Euroopan Voittaja -näyttely järjestettiin tänä vuonna Welsissä, Itävallassa 14.-16.6.2019. Samaan aikaan järjestettiin myös Itävallan Voittaja -näyttely. Näyttelyihin oli ilmoitettu yhteensä noin 20 000 koiraa. Euroopan Voittajaan oli ilmoitettu 429 suomalaista koiraa, jotka napsivat melkoisen määrän titteleitä kotiintuomisiksi.

Kennelliiton osastolla näyttelyssä oli mukavasti kuhinaa, kun suomalaiset tittelivoittajat kävivät Heidi Lahtisen kuvattavina. Tittelivoittajia oli Euroopan Voittaja -näyttelyssä reilusti toistasataa, ja menestystä tuli myös näyttelyn loppukilpailuissa.

EV2019FCI3

Perjantaina 14.6. FCI:n 3-ryhmän kolmanneksi paras oli Sari Laitisen kasvattama ja omistama englanninkääpiöterrierinarttu Bonwild Little My.

EV2019FCI10

FCI:n 10-ryhmän kolmanneksi paras oli Jari-Pekka Kahelinin kasvattama, Jussi Lindholmin ja Jari-Pekka Kahelinin omistama azawakhuros Japejukan Az’ Ajman.

Itävallan Voittaja -näyttelyssä FCI:n 6-ryhmän toiseksi paras koira oli nuori suomenajokoirauros Riku Mansikan kasvattama, Sanna Skedlundin ja Riku Mansikan omistama Koverilan Simo Häyhä.

EV2019chihukasvari

Lauantaina 15.6. BIS3-kasvattajaryhmäksi sijoittuivat Jaana Casagranden kennel Piccolinosin sileäkarvaiset chihuahuat.

EV2019laBISveteraani

BIS-veteraani oli Terttu Hurulan kasvattama, Sade-Maria Tuomisen omistama narttu coton de tuléar Dimanche Cotton’s Chere.

EV2019FCI5

5-ryhmän toiseksi paras koira oli Taina Frimanin kasvattama ja Jonna Lehdon omistama suomenlapinkoirauros Peikkovuoren Cassiopeia.

EV2019lajunnut

BIS2-junioriksi sijoittui Erno Lindahlin kasvattama, Merja ja Erno Lindahlin omistama vanhaenglanninlammaskoiranarttu Czarlindas Quite Easy To Love.

Sunnuntaina 16.6. Tino Jalosen omistama, Anita Riekin kasvattama valkoinenpaimenkoira Veshukan Yori oli FCI:n 1-ryhmän kolmanneksi paras Itävallan Voittaja -näyttelyssä.

Vuoden 2023 Euroopan Voittaja -näyttely järjestetään Tanskassa

FCI:n Euroopan osasto kokoontui Welsissä 17.6. Kokous oli järjestäytymiskokous. Lisäksi kokouksessa päätettiin vuoden 2023 Euroopan  Voittaja -näyttelystä, jonka tulee isännöimään Tanska. Näyttely järjestetään Herningissä 18.-21.5.2023.

Tanskan Kennelliiton delegaatio, hallituksen jäsen Wilfred Olsen, Tanskan Kennelliiton puheenjohtaja Jörgen Hindse ja Tanskan Kennelliiton sihteeri Jette Nielsen esittelivät tyytyväisinä näyttelyn tunnusta.

Tanskan delegaatio EV 2019