Koiramessut tarjoaa viikonloppuna Messukeskuksessa tietoa ja elämyksiä kaikille koirista kiinnostuneille
Suomen Kennelliiton järjestämillä Koiramessuilla Helsingin Messukeskuksessa 6.–7. joulukuuta voi tutustua eri koirarotuihin ja koiran kanssa harrastamiseen, seurata koiranäyttelyitä sekä muun muassa Sankari- ja virkakoirien palkitsemisia.
Viikonlopun aikana Messukeskuksessa järjestetään neljä koiranäyttelyä. Tämän lisäksi messuilla on monipuolista ohjelmaa koko perheelle.
Messujen päähallissa Rotutorilla on mukana yli 30 eri rotuyhdistystä esittelemässä harrastamaansa koirarotua. Kennelliiton infolavalla saat neuvoja koiran hankintaan ja hoitoon. Lavalla on myös rotuesittelyitä. Infolavalla kuullaan muun muassa lauantaina kello 12.15 Tommy Wirénin tietoisku "Peruskoulu on jokakoiranoikeus" ja sunnuntaina kello 11 Päivi Felixsonin tietoisku "Lapsi koiraperheessä – koira lapsiperheessä".
Päähallin tapahtumakehässä voi tutustua erilaisiin koiraharrastuksiin, kuten flyballiin, pallopaimennukseen, koiratanssiin ja noseworkiin. Koiramessuilla on tarjolla myös koiran aktivointi- ja nenätyöskentelyvinkkejä.
Kennelliiton kaveri- ja lukukoirat sekä nuorisotoiminta ovat mukana messuilla omilla osastoillaan. Perheen pienimmille järjestetään suosittu lelukoirakilpailu molempina messupäivinä kello 12. Lauantaina kilpailun tuomarina toimii "Koira" ja sunnuntaina "Metsänhaltija".
Messuilta löydät myös monia kymmeniä koiratarvikemyyjiä ja -brändejä, joten tapahtuma on oiva paikka tehdä jouluostoksia.
Messukeskuksen Areenalla nähdään joka päivä ohjelmaa, kuten erilaisia palkitsemisia, esityksiä ja päivän päätteeksi koiranäyttelyiden jännittävät loppukilpailut. Areenalla nähdään molempina päivinä koirien Kalevala-lyhytnäytelmä, dobonäytös, harrastuskimara ja noutajanäytös.
Lauantaina kello 13.30 Areenalla jaetaan Vuoden tassunjälki -palkinto, joka myönnetään positiivisen jäljen koiramaailmaan jättäneelle, koiratietoutta ja koiraharrastusta edistäneelle taholle. Kello 14.30 alkaen Areenalla palkitaan Poliisin, Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen, Rikosseuraamuslaitoksen ja Tullin Vuoden virkakoirat.
Kennelliitto palkitsee vuosittain Sankarikoiran arvonimellä koiria, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Tänä vuonna Sankarikoiran arvon saa 13 koiraa. Sankarikoirat palkitaan Areenalla sunnuntaina kello 13.00 alkaen.
Kaikki Koiramessujen ohjelmatiedot löydät täältä.
Koiramessuilla järjestetään lauantaina 6.12. pohjoismainen Helsinki Winner 2025 -näyttely ja Helsinki Winner Puppy Show -pentunäyttely. Sunnuntaina 7.12. on vuorossa kansainvälinen Voittaja 2025 -näyttely ja Voittaja Puppy Show -pentunäyttely.
Näyttelykehissä voi nähdä 349 eri koirarodun edustajia. Koiria on paikalla 16 eri maasta. Eniten ulkomaisiakoiria saapuu paikalle Ruotsista, Virosta ja Norjasta.
Koirien hyvinvointiin tapahtumassa kiinnitetään erityistä huomiota. Kaikkia koiransa näyttelyihin tuovia on muistutettu näyttelyiden infotaulukirjeessä näistä asioista. Koiramessuilla kiertää Kennelliiton kouluttamia vapaaehtoisia koirien hyvinvointineuvojia auttamassa ja neuvomassa koiranomistajia. He jakavat tapahtuman parhaita palkintoja, Kiva koirakko -ruusukkeita kohtaamilleen koiranomistajille, joiden koirilla näyttää selvästi olevan mukava, stressitön päivä näyttelyssä.
Koirien arvostelu näyttelykehissä alkaa kello 9 ja näyttelyiden loppukilpailut kello 16.
Koiramessut-tapahtumassa on ohjelmaa yleisölle noin kello 9–17. Osastopaikat ovat auki päivittäin klo 9-18. Tapahtuma on maksullinen. Osta liput täältä!
Huomioithan, että koiramessuille ei voi tuoda muita kuin tapahtuman näyttelyihin ilmoitettuja koiria.
Lisätiedot tapahtumasta
www.koiramessut.fi