Noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa Kennelliiton yleistä muutoksenhakuohjetta.
9 Tarkastuksen keskeyttäminen
Tarkastajilla on oikeus koiran tarkastuksen
Kennelliiton ja Helsingin Yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan tutkimusyhteistyö on myöntänyt rahoitusta perustamisestaan, vuodesta 2018 lähtien, useille koirien terveyttä edistäville tutkimusprojekteille. Vuoden 2024 aikana on julkaistu kolme kansainvälistä tieteellistä artikkelia, joiden valmistumista on osaltaan tuettu tämän yhteistyön kautta.
Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan työvaliokunta on päättänyt, että amerikanstaffordshirenterrierien uusi perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma eli PEVISA tuli voimaan jo 13.11.2020.