Miten koronavirustilanne vaikuttaa koiraharrastustoimintaan?

Pitääkö viruksen takia peruuttaa tapahtumia Suomessa?

Suomen hallitus päätti 12.3.2020 rajoittaa yleisötapahtumien järjestämistä koronavirustartuntojen estämiseksi. Tuolloin määrä oli 500, mutta tällä hetkellä yli 10 hengen kokoontumisia ei suositella. Suomen hallitus suosittelee myös alle 10 hengen kokoontumisten välttämistä. Lisäksi suositellaan, että myös kokousten järjestäjät harkitsevat riskiarvioiden pohjalta vastaavien tilaisuuksien järjestämistä.

Kennelliiton hallitus päätti 12.3.2020 toimenpiteistä, joilla pyritään estämään COVID-19 -koronaviruksen leviämistä. Kaikki koiranäyttelyt, kokeet ja kilpailut sekä Kennelliiton suunnittelemat muut tilaisuudet perutaan 31.5.2020 saakka.

Tartuntojen vähentämiseksi tulee myös rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla.  Erityisen tärkeää tämä on riskiryhmiin kuuluvien iäkkäiden ja perussairaiden henkilöiden suojelemiseksi.

Kennelliitto seuraa THL:n uutisointia ja viranomaistiedotteita.

Kennelliitto on linjannut kevään koiraharrastustapahtumien järjestämistä alaisuutensa kuuluvan toiminnan osalta. Miten yhdistysten muu toiminta, voiko sitä järjestää?

Yhdistykset ovat itsenäisiä oikeushenkilöitä ja tekevät omat päätöksensä omista tapahtumistaan. Tapahtumien pitämistä kannattaa harkita tarkoin. Suomen hallitus on perunut kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet 31.5.2020 asti ja suosittanut, että  ”tartuntojen välttämiseksi tulee rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla.”

Tällä hetkellä yli kymmenen hengen julkisia tapaamisia ei suositella tartuntariskin vuoksi. Hallitus suosittelee myös alle 10 hengen kokoontumisten välttämistä niin, ettei lähikontakteja synny.

Suosittelemme miettimään hallituksen linjausten pohjalta, onko tilaisuuden pitäminen välttämätöntä.

Miten koronavirustilanne vaikuttaa Kennelliiton palveluihin?

Koronavirustilanne vaikuttaa myös Kennelliiton palveluihin aiheuttamalla viivettä koirien terveystulosten tallennuksiin, koirien rekisteröintiin ja röntgenkuvien lausuntoihin.

Röntgenkuvien saapumistarkastuksissa sekä kuvien lausumisessa on ruuhkaa, joten röntgenlausuntojen viivästymiseen on syytä varautua.

Myös terveystulokset- sähköposti on ruuhkautunut, joten vastauksen saamiseen saattaa kulua useita päiviä. 

Tapahtuma, johon olin osallistumassa peruttiin, saanko rahani takaisin?

Kennelliiton hallitus on päättänyt, että kaikki näyttelyt, kokeet ja kilpailut perutaan 31.5.2020 saakka.

Ilmoittautumismaksuja ei tarvitse palauttaa, koska peruutuksen syynä on force majeure (ylivoimainen este). Kennelliiton hallitus on kuitenkin päättänyt suosittaa, että kun näyttelyn kulut on selvitetty, palauttavat näyttelytoimikunnat näyttelyihin ilmoittautuneille koirakohtaisen ilmoittautumismaksun vähennettyään siitä jo suoritetut kulut.

Hallitus päätti myös, että mikäli näyttelytoimikunta palauttaa tällä tavoin näyttelymaksua, ei näyttelyn järjestäjän tarvitse suorittaa niin sanottua 15 prosentin piiriveroa kennelpiirille. Näyttelytoimikunnan on kuitenkin sovittava asiasta kennelpiirin kanssa.

Piiriveroa maksetaan kaikkien muiden näyttelyiden, paitsi rotujärjestöjen tai rotua harrastavien näyttelyiden erikoisnäyttelyistä ja tukinäyttelyistä, jos ei ole päätetty toisin. Jos näyttelytoimikunta ei palauta ilmoittautumismaksuja, on sen suoritettava piirivero.

Myöskään kansainvälisten näyttelyiden ilmoittautumisista suoritettavaa Kennelliiton ja Helsingin yliopiston yhteisen Koirien terveystutkimusrahaston maksua tai pohjoismaisista näyttelyistä suoritettavaa NORD-maksua ei tarvitse maksaa Kennelliitolle, jos näyttelytoimikunta palauttaa näyttelyn ilmoittautumismaksun vähennyttyään siitä jo suoritetut kulut.

Miten voin siirtää näyttelyn myöhemmäksi?

Näyttelyitä voidaan anoa pidettäviksi viimeistään huhtikuussa 2021. Tällä hetkellä Kennelliiton toimiston näyttelysihteerit voivat siirtää omalla päätöksellään niitä kuluvan vuoden näyttelyitä, joiden näyttelytoimikunnat ovat anoneet näyttelyn siirtoa. Tapahtumat voidaan siirtää pidettäväksi tämän vuoden aikana, mikäli se on mahdollista.

Jotkut näyttelytoimikunnat ovat nyt anoneet näyttelyn siirtoa vuoden 2021 puolelle. Hallitus päätti, että viimeinen ajankohta, jolle näyttelyn siirtoa voidaan anoa, on 30.4.2021.

Kesäkuussa järjestettävien koiranäyttelyiden näyttelytoimikunnat voivat halutessaan pidentää näyttelynsä ilmoittautumisaikaa. Jos näyttelytoimikunta käyttää Kennelliiton näyttelyjärjestelmää omatoimisesti, voi ilmoittautuminen päättyä kaksi viikkoa ennen näyttelyä, mikäli toimikunta pystyy tuossa ajassa laatimaan näyttelyn aikataulut, luettelot ja tekemään muut tarvittavat toimet. Jos  näyttelytoimikunta on hankkinut näyttelypalvelut niitä tarjoavalta yritykseltä, viimeisestä ilmoittautumispäivästä tulee neuvotella palveluntarjoajan edustajan kanssa.

Kennelliitto on antanut 12.3.2020 tarkemmat ohjeet näyttelyiden, kokeiden ja kilpailuiden järjestäjille. Toimenpiteet näyttelyn siirtoa anottaessa on myös ohjeistettu tarkemmin.

HUOM! Kun näyttelyitä perutaan ja siirretään koronavirustilanteen takia, ei näyttelyn tietoja pidä poistaa Omakoira-palvelusta! Vaikka näyttelyn kohdalla lukee "peruutettu", liittyy näyttelyn peruutuksen selvittelyyn vielä paljon jälkitöitä. 

Olemme avanneet jo näyttelyn ilmoittautumisen. Voiko sen sulkea koronan vuoksi?

Näyttelytoimikunnilla on nyt mahdollisuus sulkea jo avatun näyttelynsä ilmoittautumisen toistaiseksi. Asiasta tulee sopia palveluntarjoajan kanssa.

Tämä koskee toukokuun lopun jälkeen pidettäviä näyttelyitä.

Näyttely on siirretty toiseen ajankohtaan. Voinko tuoda näyttelyyn eri koiran kuin sen, jonka aluksi ilmoitin?

Mikäli näyttely on siirretty, Kennelliitto suosittelee näyttelytoimikuntia antamaan ilmoittajille mahdollisuuden vaihtaa ilmoittamansa koira näyttelyyn.

Koiranvaihto tapahtuu tällöin ilmoittautumisajan puitteissa ilmoittajan toiseen omaan koiraan. Vaihdon voi tehdä vain kerran. Lopullinen päätös koiranvaihdosta on kuitenkin toimikunnan.

Miten kevääksi aiottu koe tai kilpailu siirretään pidettäväksi myöhemmin?

Tapahtuman järjestäjän on oltava yhteydessä siihen kennelpiiriin, jonka alueella tapahtuma järjestetään.

Kennelpiiri voi siirtää tarpeen mukaan alueelleen kevään tapahtumakiellon ajaksi myöntämiään kokeita ja kilpailuja. Kennelpiiri tekee siirron normaalisti Omakoira-palvelussa ja merkitsee siirron syyksi ’koronavirus’. Jos tapahtuma halutaan siirtää vielä uudelleen koronavirustilanteen takia, niin tieto siitä toimitetaan Kennelliittoon Kaisa Åkermanille. Omakoira-palvelu ei anna siirtää kokeen kuin kerran, mutta tässä tilanteessa tästä asiasta joustetaan. Koe voidaan siirtää pidettäväksi tämän vuoden aikana.

Perutaanko kesäkuun näyttelyt?

Kennelliiton hallitus käsittelee kesäkuun näyttelyiden tilannetta 2. huhtikuuta pidettävässä kokouksessa.

Kesäkuun näyttelyiden toimikuntia tiedotetaan asiasta heti kokouksen jälkeen.

Miten koronavirustilanne vaikuttaa kaveri-ja lukukoiratoimintaan?

Suomen hallitus on kieltänyt vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumisyksikköihin, kuten palvelutaloihin. Kaikki kaveri- ja lukukoirien vierailut vanhusten palvelutaloihin, vammaisten hoitolaitoksiin ja päiväkoteihin sekä kirjastoihin perutaan 31.5.2020 saakka. Kaveri- ja lukukoirat eivät myöskään saa osallistua yleisötilaisuuksiin kevään aikana.

Kennelliitto seuraa koronavirustilannetta ja tiedottaa käytännön toimenpiteistä tarkemmin.

Miten koronavirustilanne vaikuttaa koulutustapahtumiin?

Kennelliitto peruu kaikki kevään ajalle suunnitellut koulutustilaisuudet ja tapahtumat. Maksullisiin tapahtumiin ilmoittautuneille maksetaan takaisin ilmoittautumismaksu.

Kennelliiton alueellisten toimijoiden kennelpiireissä suunnitellut kurssit ja koulutukset perutaan myös 31.5.2020 saakka.

Miten minun kannattaa suunnitella matkani ulkomaisiin koiraharrastustapahtumiin?

Tällä hetkellä matkustaminen ulkomaille on valtion tasolta kielletty. Se koskee sekä työmatkoja (voidaan tehdä vain vakavan harkinnan jälkeen) että vapaa-ajan matkustamista. Kaikki ulkomailta Suomeen palaavat joutuvat 14 päivän karanteeniin.

Kannattaa seurata tilanteen edetessä ulkoministeriön matkustustiedotteita siitä, minne on turvallista matkustaa, ja mitä matkustettaessa kannattaa ottaa huomioon. Tietoa saa myös tapahtumajärjestäjiltä. Otathan huomioon, että useat tapahtumat on nyt peruttu.

Miten koronavirustilanne vaikuttaa Kennelliiton jäsenyhdistysten toimintaan ja päätöksentekoon?

Miten koronavirustilanne vaikuttaa yhdistysten vuosikokouksiin?

Kennelliitto ei voi päättää yhdistysten kokouksista, vaan yhdistykset päättävät niistä itse arvioiden tilanteen.

Jo koolle kutsutut kokoukset voidaan tarvittaessa perua. Kokouskutsun peruuttamisesta ennen kokousta päättää yhdistyslain mukaan se, jolla on oikeus antaa kutsu, tai joka on sen antanut.

Kokouskutsun peruuttaminen tulee yleensä tehdä samalla tavoin kuin kutsun julkaiseminen, tai peruuttamisessa on käytettävä tehokkaampaa tapaa, jotta kokouksen osanottajia ei vaivata turhaan paikalle. Kutsuja voi kuitenkin peruuttaa kokouskutsun aina kokouksen alkamishetkeen saakka.

Jos kokous perutaan, voi hallitus joutua korvaamaan paikalle saapuneille aiheutuneita vahinkoja, kuten matkakustannuksia.

Voiko yhdistyksen vuosikokouksen järjestää etäyhteyksillä, kuten esimerkiksi Skypellä? Miten kokouksen siirrosta tulee ilmoittaa, voiko sen tehdä esimerkiksi verkkosivulla ja Facebookissa?

Lähtökohtana on, että noudatetaan sitä kokouskutsutapaa, joka on mainittu yhdistyksen säännöissä. Kennelliitto ei voi antaa asiasta tarkempia suosituksia, sillä yhdistysten tulee noudattaa yhdistyslakia, ja sen perusteella annettuja sääntöjään.

Miten koronavirustilanne vaikuttaa eri rotujen jalostuksen tavoiteohjelmien (JTO) ja perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmien (PEVISA) käsittelyyn?

COVID-19-koronavirustilanteen aikana perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman eli PEVISAn vaatimusten soveltamisessa jalostukseen käytettäville koirille on käytössä poikkeusmenettely. Jos tilanne muuttuu, antaa Kennelliitto uudet ohjeet.

Voit lukea tarkemmat ohjeet täältä.

Mitä tapahtuu jalostuksen tavoiteohjelma- (JTO-) ja perinnöllisten vikojen ja sairauksien tavoiteohjelmaesityksille (PEVISA), jos yhdistys ei ehdi toimittaa niitä ajoissa Kennelliittoon?

Usean rodun JTO- ja PEVISA-ohjelman voimassaolo on päättymässä tämän vuoden lopussa. Kennelliittoon toimitetut PEVISA-esitykset pitää valtuuston hyväksymän PEVISA-säännön mukaisesti hyväksyä rotujärjestön ja mahdollisen rotuyhdistyksen yleiskokouksessa. PEVISA- ja JTO-ohjeiden mukaan esitykset pitää toimittaa Kennelliittoon ohjelman aiottua voimaantuloa edeltävän vuoden toukokuun loppuun mennessä. 

Monet yhdistykset joutuvat nyt peruuttamaan kevään yleiskokouksensa. Esitysten toimittamisen aikataulusta ei nykyisen tilanteen vuoksi voida pitää kiinni. Myöhässä saapuneet esitykset käsitellään ja harkitaan, milloin mahdolliset muutokset voivat tulla voimaan (yleensä pyritty vähintään noin kuusi kuukautta aikaa muutoksista tiedottamiseen). PEVISA-ohje ja JTO-ohje antavat mahdollisuuden jatkaa rodun nykyisin voimassa olevaa ohjelmaa vuodella eteenpäin, mikäli uutta esitystä ei tule. Rotujärjestö voi myös halutessaan anoa ohjelmille vuoden jatkoa ilman yleiskokouksen päätöstä.

Miten tilanne vaikuttaa valtuuston kokouksiin?

Kennelliiton hallitus on päättänyt peruuttaa Kennelliiton kevätvaltuuston kokouksen 31.5.2020 ja sitä edeltävän valtuustoseminaarin 30.5.2020. Uudesta kokouspäivämäärästä päätetään hallituksen kokouksessa 2.4.2020.

Miten koronatilanne vaikuttaa sääntöjen ja ohjeiden määräaikoihin?

Kennelliiton toimistolle on tullut useita kyselyitä siitä, miten sääntöjen ja ohjeiden määräaikoihin on suhtauduttava, jos tapahtumien järjestämiskielto osuu määräaikaan.

Kennelliiton hallitus päätti, että toiminnanjohtaja ja sen toimikunnan puheenjohtaja, jonka toimialaan asia kuuluu, voivat päättää aikarajojen muuttamisesta ja käytännön toimista.

Kennelliiton toimisto tiedottaa verkkosivuillaan tarkemmin näistä toimista, kun päätöksiä on tehty.

Miten koiranpentujen tuonti ja vienti muihin maihin nyt tapahtuu?

Kennelliitto ei voi ottaa kantaa tähän asiaan, vaan siitä kannattaa kysyä Rajavartiolaitokselta ja eläimiin liittyviä määräyksiä ja ohjeita antavalta Ruokavirastolta.

Pennut voi luovuttaa uudelle omistajalle aikaisintaan seitsemän viikon ikäisinä.

Miten koronavirustilanne vaikuttaa Vuolasvirta-palkintojen anomiseen?

Vuolasvirta-palkintoanomukset toimitetaan Kennelliittoon 30.4.2020 mennessä joko sähköisesti (vuolasvirta@kennelliitto.fi) tai postitse. Normaalitilanteessa anomuksen liitteenä tulee olla kennelneuvojan käyntiraportti, joka ei anomishetkellä saa olla vuotta vanhempi.

Nykyisen poikkeustilanteen takia kennelneuvojan käyntiraporttia ei tarvitse toimittaa anomuksen liitteenä, mikäli neuvontakäyntiä ei voida tehdä.

Kennelliitto antaa tarkemmat ohjeet kennelneuvontakäyntien tekemisestä (mm. aikarajat), kun kennelneuvontakäynnit ovat mahdollisia.

Uusimaa eristettiin koronaviruksen vuoksi. Onko tällä vaikutusta pennun luovutusikään?

Kennelliiton sääntöjen mukaan pennun tulee olla vähintään 7 viikon ikäinen luovutushetkellä. Ymmärrämme, että Uudenmaan sulkemisen vuoksi tilanne voi olla haastava kasvattajille ja pentua odottaville.

Luovutusikää ei kuitenkaan tule aikaistaa, koska pentu tarvitsee sosiaaliseen kehitykseen emän ja sisarustensa seuraa. Pentu voidaan luovuttaa myös myöhemmin.
 
Uudenmaan eristämistä koskevissa kysymyksissä, kuten liikkumisrajoitusten noudattamisessa, voit kääntyä Poliisin puoleen. Ruokaviraston sivuille on koottu ajantasaista tietoa lemmikeistä ja koronaviruksesta.

Poliisin kysymykset ja vastaukset Uudenmaan eristämisen suhteen näet täältä. Ruokaviraston tietoa lemmikeistä ja koronasta näet täältä.

Miten koronavirus tarttuu ja miten siltä voi suojautua?

Miten voin suojautua virukselta?

THL:n mukaan koronavirus tarttuu pääasiassa pisara- ja kosketustartuntana, kun sairas henkilö yskii tai aivastaa. Yski ja aivasta hihaan. Pysyttele flunssaisena tai muuten kipeänä kotona. Kuka tahansa voi sairastua ja kuka tahansa voi olla tartuttaja iästä riippumatta.

THL:n mukaan COVID 19-koronavirukselta voi suojautua samalla tavoin kuin muiltakin hengitystieinfektioiden aiheuttajilta. Huolehdi hyvästä käsihygieniasta. Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi. Pyri välttämään kontaktia muiden ihmisten kanssa, jos mahdollista.

Kodin pintojen puhdistuksessa käytettävät tavanomaiset siivousaineet tehoavat myös koronaviruksesta pintoja putsattaessa.

Useimmilla perusterveillä oireet ovat THL:n mukaan lieviä. Suurimmassa vaarassa ovat ikäihmiset ja perussairautta sairastavat, joita muiden pitäisi suojata sairastumiselta omalla toiminnallaan. 

Voiko virus tarttua eläimestä ihmiseen tai ihmisestä eläimeen?

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan tällä hetkellä ei ole todisteita siitä, että lemmikit, kuten kissat ja koirat voisivat olla koronaviruksen kantajia.

Kädet kannattaa kuitenkin aina pestä saippualla, jos on silitellyt eläimiä, koska muut bakteerit kuten salmonella tai E.coli voivat tarttua eläimestä ihmiseen.

MythbusterWHO
Kuva: WHO

Voiko virus tarttua epidemia-alueilta tuotujen tavaroiden tai elintarvikkeiden kautta?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan tavaroista ja elintarvikkeista ei voi nykytiedon mukaan saada tartuntaa. Tarkempaa tietoa löytyy THL:n verkkosivulta.

Miten voin suojautua virusepidemialta koiraharrastustapahtumissa?

Kennelliiton alaiset koiraharrastustapahtumat on peruttu 31.5.2020 saakka. Tällä hetkellä yli kymmenen hengen julkisia tapaamisia ei suositella tartuntariskin vuoksi. Suomen hallitus suosittelee myös alle 10 hengen kokoontumisten välttämistä niin, ettei lähikontakteja synny.

Jos olet menossa omalla vastuulla muuhun tapahtumaan, niin noudata THL:n antamia ohjeita käsi- ja yskimishygieniasta. Näiden ohjeiden noudattaminen auttaa myös esimerkiksi tavanomaisen flunssan ja influenssan torjunnassa. Suosittelemme silti harkitsemaan osallistumisen tarpeellisuutta.


Koronavirukseen liittyviin kysymyksiin koskien koiraharrastustoimintaa vastataan sähköpostitse arkipäivisin osoitteessa corona@kennelliitto.fi.


Tämä sivu on päivitetty 30.3.2020. kello 14.45.