Kennelliiton vuonna 2017 perustaman vakiosopimuslomakeryhmän työ etenee. Lomakeluonnokset ovat lähdössä tämän vuoden aikana lausuntokierrokselle. Uusien lomakkeiden on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2020 alusta. Käytössä olevat lomakkeet ovat voimassa vuoden 2018, ja tarvittaessa päätetään niiden käyttöajan jatkamisesta 2019 loppuun.

- Ensimmäiset versiot lomakkeista, kauppasopimus ja sijoitussopimus valmistuvat pian, kertoo työryhmän puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Lomakeluonnokset lähtevät lausunnolle kennelpiireille, lajiliitoille ja rotujärjestöille. Tämän jälkeen vakiosopimustyöryhmä käsittelee lausunnot ja tekee Kennelliiton hallitukselle esityksen uusista sopimuslomakkeista. Kennelliiton valtuusto päättää uusien lomakkeiden käyttöönotosta keväällä 2019, jotta lomakkeet voidaan ottaa käyttöön seuraavan vuoden alusta.

- On tärkeää, että lausuntokierroksella kaikki ovat aktiivisia, painottaa Lehkonen.

vakiosopimustyöryhmä
Vasemmalta oikealle:Tuula Sario, Raisa Kiesi, Jenni Koutuaniemi, Harri Lehkonen, Markku Mähönen,Pauliina Lehtola ja Maaret Tapio

Työryhmässä on keskusteltu paljon

Vakiosopimuslomakeryhmässä ovat mukana kuluttajaoikeuden asiantuntija ja kouluttaja Tuula Sario, kasvattajien edustajina Vesa Lehtonen, Jenni Koutuaniemi ja Pauliina Lehtola sekä Kennelliitosta jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Maaret Tapio ja toiminnanjohtaja Markku Mähönen. Työryhmän sihteerinä toimii Kennelliiton juristi Raisa Kiesi.

- Työryhmän työ on ollut perusteellista, pohtivaa, analyyttistä ja hauskaa. On ollut mukavaa, että vaikka asiat eivät ole olleet ihan helppoja, pitkän ja perusteellisen keskustelun jälkeen on ainakin tähän mennessä yhteinen kanta löytynyt. Arvostan Kennelliiton porukan avarakatseisuutta ja kykyä tarttua vaikeisiinkin asioihin rakentavasti, sanoo Tuula Sario.

- Koska olen koiraton kuluttajajuristi, törmään usein koirakaupan ongelmiin vähän eri näkökulmasta. Järjestäytymättömyys, villi kaupankäynti, rescue-koirat ja koirille sopimattomat omistajat, eli kyseessä ei ole ihan pienen mittakaavan ongelma. Näkisin mieluusti, että Kennelliiton rooli olisi vieläkin vahvempi, jolloin koirakauppaa voitaisiin ohjata läpinäkyvämpään suuntaan ja ohjata pennut ja varttuneemmatkin löytämään oikeat isäntäperheet. Pentukauppa pitää saada pois markettien takapihoilta ja autojen takaluukuista. Kasvattajien koulutuksella on tärkeä rooli, mutta myös lainsäädäntöä pitää uudistaa siten, että elävän eläimen kauppaa koskevaa lainsäädäntöä kehitetään.

Myös Vesa Lehtonen on tyytyväinen työryhmän toimintaan ja siihen, että sen kokoonpano on hyvin kattava, ja lainopillinen asiantuntemus on laajasti edustettuna.

- Meillä on ollut hyvinkin pitkiä ja laajoja keskusteluja. Täytyy tunnustaa, että monet meille koiraihmisille itsestään selvät asiat eivät olekaan niin selviä koiran kauppaa tai sijoitusta tehtäessä. Keskustelujen jälkeen olemme kuitenkin päässeet kaikkia tyydyttävään lopputulokseen, ja mikä parhainta, kaikella on laillinen tausta. Se jos mikä takaa meille kasvattajille valtavan suojan ristiriitatilanteissa.

- Ongelma on ollut se, että meillä ei ole lakia, joka käsittelisi elävän eläimen kauppaa. Sopimuksia on lain rajoissa tehty kasvattajan näkökulma edellä. Nyt valmistuvissa sopimusluonnoksissa on otettu huomioon niin sanotusti harrastuspohjalta kasvattavat sekä elinkeinonharjoittajiksi katsottavat kasvattajat.

Lehtonen uskoo lausuntokierrokselle lähtevien sopimusluonnosten sopivan kaikille osapuolille. Lausuntokierroksen jälkeen lausuntoesityksiä voidaan vielä muokata lain sallimissa rajoissa.

Lisätiedot

Harri Lehkonen, Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
harri.lehkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 329 2188


 

 

 

Voit olla kiinnostunut myös näistä