Eilen upeassa säässä vietetty valtakunnallinen Koiranpäivä kokosi jälleen yhteen koirien ystäviä eri puolilla Suomea järjestetyissä koko perheen tapahtumissa ja nousi ilmiöksi sosiaalisessa mediassa. Koiranpäivä ja eilen julkaistu Tuleeko meille koira? -verkkokurssi puhuttivat myös mediaa.  

Koiranpäivää vietettiin eilen jo 13. kertaa. Suomen Kennelliiton yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemavuoteen liittyen Koiranpäivän kampanjan tavoitteena oli tuoda esille koiran asemaa perheen jäsenenä ja vastuullisuuden tärkeyttä koiran hankinnassa.

Kennelliitto julkaisi eilen Digitassussa erityisesti ensimmäisen koiran hankintaa suunnitteleville tarkoitetun verkkokurssin, jonka aloitti heti avauspäivänä toistasataa ihmistä. Koiranpäivää ja kurssia esiteltiin muiden muassa Yle Radio Suomessa, Seurassa sekä useissa maakunta- ja perhelehdissä. Lisäksi monet mediat nostivat esille koira-aiheisia juttujaan. Esimerkiksi Satakunnan Kansa julkaisi Koiranpäivän kunniaksi uusintana leikkimielisen testin, jossa voi selvittää, mikä kotimainen rotu kuvaa itseä parhaiten.

Poimintoja Koiranpäivän tapahtumista

Kennelpiirien ja erilaisten paikallisten koiraharrastuskerhojen tapahtumissa oli mahdollisuus tutustua eri rotuihin, koiraharrastuksiin ja keskustella kennelneuvojien kanssa koiran hankinnasta ja muista koiriin liittyvistä asioista.

Pohjois-Savon kennelpiirissä Koiranpäivän tapahtuma järjestettiin jo 13. kertaa. Varkauden Kisapuiston kentällä pidetyn tapahtuman käytännön järjestelyistä vastasivat Savon Nuuskut ry, Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry sekä Varkauden Seudun Kennelyhdistys ry.

Pohjois-Savon kennelpiirin tiedottaja Sari Holopaisen mukaan Koiranpäivällä on kennelpiirille suuri merkitys.

Koiranpäivän idea on koettu hyväksi ja tärkeäksi. Olemme omalta osaltamme halunneet tehdä Koiranpäivää tunnetuksi suuren yleisön parissa ja siksi olemme järjestäneet tapahtuman joka vuosi. Tapahtuma pidetään aina eri puolilla kennelpiiriä, jolloin paikallinen koiraharrastaminen nousee esille, Holopainen kertoo.

Lämmin ja aurinkoinen sää houkutteli paikalle runsaasti osallistujia. Holopaisen mukaan tilaisuuden aloittanut yli 60 koirarotua kattanut rotuesittely oli todella näyttävä.

– Eri rotuiset koirat kiinnostivat selvästi ihmisiä, sillä esittelyn jälkeen osa yleisöstä hakeutui kyselemään lisätietoja koirista ja niiden roduista. Rotujen lisäksi tapahtumassamme esiteltiin harrastuksia, kuten tokoa ja rally-tokoa. Yleisö seurasi myös näitä näytöksiä kiinnostuneena.

Illan päätteeksi Pohjois-Savon Kennelpiirin puheenjohtaja Erkki Savolainen toi tilaisuuteen oman tervehdyksensä ja julkisti Pohjois-Savon Kennelpiirin Vuoden Koiran. Tittelillä Pohjois-Savon kennelpiiri huomioi yhteiskunnallisesti ansioituneita pohjoissavolaisia koiria.

Tänä vuonna Vuoden Koiraksi valittiin varkautelaisen Ulla-Maija Syrjälahden omistama kaverikoira Topias. Viisivuotias shih tzu Topias on ollut mukana kaverikoiratoiminnassa vuodesta 2015. Topias on ansioitunut erityisesti kaverikoirana vanhusten parissa ja tekee myös viikoittaisia vierailuja lasten ja kehitysvammaisten parissa. Koiran omistaja Syrjälahti on kaverikoiratoiminnan veteraani, sillä hän on käynyt koiriensa kanssa yhteensä yli 300 kertaa kaverikoiravierailuilla.

Vuoden koira Topias ja ohjaaja Ulla-Maija Syrjälahti

Kaverikoirat olivat esillä myös esimerkiksi Kuopiossa, jossa tori täyttyi iloisesta rupattelusta ja rapsuttelusta.

Kaverikoirat Kuopion torilla
Kaverikoirakaverukset Kuopion torilla

Salpausselän kennelpiiri järjesti Lahdessa match show’n, johon osallistui yli 100 koiraa. Lounais-Hämeen Kennelkerhon piti Forssassa niin ikään runsaslukuisen osallistujajoukon keränneen match show’n sekä lelukoirakilpailun lapsille.

Etelä-Pohjanmaan kennelpiirin järjestämä perinteinen Koiranpäivän kulkue keräsi jälleen Seinäjoella pitkän letkan osallistujia. Kihniön koiraharrastajien yhteislenkille puolestaan liittyi yli 30 koirakkoa. Mukavasti väkeä yhteislenkille kokosivat myös Peimarin koirat Paimiossa, jossa yhteislenkille lähtijät saivat noutaa koirilleen ystävänpäiväsivun kaupungintalon infosta. Palauttamalla sivun lenkin jälkeen sai pienen yllätyksen.

Peimarin koirien ystäväkirja

Rotujärjestöistä Pinserit ry osallisti jäseniään digitaalisesti ja kokosi verkkosivuilleen pinsereiden tarinoita.

Sosiaalinen media täyttyi koirien tarinoista

Koiranpäivä innosti laajasti ihmisiä osallistumaan myös sosiaalisessa mediassa. Aamukahdeksan ja iltapäiväneljän välillä #koiranpäivä2019 oli Pinnalla-palvelun mukaan Suomen twiitatuin aihe ja tavoitti toimistoaikana Twitterissä kaikkiaan 383 425 henkilöä. Kokonaisuudessaan #koiranpäivä2019 tunnisteella tehtyjä twiittejä kertyi 350. Lisäksi monet osallistuivat tunnisteella #koiranpäivä.

Muiden muassa tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio toi esille koiran tuomia ilonaiheita.

Jenni Haukion twiitti Koiranpäivästä

Koiranpäivän ohella eilen vietettiin kansainvälistä opaskoirapäivää. Sosiaalisessa mediassa nostettiin myös muita hyötykoiria ja koiran tärkeitä yhteiskunnallisia tehtäviä.

Saara Auvisen twiitti avustajakoirastaan Uunosta

Myös monet organisaatiot ja yritykset niin kotimaassa kuin rajojemme ulkopuolella huomioivat Koiranpäivän omalla tavallaan.

THL twiitti
Prahan suurlähetystön twiitti Koiranpäivästä

Facebookissa Koiranpäivä 24.4. -sivu tavoitti päivän aikana 20 300 henkilöä, moni aktiiviharrastaja latasi profiilikuvaansa Koiranpäivän kehyksen ja kertoi koiransa tarinan. Instagramissa oman koiran kuvia ja tarinoita jaettiin lähes 3000 kertaa. Suomen Kennelliiton lisäksi muiden muassa Verohallinto kannusti ihmisiä kertomaan karvaisesta perheenjäsenestään.

Verohallinnon Instastory Koiranpäivästä

Koiranpäivän kampanja onnistuikin jälleen upeasti tuomaan esille koiran merkitystä ihmisen elämässä ja yhteiskunnassa. Lämmin kiitos kaikille tapahtumia järjestäneille aktiivisille koiraharrastajille, osallistujille sekä Koiranpäivän teemaa monin tavoin rummuttaneille!