Valtakunnallista koiranpäivää vietetään jälleen 24. huhtikuuta. Kennelliiton nuorten teemavuoden kunniaksi myös koiranpäivän teema liittyy lapsiin ja nuoriin. Koiranpäivää vietetään jo 10. kertaa.

Koiranpäivänä kiinnitetään tänä vuonna huomiota erityisesti lapsen ja koiran kohtaamiseen, kommunikointiin ja yhteiseloon. Kennelliitto käy kertomassa aiheista helsinkiläisellä ala-asteella ja vantaalaisessa päiväkodissa.

Aiheet näkyvät myös Kennelliiton uusissa koiranpäivän painomateriaaleissa.

– On tärkeää, että lapsi osaa tulkita koiran eleitä ja kohdella sitä reilusti. Kun aikuiset opastavat perusasiat, koirasta voi tulla lapselle uskollinen ystävä, kertoo Kennelliiton viestintäpäällikkö Miia Lahti.

Voit tilata koiranpäivän materiaaleja Kennelliiton viestinnältä, viestinta@kennelliitto.fi.

Koiranpäivänä järjestetään monia erilaisia tapahtumia ympäri Suomen. Ilmoita tapahtumastasi Kennelliitolle viimeistään 19. huhtikuuta, niin lisäämme sen koiranpäivän tiedotteeseen.

Koiranpäivällä Kennelliitto haluaa muistuttaa ihmisen parhaan ystävän merkityksestä. Koiranpäivänä korostetaan pehmeitä ja lämpimiä arvoja ja kerrotaan koiran tärkeistä rooleista ihmisen elämässä.

Muista myös Koiranpäivän Facebook-sivu.

Lisätietoja:

Suomen Kennelliitto ry
Miia Lahti, viestintäpäällikkö
050 555 4420
miia.lahti@kennelliitto.fi

Katso kaikki julisteet täältä.