Hyppää pääsisältöön
8 .1 Jäljestäminen
Koira jäljestää jälkinarussa . Jäljestämisaika on yksi tunti, jota ylituomari voi erityisolosuhteet huomioiden jatkaa . Syy
on
ylälinjan jat -
kona. Tyvestään vahva, sen jälkeen kapeneva, keskipitkä. Levossa riippuva, koiran
liikkuessa vaakatasossa loivasti kaartuva, ei liiaksi
kykenee luomaan ja kehittämään toimintaa, joka kiinnostaa nuoria, Kennelliiton tulevaisuuden jäseniä ja aktiiveja
toimijoita.
Jäsenetuja ja
mikäli joukkue on estynyt osallistumasta.
7. Kustannukset
Kilpailun järjestäjä huolehtii kaikista kilpailuun ja sen järjestämiseen liittyvistä
rotujärjestönä Verein Hirschmann, joka on jatkanut sen jalostusta tiukasti
käyttöominaisuuksien perusteella ja käyttänyt sitä yksinomaan suurriistan metsäs
MVA -arvon koiran tulee olla kansallinen valio siinä maassa, jossa koira on
rekisteröity.
Pohjoismaiden juniorimuotovalion arvo (NORDIC JMVA
Ylös ajava koira, jota käytetään lintujen ja pienriistan,
joskus myös petoeläinten metsästykseen. Myös erinomainen jäljestäjä ja noutava
koira
nityskohdastaan paksu. 8 cm:n päässä tyvestä se ohenee hieman 10 cm:n pituudelta
ja jatkuu pyöreänä kärkeen asti. Häntää ei typistetä, sen tulee ulottua
koiran rintakehää
• Aste 6 - Voimakas sivuääni, johon liittyy palpaatiotrilli, ja joka on kuultavissa jopa , kun stetoskooppi
nostetaan rintakehästä irti