Suomen Kennelliiton järjestämän FCI:n Maailman Voittaja 2014 -koiranäyttelyn ilmoittautuminen parikilpailua lukuun ottamatta on avattu maanantaina 10.6.2013. Näyttely järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 8.–10.8.2014.

Tapahtuman uudistetuilla internetsivuilla on tuomarilistojen lisäksi ilmoittautumishinnat ja -ajat, luokat sekä yleistä tietoa tapahtumasta. Ilmoittautuminen parikilpailuun avataan myöhemmin.

Maailman Voittaja 2014 -koiranäyttely kokoaa Helsinkiin koiria ympäri maailman. Koiria arvostelemaan on kutsuttu 116 tuomaria 31 eri maasta. Tuomareista 30 on suomalaisia. Näyttelyyn arvioidaan osallistuvan ainakin 18 000 koiraa.

Kolmipäiväisessä näyttelyssä arvostellaan kaikki FCI:n roturyhmät. Viikonlopun aikana järjestetään myös junior handlereiden, tottelevaisuuskokeen ja koiratanssin maailmanmestaruuskilpailut. Näyttelyviikonlopun huipennus on sunnuntain upea Best in Show -kilpailu, jossa valitaan maailman paras koira. Best in Show -tuomarina on erittäin arvostettu suomalainen kaikkien rotujen tuomari Hans Lehtinen.

FCI:n Maailman Voittaja -näyttely järjestetään vuosittain jossakin FCI:n jäsenmaassa. Kennelliitto on järjestänyt Maailman Voittaja -näyttelyn kerran aiemmin vuonna 1998. Nelipäiväiseen näyttelyyn osallistui yli 16 500 koiraa ja kävijöitä tapahtumassa oli noin 60 000. Osallistujia vuoden 1998 Maailman Voittaja -näyttelyyn saapui 45 eri maasta.

Ilmoita koirasi Maailman Voittaja 2014 -näyttelyyn ja ole mukana vuoden 2014 hienoimmassa ja kansainvälisimmässä koiratapahtumassa!

www.worlddogshow2014.fi.

Tapahtuman Facebook-sivut osoitteessa www.facebook.com/wds2014.

Lisätietoja:
Kennelliiton viestintäpäällikkö
Kaija Unhola
puh. 050 432 0844