Hevostalousagrologi Mari Luukkonen on aloittanut syksyllä Kennelliitossa järjestökoordinaattorina. Hän vastaa muun muassa hallituksen ja valtuuston kokousten järjestelyistä ja materiaalien valmisteluista. Hän toimii myös toiminnanjohtajan avustajana.

Mari Luukkonen

Mari on toiminut aikaisemmin muun muassa eläinvakuutusten parissa asiantuntijana ja tuotepäällikkönä sekä toimistokoordinaattorina puutarha-alan yrityksessä.

- Kennelliiton toiminta oli minulle jo ennestään osittain tuttua, ja nyt on mielenkiintoista päästä mukaan tähän toimintaan jokapäiväisesti, Mari iloitsee.

Hän on ollut useasti mukana vapaaehtoisena Koiramessuilla muun muassa hyötykoiraosastolla ja työskennellyt myös Kennelliiton toimistossa auttaen nuorisoleirien järjestelyissä ja kaverikoiratoiminnassa.

Tällä hetkellä koiraton Mari on aiemmin harrastanut muun muassa linnustusta koiriensa kanssa. Hän harrastaa suomenhevosia ja on myös mukana hevosjärjestötoiminnassa.

Hanna Kaasalainen palasi jalostussihteeriksi

Jalostusagronomi Hanna Kaasalainen on palannut vanhempainvapaalta jalostussihteerin tehtäviin Kennelliiton järjestöosastolle jalostus- ja kasvatustiimiin. Hän toimii jalostustieteellisen toimikunnan alaisen käyttäytymisen jalostustyöryhmän sekä geenivaratyöryhmän sihteerinä. Kuvassa Hanna on koiransa Vinhan kanssa.

Hanna Kaasalainen

Lisätiedot

Kennelliiton toiminnanjohtaja
Markku Mähönen
puh. 09 887 300
markku.mahonen@kennelliitto.fi