Koiran turvallisuuden tunteen tarve korostuu uutenavuotena, sillä uudenvuoden rakettien kovat äänet ja värikkäät valot voivat pelottaa monia koiria.

Kotioloissa on hyvä elää mahdollisimman normaalisti ja tarjota koiralle tuttu ja turvallinen tila oleskeluun. Tuttu kotoinen taustahäly, kuten televisio tai musiikki voi auttaa pelokasta koiraa. Illalla ikkunoiden eteen voi vetää verhot, jotta rakettien välkkyvät valot näkyvät sisälle mahdollisimman vähän. Huolehdi myös, että koira pääsee halutessaan piiloutumaan omaan turvalliseen tilaansa.

Ulkoillessa koiran kanssa on tärkeää, että keskittyy täysin koiraan. Jos koira pelästyy, se voi pahimmassa tapauksessa päästä karkaamaan. Lenkeillä voit käyttää mahdollisuuksien mukaan sekä kaulapantaa että valjaita mahdollisen karkaamisen estämiseksi. Koiran kaulapantaan tai valjaisiin voi myös kiinnittää laatan, josta löytyy omistajan yhteystiedot. Älä ota koiraa mukaan katsomaan ilotulitusta, vaikka se ei vaikuttaisi pelkäävän raketteja ja niiden pauketta.

Jos koirasi pääsee karkaamaan, apua ja neuvoja tarjoavat esimerkiksi EtsijäkoiraliittoVainu Eläinetsijäkoirat ja Suomen etsijäkoirat. Tutustu ohjeisiin karkaamistilanteissa ja tarkista omalla alueellasi toimivat järjestöt jo etukäteen.

Jos koiran pelko on voimakasta, kannattaa keskustella etukäteen eläinlääkärin kanssa, miten voit parhaiten auttaa koiraasi. Eläinlääkäri voi tarvittaessa määrätä koirallesi rauhoittavaa, ahdistuksen ja pelkoreaktion lieventämiseen tarkoitettua lääkettä.

Hyvää uuttavuotta kaikille!