Kennelliitto järjestää Koiramessuilla Suomen suurimmat koiranäyttelyt 15.-16. joulukuuta 2018. Lauantaina järjestetään pohjoismainen Helsinki Winner 2018 -näyttely ja sunnuntaina kansainvälinen Voittaja 2018 -näyttely. Lisäksi viikonloppuna järjestetään epäviralliset pentunäyttelyt. Kaikkien neljän näyttelyn ilmoittautumiset on nyt avattu ja tuomaritiedot julkaistu.

Viikonlopun aikana koiranäyttelyissä tuomaroi yhteensä 95 tuomaria 25 maasta. Pisimmän matkan Suomeen matkaavat Australiasta, Malesiasta ja Intiasta saapuvat tuomarit.

Tänä vuonna lauantaina Helsinki Winner 2018 on NORD-näyttely, jossa jaetaan Suomen sertifikaatin lisäksi myös pohjoismainen sertifikaatti. Sunnuntain kansainvälisessä näyttelyssä jaossa ovat Suomen sertifikaatin lisäksi myös kansainväliset sertifikaatit.

Ilmoittaudu mukaan nyt

Koiransa voi ilmoittaa kaikkiin näyttelyihin helposti internetissä. Ilmoittautuminen on kolmiportainen ja ensimmäinen ja halvin ennakkoilmoittautuminen päättyy 3.10. Tämän jälkeen koiransa ehtii ilmoittaa mukaan näyttelyihin aina 19.11. asti.

15.12. Helsinki Winner 2018
16.12. Voittaja 2018
15.12. Helsinki Puppy Show 2018
16.12. Voittaja Puppy Show 2018

Koiratanssin huiput näyttävät taitonsa

Tuttuun tapaan Koiramessuilla on paljon ohjelmaa koko perheelle. Tänä vuonna messuilla pääsee seuraamaan koskettavia ja hauskoja koiratanssiesityksiä, kun Pohjoismaiden parhaat koirakot kilpailevat Pohjoismaiden mestaruudesta. Luvassa on upeita taidonnäytteitä ja saumatonta yhteistyötä musiikin tahdittamana.

Messuilla voi tutustua myös monipuolisesti erilaisiin koiraharrastuslajeihin ja koirarotuihin. Rotutorilla asiantuntijat vastaavat mieltä askarruttaviin kysymyksiin – koiraa harkitsevan kannattaa siis tulla paikalle.

Tarkemmat ohjelmatiedot julkaistaan lähempänä tapahtumaa.



Kuvat: Jukka Pätynen