Suomen Kennelliiton ja Agria Eläinvakuutuksen aktiviteettirahasto myöntää vuosittain varoja sopimusosapuolten yhteisesti päättämiin hankkeisiin. Tänä vuonna on haluttu kiinnittää erityistä huomiota yhdistyksiin, jotka ovat tehneet erinomaista työtä koirien terveyden edistämiseksi.

Arvoltaan 3000 euron tunnustuspalkinnon saivat Suomen kromfohrländer ry, Labradorinnoutajakerho ry sekä Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry.

Kromfohrländereiden monimuotoisuutta on pyritty tukemaan roturisteytysprojektilla, jota on valitsijoiden mukaan toteutettu hienosti yhdistysdemokratian ja yhdessä tekemisen hengessä. Lisäksi yhdistys tukee taloudellisesti roturisteytyksiin ehdotettujen ja käytettyjen koirien terveystutkimuksia.

Projektin tarpeista ja edellytyksistä tehtiin kyselyillä kattava ennakkoselvitys, jonka avulla kaikki osalliset saivat äänensä kuuluville. Myös rodun terveystilanne kartoitettiin yhtä tehokkaasti, perusteltiin.

Yhdistyksessä alettiin aktiivisesti työskennellä rodun monimuotoisuuden lisäämiseksi roturisteytyksillä vuonna 2011. 

– Onneksi meillä on ollut aktiivisia kasvattajia viemään roturisteytyshanketta eteenpäin. Tärkeitä toimijoita ovat myös kaikki roturisteytyspentujen omistajat, joiden tulee yhdessä katsoa parhaat yksilöt jatkoon, Suomen kromfohrländer ry:n kasvattajakollegion puheenjohtaja Minna Hanski kommentoi elokuussa Kennelliiton sivuilla julkaistussa artikkelissa.

Roturisteytyksistä voit lukea lisää täältä.

Labradorinnoutajakerho ry on puolestaan kannustanut jäseniään testaamaan labradorinarttujen geenit. Yhdistys palauttaa testatun koiran omistajalle kannustusrahan. Edellytyksenä on, että koiran omistaja on rotujärjestön jäsen ja koira on rekisteröity Suomessa. Testitulokset julkaistaan yhdistyksen internet-sivuilla, jotta niitä voidaan käyttää jalostuksen tukena.

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys taas perusti vuonna 1988 terveystutkimustilin, jonka varoilla tuetaan cavalierien kuolinsyy- ja terveystutkimuksia. Näitä ovat esimerkiksi syringomyeliakuvaukset. Syringomyeliasta ja sen vastustuksesta jalostuksella voit lukea lisää täältä.


Palkitsemassa olivat Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen ja Agria Eläinvakuutuksen maajohtaja Anna Linder. Vastaanottajina olivat Labradorinnoutajakerhon jalostustoimikunnan puheenjohtaja Päivi Hoffren, Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Lehessaari sekä Suomen Kromfohrländer ry:n puheenjohtaja Jari Kangas ja kasvattajakollegion puheenjohtaja Minna Hanski.