Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on tänään ottanut kantaa pentutehtailun ja koirien laittoman maahantuonnin kitkemiseen. Ministeriö teettää syksyyn mennessä selvityksen koirien ja kissojen virallisen rekisterin perustamisesta Suomeen, kerrotaan maa- ja metsätalousministeriön tänään julkaistussa

Mahdolliset kaikkien koirien ja kissojen pakollista tunnistusmerkintää ja rekisteröintiä koskevat säännökset sisällytettäisiin ministeriön tiedotteen mukaan käytännössä eläintunnistejärjestelmästä annettuun lakiin. Tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ovat olleet esillä eläinten hyvinvointilain valmistelun yhteydessä. Suomen Kennelliitto on monien muiden tahojen tavoin esittänyt pakollista tunnistusmerkintää ja rekisteröintiä kaikille koirille maa- ja metsätalousministeriölle antamassaan lausunnossa luonnoksesta laiksi eläinten hyvinvoinnista. Asiasta keskusteltiin myös tapaamisessa ministeri Lepän kanssa huhtikuun alussa.

– On todella hienoa, että ministeriössä on reagoitu kentältä tulleeseen viestiin kaikkien koirien rekisteröinnin ja tunnistusmerkinnän tärkeydestä. Rekisteröinti ja tunnistusmerkintä edistäisivät eläinten hyvinvointia hyvin moninaisesti samalla kun näihin toimintoihin liittyvät kokonaiskustannukset odotettavasti vähenisivät. Tunnistusmerkintä ja rekisteröinti läpivalaisevat koiran alkuperän, minkä vuoksi ne parantaisivat olennaisesti mahdollisuuksia suitsia pentutehtailua ja koirien laitonta maahantuontia. Lisäksi kadonneet koirat palautuisivat nopeammin omistajilleen ja eläintenpitokiellon valvominen tehostuisi, sanoo Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Tunnistusmerkintä ja rekisteröinti mahdollistaisivat myös eläinten hyvinvointilaissa mainitun eläinten hallitsemattoman lisääntymisen valvonnan sekä ehkäisisivät tarttuvien tautien leviämistä. Suomessa olisi jo nyt mahdollista siruttaa kaikki koirat maakoodillisella mikrosirulla.

Suomen Kennelliitto rekisteröi vuosittain lähes 50 000 koiraa, jotka on kaikki tunnistusmerkitty. Kaikista Suomen koirista tunnistusmerkinnän ulkopuolelle jää arviolta noin 20–25 prosenttia. Kennelliitolla on valmiudet kerätä myös näiden koirien tunnistus- ja omistajatiedot nykyaikaisilla verkko- tai mobiilisovelluksilla. Koiran omistaja tunnistautuu rekisteröintijärjestelmiin pankkitunnuksilla. Tietojen kerääminen ja niiden siirtäminen viranomaisrekistereihin on näin ollen kustannustehokasta, turvallista ja vaivatonta.

Ministeriön tiedotteessa huomioidaan myös luvattomien tuontikoirien terveysriskit. Maa- ja metsätalousministeriö on mukana rahoittamassa tutkimushanketta, jolla selvitetään maahantuotujen koirien terveydentilaa ihmiselle mahdollisesti riskiä aiheuttavien tekijöiden osalta.

– Mahdollisia uhkia olisivat raivotaudin ja myyräekinokokkiloisen maahamme leviämisen lisäksi antibiooteille vastustuskykyisten superbakteerien yleistyminen. Tulosten perusteella voidaan antaa myös kattavampia suosituksia tuontikoirille aiheellisista terveystutkimuksista ja rokotuksista, jotta eläinten tuonti ei aiheuttaisi vaaraa eläinten ja ihmisten terveydelle, tiedotteessa todetaan.

– Pidämme myös tätä hanketta tarpeellisena. Mitä enemmän tietoa riskeistä on, sitä paremmin niihin voidaan varautua. Koiraa ei koskaan pitäisi ostaa verkon kautta epämääräiseltä toimijalta, sillä sen Suomeen tuloon voi liittyä monenlaisia riskejä, Lehkonen kommentoi.

Koiran hankintaa suunnittelevan kannattaa tutusta Kennelliiton Hankikoira.fi-palveluun, josta saa hyödyllisiä vinkkejä koiran hankintaan. Koiran kanssa matkustavien kannattaa tarkistaa koirien maahantulosäännökset Eviran sivuilta.

Lisätietoja
Harri Lehkonen
hallituksen puheenjohtaja, Suomen Kennelliitto ry
puh. 050 329 2188
harri.lehkonen@kennelliitto.fi

Lue lisää:

Ministeriön tiedote 24.3.2018

Kennelliiton tiedote lausunnosta 28.2.2018

Suomen Kennelliitto tapasi maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän 5.4.2018