Kennelliiton hallituksessa 20 vuotta toiminut, ylijohtaja Heikki Suomus on kuollut 22.2.2015. Suomus liittyi Kennelliittoon 22-vuoden ikäisenä vuonna 1950. Kennelliiton hallituksen jäseneksi hän tuli vuonna 1962.

Suomus oli 1960-luvun alusta tärkeä vaikuttaja silloisen maatalousministeriön eli nykyisen maa- ja metsätalousministeriön virkamiehenä, kun metsästyslakia muutettiin. Kennelliiton hallituksen jäsenenä hän toi Kennelliiton näkemyksen perinteisen metsästyskulttuurin säilyttämisestä mukaan metsästyslain uudistukseen. Huomattavaa oli, että Suomuksen vaikutuksesta puhdasrotuisten ”kirjakoirien” lisääntyminen edisti huomattavasti koirakurin paranemista Suomessa.

Heikki Suomus oli tunnettu kasvattamistaan kettuterriereistä ja karkeakarvaisista saksanseisojista. Hän aloitti koirankasvatuksen Woodborne nimellä vuonna 1954. Yksi Suomuksen kantanartuista oli Englannista Leo Wilsonin LW-kennelistä tullut kettuterrieri Lovelorn Ways. Hieman myöhemmin hänen tärkein koiransa oli runsaasti jalostukseen käytetty ja hyvää jälkeä jättänyt uros Blitzen.

Suomus toimi aktiivisesti Kennelliitossa 1960–1980-luvuilla. Hän oli jalostustieteellisen toimikunnan jäsenenä vuodesta 1964 alkaen ja jalostustoimikunnan puheenjohtajana vuosina 1976–1980. Hän oli myös luolakoirien sääntökomitean hallituksen jäsen ja yli- ja koetuomareiden koulutus- ja pätevöimisohjeiden laatimistoimikunnan jäsen vuodesta 1963.

Hänelle myönnettiin useita kunnianosoituksia ansiokkaasta kasvattajatyöstä ja toiminnasta Kennelliiton hyväksi, muun muassa Kennelliiton kultainen ansiomerkki vuonna 1979, pystykorvapatsas 1988 ja Vuolasvirta-palkinto 1995.

Kennelliitossa toimimisensa lisäksi Suomus teki pitkän uran maa- ja metsätalousministeriössä. Suomus toimi ministeriön apulaismetsästyksenvalvojana vuosina 1958–1975 ja riista- ja kalatalousosaston ylijohtajana vuosina 1975–1992, josta hän siirtyi eläkkeelle.