Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunta perusti kesäkuussa työryhmän selvittämään nose workin mukaantuloa Kennelliiton viralliseksi koemuodoksi. Työryhmän perustamista pohjustettiin neuvotteluilla Nose Work Finland ry:n kanssa. Työryhmä valmistelee kokeeseen liittyviä sääntöjä ja ohjeita, ja siinä on edustajat sekä Kennelliitosta että Nose Work Finland ry:stä.

Tavoitteena on, että työryhmän esitykset tuodaan Kennelliiton valtuuston kokoukseen 26.5.2019 ja virallinen koetoiminta voisi alkaa vuoden 2020 alusta.

Työryhmässä ovat mukana puheenjohtajana Kennelliiton hallituksen jäsen Esa Kukkonen ja jäseninä Nose Work Finland ry:stä Pekka Alamommo, Outi Uljas, Timo Pussinen ja Leena Rantamäki. Työryhmän sihteerinä toimii Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnan esittelijä Jukka Lindholm.

Työryhmä on aloittanut työnsä elokuussa.

- Ensimmäisessä kokouksessa selvitimme työn lähtökohdan ja tavoitteet sekä keskustelimme mahdollisista kipupisteistä yleisten sääntöjen osalta. On tärkeää muistaa se, että emme halua rajoittaa kenenkään harrastamista koiransa kanssa nose workin parissa, vaan tarjota lisäksi mahdollisuuden tavoitella koiralle ansioita virallisissa kokeissa ja ansioiden näkymiseen jalostustietojärjestelmässä, painottaa työryhmän puheenjohtaja Esa Kukkonen.

Hän kiittelee työryhmän jäseniä monipuolisesta ja laajasta lajin asiantuntemuksesta ja halusta keskustella asioista rakentavasti monesta eri näkökulmasta.

- Kennelliiton ja Nose Work Finland ry:n yhteisen sääntötyöryhmän työ on käynnistynyt hyvässä hengessä. Työryhmä alkaa kirjoittamaan sääntöluonnosta uuteen formaattiin, joka toteutetaan siten, että säännöt ovat mahdollisimman kevyet hallita, toteaa työryhmän jäsen, Nose Work Finland ry:n puheenjohtaja Leena Rantamäki

Työryhmä tulee kokoamaan Kennelliiton edustajien kanssa käytyjen keskusteluiden perusteella kattavan tietopaketin Nose Work Finland ry:n jäsenistön käyttöön ennen yhdistyksen kevätkokousta 2019, jossa tullaan päättämään, siirtyykö yhdistys Kennelliiton alaisuuteen, kertoo Rantamäki.

suomenpystykorvanpentu
Mitä on nose work?

Nose work on ollut vuoden 2018 alusta virallinen koemuoto Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa. Useat suomalaiset lajin harrastajat kilpailevat jo nyt muun muassa Ruotsissa järjestettävissä virallisissa kilpailuissa.

Laji on kehitetty Yhdysvalloissa alun perin rescuekoirien aktivointiin. Nose work sopii kaikille koirille ja ohjaajille. Lajin perusajatuksiin kuuluu, että lajin tulee olla mukavaa tekemistä ja hauskaa sekä ihmisille että koirille. Nose workiä voi harrastaa epävirallisemmin vaikkapa omassa kotiympäristössä. Lajin henkeen kuuluu, ettei tiukkoja palkitsemiseen tai hallintaan liittyviä sääntöjä ole. Koulutusmenetelminä suositaan palkitsemiseen pohjautuvia menetelmiä.

Lisää tietoa lajista löytyy Nose Work Finland ry:n verkkosivuilta

Lisätiedot:

Esa Kukkonen, Nose work -työryhmän puheenjohtaja
eok@esakukkonen.fi

puh. 044 364 2271

 

Leena Rantamäki, Nose Work Finland ry:n puheenjohtaja

puheenjohtaja@nwf.fi

puh. 050 364 5282

 

Voit olla kiinnostunut myös näistä