Suomen Kennelliitto ottaa kantaa Kansainvälisen Koiranjalostusliiton FCI:n päätöksentekoon ja koirien kohteluun Kiinassa. Kennelliiton hallitus käsitteli kannanottoa kokouksessaan tänään torstaina 27. elokuuta 2015. Virallinen kannanotto on luettavissa alla.

Suomen Kennelliiton kannanotto FCI:n päätöksentekoon ja koirien kohteluun Kiinassa

Suomen Kennelliitto on Kansainvälisen Koiranjalostusliiton, Fédération Cynologique Internationalen eli FCI:n jäsen. FCI:n yleiskokous myönsi Maailman Voittaja 2019 -näyttelyn Kiinalle, jonka jälkeen yksittäiset koiraharrastajat ympäri maailmaa ovat ottaneet voimakkaasti kantaa koirien kiduttamiseen Kiinassa.

Yleiskokouksen jälkeen FCI:n päätöstä on arvosteltu voimakkaasti. Myös Suomessa koiraharrastajat ovat tuominneet voimakkaasti FCI:n yleiskokouksen päätöksen. Suomen Kennelliitto on jäsentensä näköinen järjestö, ja sen tulee kuunnella jäsentensä mielipiteitä. Suomen Kennelliitto tuomitseekin voimakkaasti koirien syömisen ja siihen liittyvät festivaalit Kiinassa. Suomen Kennelliiton mielestä on erityisesti tuomittavaa koirien kiduttaminen ennen teurastusta.

Vaikka päätös Kiinalle myönnettyyn Maailman Voittaja 2019 -näyttelyyn tapahtuikin FCI:n sääntöjen mukaisesti, ei yleisen mielipiteen vaikutusta voi väheksyä. FCI:n arvovalta ja Maailman Näyttely -brändin maine on kärsinyt päätöksestä.

Suomen Kennelliiton mielestä Maailman Voittaja 2019 -näyttelyn myöntäminen Kiinalle olisi vaatinut FCI:n hallituksen tarkempaa valmistelua. Hallituksen olisi pitänyt paremmin tuoda esille se seikka, että näyttely myönnettiin Kiinalle vain parin täysjäsenyysvuoden jälkeen. Kiinassa koirakulttuuri on vielä kehittymätöntä ja koirien kohtelu on joissain paikoissa julmaa.

Kiinan Kennelliitto on aloittanut työn koirien hyvinvoinnin parantamiseksi, mutta on liian optimistista kuvitella, että Maailman Näyttelyn järjestäminen maassa korjaisi epäkohdat. Useat maat ovat joutuneet odottamaan jopa kymmeniä vuosia saadakseen tämän arvonäyttelyn järjestettäväkseen. Suomen Kennelliitto äänesti Milanon yleiskokouksessa Maailman Voittaja 2019 -näyttelyn myöntämistä Saksalle.

Suomen Kennelliitto kannattaa Norjan Kennelliiton ehdotusta, että FCI:n tulisi laatia erityisvaatimukset Maailman Näyttelyn myöntämiselle ja järjestämiselle. Vaatimuksiin tulisi sisältyä muun muassa riittävän pitkä täysjäsenyys (Norjan Kennelliitto ehdottaa 10 vuotta), selvitys koirien asemasta ja hyvinvoinnista hakijamaassa ja jos tarpeen, jäsenmaan kuvaus toimenpiteistä koirien hyvinvoinnin edistämiseksi.

Suomen Kennelliitto pyytää omia Maailman Voittaja 2019 -näyttelyyn kutsuttuja ulkomuototuomareita ja osallistumista harkitsevia näytteilleasettajia huomioimaan tämän Suomen Kennelliiton kannanoton. Ruotsin Kennelliitto on tehnyt vastaavanlaisen kannanoton.

Suomen Kennelliitto vaatii ylimääräistä FCI:n yleiskokousta

Suomen Kennelliiton hallitus vaatii FCI:n hallitusta kutsumaan ylimääräisen yleiskokouksen FCI:n tilanteen vuoksi. Vaikka FCI:n hallitus onkin ilmoittanut Milanon yleiskokouksen jälkeen ryhtyvänsä joihinkin koiran hyvinvointia parantaviin toimenpiteisiin, tulee tämä linjaus vahvistaa FCI:n yleiskokouksessa, ja toimenpiteet tulee kirjata FCI:n sääntöihin, kuten Norjan Kennelliitto on ehdottanut.

FCI:lla on myös muita päätöksentekoon ja toiminnansuunnitteluun liittyviä ongelmia, jotka täytyy korjata sääntöjä muuttamalla. Yksi strategisesti erittäin tärkeä muutos koskee FCI:n rahoitusta. Tällä hetkellä muutamat maat vastaavat suurelta osin FCI:n toiminnan rahoituksesta. Mikäli nämä maat harkitsevat FCI:lle epäedullisia toimenpiteitä, voi FCI:n talous dramaattisesti kärsiä. Jäsenmailta saatavia tulovirtoja on muutettava niin, että kaikki maat osallistuvat tasaisemmin FCI:n kulujen rahoittamiseen. Nykyinen maksujärjestelmä perustuu siihen, miten aktiivisesti jäsenmaat järjestävät kansainvälisiä tapahtumia. FCI:n tulot koostuvat pääosin jäsenmailta kansainvälisistä näyttelyistä perityistä maksuista. Suomen Kennelliitto on yksi suurimmista maksajista. Suomen Kennelliiton käsitys on, että aktiivisuudesta ei pitäisi rangaista rahastamalla vaan mieluumminkin palkita.

FCI:lla ei ole riittävän laajaa ja yksityiskohtaista yleiskokouksen hyväksymää toimintasuunnitelmaa. Myöskään budjetointi ei ole laadittu sen tasoisesti, kuin suurelta kansainväliseltä järjestöltä voisi odottaa. On käsittämätöntä FCI:n hallitukselta, että se esimerkiksi tuo yleiskokoukseen päätettäväksi perustelematta ja ilman tarkkaa budjetointia kansainvälisten näyttelyiden maksujen korotuksen. Kyseinen korotus iskee voimakkaimmin jo nyt suurimpia maksuja maksaviin maihin. Toimintasuunnitelma- ja budjettivaatimukset on kirjattava tarkemmin FCI:n sääntöihin. Suomen Kennelliitto edellyttää FCI:n hallitukselta parempaa asioihin perehtymistä ja vastuunkantoa yleiskokoukselle tekemistään päätösesityksistä. FCI:n hallitukselta odotetaan vahvaa johtamista ja hyvää hallintotapaa.

Jäsenmailla täytyy olla oikeus ilmaista mielipiteensä

Suomen Kennelliitto ei hyväksy sitä, että FCI uhkailee sanktioilla jäsenmaata (tässä tapauksessa Norjaa), joka esittää omia ja jäsentensä mielipiteitä. Erityisen moitittavaa on, että sanktioilla uhkailu kohdistuu FCI:n omaan jäsenmaahan. Norjan Kennelliitto on malliesimerkki siitä, miten koirien hyvinvointia ja jalostusta edistetään. Ilman Norjan kannanottoa FCI ei olisi ryhtynyt niihin toimenpiteisiin, joita se nyt on ilmoittanut tekevänsä koirien hyvinvoinnin parantamiseksi. Näin ollen Norjan tekemät esitykset koituvat sekä koirien että FCI:n parhaaksi.

Tulevaisuus

Suomen Kennelliito on huolissaan kansainvälisen keskusjärjestönsä FCI:n tulevaisuudesta ja toivoo avoimen keskustelun parantavan sekä FCI:n asemaa ja toimintaa keskusjärjestönä että koirien hyvinvointia maailmassa. Asioiden salailu ei ole hyväksyttävää, ja kriittinenkin keskustelu on nähtävä rakentavana mahdollisuutena eikä uhkana. FCI:n sisällä on monia erilaisia kulttuureja – mikä on rikkaus – mutta koiran hyvinvoinnin pitää olla kaikilla tärkein päämäärä.

Kennelliiton kannanotto pdf-muodossa

Lisätietoja:

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Helena Suni
050 324 1779
helena.suni@kennelliitto.fi