Kennelliiton vuoden 2022 toiminnassa teemana on kohtaaminen. Keskitymme siihen, miten kohtaamme jäseniämme eri kanavilla, palvelutilanteissa ja harrastamisessa. Rakennamme avointa ja aktiivista toimintaa, hyvää vuorovaikutusta ja yhdessä ideoimista.

Kennelliitto nostaa vuoden teeman avulla esille yhden toimintansa osa-alueista. Ensimmäisen kerran teemavuotta vietettiin vuonna 2014, kun Kennelliitto täytti 125 vuotta. Tällöin julkistettiin Kennelliiton visio ”Hyvää elämää koiran kanssa”, joka on kaiken toiminnan tavoitteena. Tänä vuonna kutsumme kaikki jäsenemme ja koiranystävät mukaan rakentamaan kohtaamisia, jotka vievät koiraharrastamista eteenpäin.

- Uskon, että meillä kaikilla on mahdollisuus olla mukana tämän teemavuoden aikana vaikuttamassa kohtaamiseen. Olet sinä sitten aktiiviharrastaja, tavallinen kotikoiran omistaja, kasvattaja tai muussa roolissa toimiva koiraihminen. Koirat ovat meitä yhdistävä tekijä, kertoo teemavuoden vetäjä Risto Ylitalo.

- Tulemme entistä enemmän avaamaan Kennelliiton päätöksentekoa niin hallitustyöskentelystä kuin toimikuntatyöskentelystäkin.

Kohtaamisten vuosi

Teemavuoden vetäjä, Risto Ylitalo toivottaa kaikki tervetulleiksi Kennelliiton teemavuoteen.

Ylitalo kertoo videon muodossa vuoden teemasta, sen tarkoituksesta ja siitä, miten jokainen voi osallistua teemavuoteen.

Kennelliiton jäsenille tarjotaan teemavuonna erilaisia webinaareja ja luentoja. Kasvattajille tullaan vuoden aikana järjestämään kasvattajatapahtumia, joissa keskustellaan ajankohtaisista aiheista.

- Teemavuoden aikana tullaan järjestämään lukuisia erilaisia tapahtumia, joissa jokaisella meistä on mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa ja oppimassa siitä, mitä haluamme kohtaamisten merkitsevän Kennelliitossa, kertoo Ylitalo.

Katso video teemavuodesta.

Miksi kohtaamiset ovat niin tärkeitä?

Teemavuoden aikana julkaisemme kohtaamisiin liittyviä blogikirjoituksia kuukausittain.

Tammikuun blogikirjoituksen on kirjoittanut Mikko Koskinen. Koskinen on toiminut pitkään Kennelliiton tulevaisuustoimikunnassa, viimeksi sen varapuheenjohtajana. Hän on ollut myös aktiivinen oman rotunsa, länsigöötanmaanpystykorvan yhdistystoiminnassa.

Tammikuun blogikirjoituksen aiheena ovat kohtaamiset koiraharrastuksissa. Koskinen kertoo erilaisista kohtaamisista, niiden merkityksestä ja siitä, miksi kohtaaminen teemana on tärkeä Kennelliiton kaltaiselle suurelle harrastusyhteisölle.

- Onnistunut kohtaaminen jättää myönteisen tunnejäljen ja on jotain enemmän kuin kohtaamisessa koettu asian käsittelyprosessi, kirjoittaa Koskinen.

Lue blogikirjoitus täällä.

Kysely kohtaamisista

Kartoitamme kyselyn avulla kohtaamisten merkitystä ja niiden herättämiä ajatuksia jäsenissämme. Jäsentemme näkemykset ovat meille tärkeitä, jotta saamme rakennettua mahdollisimman hyvän teemavuoden.

Minkälaisia kohtaamisia sinä toivoisit?

Vastaa kyselyyn täällä.

Kyselyn viimeinen vastauspäivä on 23.1.2022.

Hyödynnämme kyselyn vastauksia teemavuoden suunnittelussa ja toteutuksessa.

 

Rakennetaan yhdessä hyviä kohtaamisia!