Pohjoismainen Kennelunionin (PKU) toiminnanjohtajat ja työvaliokunta kokoontuivat Vantaalla 17.-18. marraskuuta. Kokous oli ensimmäinen lähikokous kahteen vuoteen.

Kokouksissa käytiin läpi Pohjoismaiden kennelliittojen tilannetta. Koronapandemia on vaikuttanut toimintaan kaikissa Pohjoismaissa, mutta nyt tilanne on parantunut. Kaikissa maissa koirien rekisteröinnit ovat kasvaneet ja talous on hyvällä mallilla. Myös pahiten koronasta ja sitä edeltäneestä koirien epidemiasta kärsinyt Norjan Kennelliitto on saanut taloutensa tasapainoon ja kasvatettua jäsenmääräänsä.

Norjalaiset kertoivat oikeudenkäynnistä, jossa eläinsuojelujärjestö Dyrebeskyttelsen on haastanut oikeuteen Norjan kennelliiton, bulldoggi- ja cavalier kingcharlesinspanieliyhdistykset sekä kuusi näiden rotujen kasvattajaa. Eläinsuojeluyhdistys hakee ennakkotapausta, jonka pohjalta voitaisiin jatkossa puuttua eläinsuojelulain vastaiseen kasvatukseen. Kun tuomioistuimen päätös on tullut, järjestetään sen tiimoilta PKU:n toimijoiden etäkokous. PKU järjestää lisäksi vuoden 2022 alussa kokouksen, jossa pohditaan, miten Pohjoismaiden kennelliitot voivat auttaa terveysongelmista kärsivien rotujen kasvattajia.

PKU:n työvaliokunnan kokouksessa käsiteltiin myös röntgenkuvien lausumista, näyttelyissä hylkääviä virheitä, samojedien työkoirastatusta ja Norjan lunnikoiraprojektia sekä EU:n uusia säännöksiä eläinten sperman viennistä ja tuonnista. Pohjoismaiden kennelliitot pyrkivät vaikuttamaan kansainvälisen kennelunioni FCI:n Euroopan osaston kautta yhdessä pieneläinten lisääntymiseen erikoistuneiden eläinlääkärien yhteisö EVSSAR:in (European Veterinary Society For Small Animal Reproduction) kanssa siihen, että uudet säännökset eivät koskisi koiria ja kissoja. Tästä aiheesta on uutisoitu Kennelliiton verkkosivuilla lokakuussa.

Uutta johtoa Ruotsin ja Islannin kennelliitoissa

Islannin kennelliitto luotsaa Pohjoismaista Kennelunionia vuosina 2022-2024. Pienenä maana Islanti ei ole aiemmin voinut osallistua täysipainoisesti pohjoismaiseen yhteistyöhön, mutta nyt tilanne on toinen. Kenneltoiminta maassa kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia, ja islantilaiset ovat mielellään mukana pohjoismaisessa yhteistyössä.

PKU 2021 Tanskan ja Ruotsin edustajat
Kuvassa vasemmalta Tanskan Wilfred Olsen ja Jens Glavind sekä Ruotsin Kees de Jong ja Thomas Uneholt.

Työvaliokunnassa nähtiin uusia kasvoja. Ruotsin kennelliiton pitkäaikainen toiminnanjohtaja Ulf Uddman oli viimeistä kertaa mukana toiminnanjohtajuuden siirryttyä Kees de Jongille. Myös Ruotsin kennelliiton hallituksen puheenjohtaja on uusi kasvo, Thomas Uneholt. Ruotsista mukana oli lisäksi hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Magnus Jensen.

Myös Islannissa on uusi hallituksen puheenjohtaja Daniel Örn Hinriksson. Hän ei päässyt nyt osallistumaan kokoukseen. Islantia kokouksessa edusti toimitusjohtaja Guðny Isaksen.

Tällä kaudella puheenjohtajamaana toimivaa Norjaa edustivat hallituksen puheenjohtaja Tom Ø Martinsen, joka hoitaa väliaikaisesti myös toiminnanjohtajan tehtäviä, ja lakimies Hilde Engeland. Tanskaa edustaivat hallituksen varapuheenjohtaja Wilfred Olsen ja toiminnanjohtaja Jens Glavind.

PKU 2021 Suomi Tanska ja Norja
Kuvassa vasemmalta Suomen Harri Lehkonen, Islannin Guðny Isaksen ja toinen edustaja sekä Norjan Hilde Engeland ja Tom Ø Martinsen.

Suomea edustivat Kennelliiton toiminnanjohtaja Markku Mähönen, hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen ja valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen.

- Jälleen kerran voimme todeta, miten paljon meillä Pohjoismaissa on yhteisiä näkemyksiä koiraharrastuksen kehittämisestä. Siksi yhteistyö on tärkeää, summaa kokousta Eeva Anttinen.

Pohjoismaisen Kennelunionin seuraavat toiminnanjohtajien ja työvaliokuntien kokoukset järjestetään Reykjavikissa 28 - 29.3.2022.