Kennelliiton hallitus tarkisti kokouksessaan 6.5.2021 koronapandemian takia tekemiään linjauksia kuluvalle vuodelle. Poikkeusajan linjaukset koe- ja kilpailutoiminnassa jatkuvat 31.12.2021 saakka. Tänä vuonna suunniteltavaksi pidettävät koiranäyttelyt voi perua tai siirtää pidettäväksi 31.12.2021 mennessä.

- Koronapandemiatilanne alkaa nyt näyttää Suomessa paremmalta. Tilanne voi kuitenkin vielä elää vuoden aikana. Nyt tehdyillä päätöksillä selkiytetään loppuvuoden toiminnan linjauksia ja annetaan toimijoillemme mahdollisuus muuttaa suunnitelmiaan joustavasti, toteaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Kaikessa Kennelliiton alaisessa toiminnassa noudatetaan Suomen hallituksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä aluehallintovirastojen linjauksia. Kennelliiton hallitus tarkistaa tarvittaessa päätöksiään, jos tilanne niin vaatii.

Kaikki tänä vuonna järjestettäväksi suunnitellut koiranäyttelyt voidaan perua tai siirtää pidettäväksi myöhemmin vuoden 2021 aikana

Näyttelyn järjestäjät voivat halutessaan perua tai siirtää vuodelle 2021 myönnetyn näyttelyn pidettäväksi 31.12.2021 mennessä. Päätöksestä on ilmoitettava Kennelliitolle viimeistään kaksi kuukautta ennen näyttelyn ilmoitettua ajankohtaa. Ulkonäyttelykausi jatkuu tänä vuonna poikkeuksellisesti 31.10.2021 saakka.

Näyttelyiden koiramäärää voidaan rajoittaa näyttelytoimikunnan päätöksellä. Päätöksestä tulee ilmoittaa Kennelliittoon kaksi kuukautta ennen näyttelyn ajankohtaa, ja päätös tulee julkistaa Kennelliiton tapahtumakalenterissa ja näyttelyn kotisivuilla. Jos näyttelyn ilmoittautuminen avataan aiemmin kuin kaksi kuukautta ennen näyttelyä, voi koiramäärän rajoittamisen tehdä tässä yhteydessä. Kennelliiton hallituksen päätös on voimassa 31.12.2021 saakka.

Kokeiden, kilpailujen ja testien anomisessa poikkeusaikana edelleen kahden viikon anomisaika

Poikkeustilanteen takia kursseja, kokeita, kilpailuja ja testejä voi anoa 31.12.2021 saakka lyhennetyllä, kahden viikon anomisajalla.

Kokeisiin, kilpailuihin ja testeihin osallistumisessa ei vaadita vuonna 2021 näyttelytulosta

Kokeisiin, kilpailuihin ja testeihin, joiden osallistumiseen koiralta vaaditaan näyttelytulos, voi osallistua 31.12.2021 saakka poikkeuksellisesti ilman näyttelytulosta.

Ulkomaille ei lähetetä edustusjoukkueita ennen kesäkuun loppua 2021

Suomen Kennelliitto ei järjestä kansainvälisiä arvokokeita ja -kilpailuita eikä pohjoismaisia maaotteluita ja mestaruuskilpailuita ennen 30.6.2021, eikä lähetä edustusjoukkueita näihin tapahtumiin. Tilannetta arvioidaan uudelleen Kennelliiton hallituksen kesäkuun kokouksessa.

Tuomarit ja toimihenkilöt voivat perua seuraamuksitta osallistumisensa vuoden 2021 tapahtumiin

Ulkomuototuomarit, kokeiden, kilpailujen ja testien tuomarit sekä näiden tapahtumien toimihenkilöt voivat halutessaan peruuttaa toimimisensa tapahtumissa ilman seuraamuksia 31.12.2021 saakka. Siitä, miten mahdollisten jo syntyneiden kustannusten kanssa toimitaan, on sovittava tapahtuman järjestäjän kanssa.

Kennelliitto voi järjestää omia tapahtumiaan mahdollisuuksien mukaan

Kennelliitto voi järjestää omia tapahtumiaan harkinnan mukaan ja terveysturvallisesti, viranomaisten ohjeiden ja määräysten puitteissa. Kennelpiirit, rotujärjestöt ja muut Kennelliiton jäsenjärjestöt tai yhdistykset päättävät itse, miten menettelevät tapahtumiensa osalta ottaen huomioon viranomaisten antamat määräykset ja suositukset.

Myös koulutus-, kurssi- ja neuvottelutapahtumia voi järjestää viranomaisten määräysten ja suositusten puitteissa. Kennelliiton hallitus on valtuuttanut toimiston hyväksymään mahdolliset etäkoulutustilaisuudet, vaikka ne poikkeaisivatkin Kennelliiton ohjeista ja määräyksistä. Päätös on voimassa 31.12.2021 saakka.

Kaveri- ja lukukoirakäyntejä voidaan toteuttaa mahdollisuuksien mukaan

Kaveri- ja lukukoirakäyntejä voidaan toteuttaa harkitusti viranomaisten ohjeiden ja määräysten puitteissa ja terveysturvallisuuden vaatimukset täyttäen. Kaveri- ja lukukoiraohjaajat päättävät vapaaehtoisina itse, osallistuvatko toimintaan. 

Lisätiedot:

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Harri Lehkonen
puh. 050 329 2188
harri.lehkonen@kennelliitto.fi

Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan puheenjohtaja
Kimmo Mustonen
puh. 0400 914 423
kimmo.mustonen@kennelliitto.fi

Koe- ja kilpailutoimikunnan puheenjohtaja
Esa Kukkonen
puh. 044 364 2271

eok@esakukkonen.fi

Kaverikoiratyöryhmän puheenjohtaja
Vesa Lehtonen
puh. 050 599 9838
vesa.lehtonen@kennelliitto.fi

 

Voit olla kiinnostunut myös näistä

Nainen ja koira näyttelyssä
Kennelliiton hallitus linjasi loppukevään toimintaa koronapandemiatilanteessa Lue lisää
Karjalankarhukoira_TuomoTurunen
Koronapandemia-ajan kokeissa, kilpailuissa ja testeissä tulee noudattaa viranomaisten ohjeita ja määräyksiä Lue lisää
Agilitykoira
Koronapandemia rajoitti erityisesti koiranäyttelytoimintaa vuonna 2020 Lue lisää