyvin pienimutoista, pentueita teetetään noin kerran, pari vuodessa.

Koirankasvatusta ohjaa Kennelliiton yleinen jalostusstrategia, joka tähtää siihen, että jalostukseen käytetyt koirat ovat mahdollisimman terveitä, hyväluontoisia ja rodunomaisia. Tämä on jokaisen vastuullisen kasvattajan tavoite, johon pyritään pitkäjänteisellä, suunnitelmallisella kasvatustyöllä.

Lauri Vuolasvirta -palkinnon saaminen edellyttää sitoutumista pitkäjänteiseen, vastuulliseen kasvatustyöhön. Palkinnot myöntää Kennelliiton hallitus.

Vuonna 2020 palkitut kasvattajat

Nimi

Kennelnimi

Rotu

Auli Ahola

Magnumin

Cavalier kingcharlesinspanieli

Anna Enges

Huntersheart

Itäsiperianlaika

Piia Hasu

Divining Rod's

Toyvillakoira

Hanna Hellsten

Haxian

Norwichinterrieri

Sari Hirvonen

Royal Pepper's

Karkeakarvainen mäyräkoira

Hannu Huovinen

Korpipuron

Jämtlanninpystykorva

Henna Jaffe Lacrimale Brasilianterrieri

Esko Janhonen

Sahiahon

Harmaa norjanhirvikoira

Maarit Kalke

Linnanhaltijan

Pomeranian

Annika Kammonen

Biscuits

Pitkäkarvainen chihuahua

Mika Koitela

Pielesrinteen

Jämtlanninpystykorva

Arja Koskelo

Hooligan

Norfolkinterrieri

Janne ja Hanna-Leena Kyttä

Hi-Lite

Basenji

Jussi Lappalainen

Goldfellow

Kultainennoutaja

Linda Lehtiheimo

Leaftribe

Pitkäkarvainen collie

Mauri Lielahti

Kallionahteen

Amerikanakita

Elina Lintula

Talvituuli

Samojedinkoira

Johanna Markola

Voyeror's

Kääpiövillakoira
harmaa/aprikoosi/punainen

Niina Niinistö

Rosdiwa's

Silkkiterrieri

Nina Peltomaa

Myhappiness

Shetlanninlammaskoira

Mira Pietikäinen ja Maritsa Vesalainen

Icesmile's

Siperianhusky

Anne Rautiainen

Chic Carelia's

Keltainen ja tiikerijuovainen
tanskandoggi

Anna Reponen

Mimi Chill's

Whippet

Petra Riisiö

Zeraldas

Havannankoira

Riitta-Leena Roos

Bellabellax

Musta-hopea kääpiösnautseri

Jaakko Rönkkä

Hepovaaran

Harmaa norjanhirvikoira

Arvo Silomäki

Loukkaharjun

Suomenpystykorva

Pauliina Sjöholm

Badamtam's

Borderterrieri

Tuula Tanskanen

Woolmill's

Pitkäkarvainen collie

Henna Uitto

Kovan Onnen

Rottweiler

Marjo Vierikko

Vanilla's Honey

Suomenlapinkoira

Pia Wind

Rhum

Skotlanninterrieri

 

Vuolasvirta-palkintoa haetaan vuosittain huhtikuun loppuun mennessä

Lauri Vuolasvirta -palkinnon voi saada Kennelliiton jäsenkasvattaja, jolla on kennelnimi, ja joka on sitoutunut kasvattajana moitteettomaan ja esimerkilliseen kasvatustyöhön.

Palkinnon saajan on oltava ollut vähintään kymmenen vuotta yhtäjaksoisesti Kennelliiton jäsen. Palkinnon anomishetkellä hänen on oltava kasvattamansa rodun rotujärjestön tai -yhdistyksen jäsen. Rotujärjestö- tai yhdistys antaa Kennelliitolle lausunnon palkintoa anovan kasvatustyöstä.

Kasvattajan ansiot määräytyvät hänen kasvattamiensa koirien ja niiden saavuttamien käyttökoe- ja näyttelytulosten perusteella palkintoon liittyvän pisteytysjärjestelmän mukaisesti. Pisteet lasketaan kymmenen pentueen saavutuksista. Vuolasvirta-palkinnon saamisen edellytyksenä on myös kennelneuvontakäynti.

Palkintoa haetaan vuosittain huhtikuun loppuun mennessä Kennelliiton verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella. Tarkempaa tietoa löytyy täältä.


Tiedotetta täydennetty 11.12.2020: Lisätty Kennelliiton hallituksen kokouksessa 10.12.2020 päätetty Lauri Vuolasvirta -palkinto Henna Jaffelle, kennel Lacrimale.