Suomalaiset ovat koiraharrastuskansaa. Miksi näin on, ja mikä on koiraharrastuksen tulevaisuus Suomessa? Tervetuloa mukaan keskustelemaan siitä Hämeenlinnan Verkatehtaalla 1. lokakuuta!

Kennelliitto on mukana Hyvin sanottu -keskustelufestivaalissa Hämeenlinnan Verkatehtaalla 1. lokakuuta kello 13.30–15.00. Keskustelussa pohditaan, miksi Suomessa on niin paljon koiria ja erirotuisia koiria, ja mikä on koiraharrastuksen tulevaisuus.

Yleisölle avointa keskustelua Verkatehtaan pihalla alustavat Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen, koirien käyttäytymisen asiantuntija, FT Katriina Tiira ja ammattiopisto Kannuksen kennellinjan opettaja Pipa Pärssinen. Keskustelun vetää Erätauko-säätiön fasilitaattori Merita Mäkinen.

Paikan päällä Kennelliiton teltalla on myös Kennelliiton ja Etelä-Hämeen kennelpiirin edustajia kertomassa toiminnastaan sekä alueen kaveri- ja lukukoiria.

Hyvin sanottu -keskustelufestivaalin järjestävät Yle, Erätauko-säätiö ja Hämeenlinnan kaupunki. Festivaali rohkaisee suomalaisia osallistumaan keskusteluihin tarjoamalla positiivisia kokemuksia. Osa keskusteluista nähdään myös Ylen kanavilla. Samaan aikaan Hämeenlinnan festivaalin kanssa järjestetään pienempiä tapahtumia Oulussa, Tampereella ja Kuhmossa.

Festivaalilla järjestetään sekä julkisia että luottamuksellisia keskusteluita. Kennelliiton järjestämä keskustelu on niin sanottu pop up -keskustelu, johon yleisö voi osallistua. Keskustelussa on alustajien lisäksi varattu istuinpaikka kuudelle aktiiviselle keskustelijalle. Keskusteluun voi osallistua myös yleisön joukosta.

Hyvin sanottu – Bra sagt on Ylen ja Erätauko-säätiön viisivuotinen hanke, jolla pyritään vahvistamaan suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä. Samalla halutaan vahvistaa luottamusta ja ymmärrystä toisia kohtaan.

Lisää tietoa keskustelufestivaalista löytyy täältä.