Perinteistä Koiranpäivää vietetään keskiviikkona 24.4.2024. Koiranpäivänä kannustamme kaikkia koiranomistajia viettämään mukavan päivän koiransa kanssa ja kertomaan myös muille, miten vietetään hyvää elämää koiran kanssa. Tänä vuonna painotamme Koiranpäivänä koiran terveyttä ja hyvinvointia.

Tuomme Koiranpäivänä esille teemaan liittyviä asioita monesta eri näkökulmasta. Edistämme myös tekoja koirien terveyden ja hyvinvoinnin puolesta. Kutsumme kaikki koiranystävät mukaan rakentamaan innostavaa Koiranpäivää erilaisten tapahtumien ja Koiranpäivän teemaa edistävän toiminnan kautta. 

Somehaasteina Koiranpäivän yhteislenkki ja koiran aktivointi

Kennelliitolla on sosiaalisessa mediassa kaksi haastetta. Ensimmäinen on Koiranpäivän yhteislenkki #Laumaliikkuu. Haastamme koiranomistajat virikelenkille koiran kanssa. Annamme vinkkejä siitä, mitä koiran kanssa voi tehdä metsälenkillä. Toivomme saavamme mahdollisimman suuren ”lauman” koiria ja ihmisiä liikkumaan Koiranpäivän aikana joko yksin tai yhdessä muiden koiranomistajien kanssa.

Toinen somevinkkimme on #Aktiivinenkoira. Koira voi hyvin, kun se saa toteuttaa lajilleen ja rodulleen tyypillistä toimintaa. Annamme Kennelliiton sosiaalisen median kanavilla vinkkejä koiran aktivointiin, ja kannustamme kaikkia koiranomistajia hyödyntämään näitä vinkkejä ja jakamaan kuvia ja tunnelmia hyvistä aktivointihetkistä sosiaalisessa mediassa.

Agria-webinaari koirien terveydestä ja hyvinvoinnista

Järjestämme Koiranpäivänä 24.4. kello 18 yhteistyössä Agria Eläinvakuutuksen kanssa Terve ja hyvinvoiva koira -webinaarin. Aiheesta luennoi ELL Nina Mahlanen. Webinaarissa avataan sitä, mitä asioita tulee ottaa huomioon koiran hankinnassa, miten koiranomistaja voi edistää koiransa terveyttä ja hyvinvointia sekä tietoa siitä, mistä koiran hankkija löytää koirien terveystietoja ja miten ottaa ne huomioon. Webinaari on maksuton ja avoin kaikille. Webinaarista on tulossa tarkempaa tietoa lähiaikoina verkkosivuillemme.

Haastamme rotujärjestöt ja -yhdistykset mukaan kilpailuun oman rodun terveyden ja hyvinvoinnin konkreettisesta edistämisestä

Rotujärjestöillä ja -yhdistyksillä on tärkeä rooli omien rotujensa terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä. Kutsumme rotujärjestöt ja yhdistykset mukaan kilpailuun, jossa palkitaan parhaiten oman rodun jalostuksen tavoiteohjelman (JTO) käytännössä rodun terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi toteuttanut rotujärjestö tai -yhdistys. Palkitsemme kolme parasta yhdistystä Koiranpäivänä 24.4.

Toivomme, että mahdollisimman moni rotujärjestö tai -yhdistys osallistuu kilpailuun, jotta saamme koottua teemavuoden viestinnän tueksi tietoa siitä, miten Kennelliittoon rekisteröityjen rotukoirien terveyttä ja hyvinvointia on onnistuttu edistämään eri roduissa. 

Kilpailuun ilmoittaudutaan mukaan lähettämällä vapaamuotoinen hakemus maanantaihin 15.4.2024 mennessä sähköpostilla osoitteeseen viestinta@kennelliitto.fi

Tarkempaa tietoa haasteesta löytyy täältä.

Jokainen koiranomistaja voi osallistua Kennelliiton terveyskyselyyn

Paitsi teettämällä koirien terveystutkimuksia ja luonteen arviointeja, voivat koirankasvattajat ja myös aivan tavallisen kotikoiran omistajat osallistua Koiranpäivän teemaan myös täyttämällä koiristaan Kennelliiton terveyskyselyn ja ilmoittamalla koiriensa kuolemista Kennelliittoon. Nämä tiedot täydentävät sitä arvokasta tietopääomaa, joka on kaikkien katsottavissa Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä. Tieto auttaa terveempien ja hyvinvoivempien koirien jalostamisessa.

Ilmoita Koiranpäivän tapahtumasi mukaan Kennelliiton tapahtumasivulle

Keräämme tämän verkkosivun alle tietoa tämän vuoden Koiranpäivän tapahtumista, ja jaamme niistä tietoa eteenpäin ennen Koiranpäivää eri kanavilla. Voit ilmoittaa tapahtumastasi meille Kennelliiton viestintään täältä löytyvällä lomakkeella.

Koiranpäivän materiaalit löytyvät Kennelliiton mediapankista

Koiranpäivän materiaaleja jäsenyhdistystemme ja yhteistyökumppaniemme käyttöön löytyy Kennelliiton mediapankista. Mediapankista löytyvät Koiranpäivän logot. Täydennämme mediapankkiin vielä lähempänä Koiranpäivää tapahtumajulisteen pohjan, jota voi täydentää joko sähköisesti tai manuaalisesti.

Koiranpäivän ohjelma tarkentuu Kennelliiton verkkosivuilla ennen tapahtumaa.

Lisää tietoa Koiranpäivästä saa Kennelliiton viestinnästä, viestinta@kennelliitto.fi.

Voit olla kiinnostunut myös näistä

Koiranpäivä 2024 papillon
Koiranpäivä 24.4.: Tule mukaan koirien terveystalkoisiin! Lue lisää
Koiranpäivä 2024 papillon
Kutsumme rotujärjestöt ja -yhdistykset mukaan haasteeseen oman rodun terveyden ja hyvinvoinnin konkreettisesta edistämisestä Lue lisää