Kennelliitto palkitsi tänään Riihimäen Erämessuilla vuoden 2022 Eräkoiran, Harri ja Meri-Maria Huunosen omistaman lyhytkarvaisen mäyräkoira Ticon. Vuoden Eräkoira Tico osoittaa monipuolisuutta metsästyskoirana, todetaan palkinnon perusteluissa.

Kennelliitto on juhlinut Riihimäen Erämessujen 50-vuotispäivää 9.–12. kesäkuuta yhdessä Koiramme-lehden kanssa. Kennelliiton osastolla on päässyt tutustumaan metsästyskoirarotuihin ja juttelemaan kahvikupin äärelle metsästyskoirista, koirakokeista ja luonnossa liikkumisesta koiran kanssa. Messujen viimeinen päivä huipentui Vuoden Eräkoiran palkitsemisella.

Vuoden Eräkoira Tico on viitoisvalio

– Vuoden 2022 Eräkoiraksi oli paljon hyviä ehdokkaita, mutta Tico erottautui muista monipuolisuudellaan. Koiraa on käytetty tuloksellisesti sekä metsästyksessä että SRVA-toiminnassa. Lisäksi se on saavuttanut nuorella iällä käyttövalionarvot ajo-, jälki-, ja luolakokeista, perustelee Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnan esittelijäsihteeri Hannu Liedes valintaa.

Huhtikuussa 2017 syntynyt Tico (Hännänhuipun Sata Salamaa) on saavuttanut alle kolmevuotiaana viisi valionarvoa.

Vuoden eräkoira 2022

Kasvattajalta on saatu täysi tuki

Tico tuli Huunosten perheeseen oikeastaan vähän vahingossa. 

– Ei meille koskaan mitään mäyräkoiraa ollut edes ajateltu hankkia. Viitisen vuotta sitten vaimo kuitenkin ilmoitti, että hän haluaa meille ”sohvakoiran”. Ajatus ei miellyttänyt minua aluksi lainkaan, koska harrastan enempi käyttöpuolen koiria. Itselläni oli kyllä jälkikoiran tarvetta, ja vähitellen sain ohjattua rodunvalintaa metsästyskoiriin päin. Kompromissirotu oli mäyräkoira, koska pitkäkarvainen versio niistä oli vaimonikin mieleen. Tarjontaa pitkäkarvaisista oli silloin kuitenkin vähän, joten valittiin versioista helppohoitoisin eli säämiskämalli, kuvailee Harri rodunvalintaa.

Päätöksen jälkeen alkoi totisempi pennun etsintä. Lopulta Tico löytyi Hännänhuipun kennelistä.

– Pentueen emällä oli vahvaa näyttöä varhaiskypsyydestä ja jälkihommista, ja isä oli kunnostautunut ajo- ja luolapuolella.

Pennunhakureissulla Harri lupasi Ticon kasvattaja Hanna Taka-Sihvolalle vievänsä koiraa eteenpäin koepuolella, jos sillä vaan on siihen rahkeita. Hanna puolestaan lupasi antavansa Ticon perheelle kaiken tarvittavan tuen ja avun koe- ja kilpailusaralla. Lupaukset on lunastettu molemmin puolin.

– Hanna on ollut täysillä mukana ja järjestänyt Ticolle koepaikkoja ja muita mahdollisuuksia aikaa ja vaivoja säästelemättä. Ja me olemme reissanneet Ticon kanssa ja annettu sen toteuttaa viettejään, kertoo Harri.

”Perheenjäsen isolla P:llä”

Käyttökoiraominaisuuksien lisäksi Tico on Huunosten mukaan mitä mainioin kotikoira.

– Se on harmiton, mutta ei huomaamaton. Se on utelias ja osallistuu joka asiaan. Se on myös sohvanvaltaaja. Tico on ihan kaikkea, mitä mäyräkoira voi vaan olla eli perheenjäsen isolla P:llä.