Suomen Kennelliittoon rekisteröityjen koirien määrä laski viime vuonna huomattavasti. Koirarotujen suosiossa ei ollut suuria muutoksia. Labradorinnoutaja on yhä Suomen suosituin koirarotu.

Vuonna 2023 Kennelliittoon rekisteröitiin yhteensä 43 835 koiraa, kun rekisteröintejä vuonna 2022 oli 48 735. Rekisteröintien määrä laski 10,1 prosenttia verrattuna vuoteen 2022. 

Koronavuonna 2021 rekisteröintien määrä kasvoi vuodesta 2019 kaikkiaan lähes 17 prosentilla. Nyt rekisteröintien määrä laski 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin tasolle. 

- Koronavuosina koiranpentujen kysyntä ylitti monessa rodussa reilusti tarjonnan. Rekisteröintien määrän lasku näkyy nyt koiranpentujen kysynnän vähenemisenä, mutta suositut koirarodut pitävät yhä pintansa, toteaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen

Noutajat kasvattivat suosiotaan

Labradorinnoutaja on ollut vuodesta 2009 alkaen Suomen suosituin koirarotu. Sille ei ole vieläkään löytynyt suosiossa haastajaa. Labradorinnoutajia rekisteröitiin viime vuonna 2 548. Seuraavaksi eniten rekisteröitiin kultaisianoutajia (1 276) ja kolmanneksi eniten shetlanninlammaskoiria (1 107). 

- Labradorinnoutajan käyttö- ja luonneominaisuudet tekevät siitä monipuolisen harrastuskoiran sekä erinomaisen kotikoiran ja lemmikin. Ne ovat kooltaan monelle sopivan kokoisia, eivät pieniä koiria, mutta eivät jättirotukaan. Labradorinnoutaja on aina ollut suosittu perhekoira, ja niiden kanssa käydään ahkerasti myös koiranäyttelyissä, kertoo Labradorinnoutajakerhon puheenjohtaja Lotta Vuorinen.

- Noutavien koirien metsästyskäyttö on lisääntynyt, joten metsästyslinjaisten labradorien suosio on kasvanut. Suurin osa rekisteröitävistä labradorinnoutajapennuista on kuitenkin edelleen niin sanottuja peruslinjaisia labradoreja. Niitä käytetään lisäksi paljon erilaisina avustaja-, virka- ja pelastuskoirina.

Kymmenen suosituimman rodun listalla ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Kymmenennelle sijalle nousi nyt cockerspanieli. Seitsemän suosituinta rotua ylsivät viime vuonna yli tuhannen koiran rekisteröintimäärään. 

Kymmenen suosituimman koirarodun joukossa on kaksi kotimaista rotua, viidenneksi eniten rekisteröidyn suomenlapinkoiran lisäksi kahdeksanneksi suosituimpana suomenajokoira. Karjalankarhukoira on kasvattanut viime vuonna suosiotaan kivuten sadan suosituimman rodun listalla sijalle 12. Rodun rekisteröintimäärät ovat nousseet huomattavasti. Suomenpystykorva on heti seuraavana sijalla 13. Viides kotimainen koirarotu, lapinporokoira, löytyy sijalta 39.

Viime vuonna Kennelliittoon rekisteröitiin koiria yhteensä 312 koirarodusta tai rotumuunnoksesta. Useissa roduissa rekisteröintimäärät ovat hyvin pieniä, vain muutamia koiria. 

Tarkempaa tietoa eri koirarotujen rekisteröinnistä löytyy Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä.

Vuoden 2023 rekisteröintitilastot voivat elää vielä jonkin verran tämän vuoden aikana muun muassa tuontikoirien kirjausten ja rekisterisiirtojen myötä.

Hilla, Manu ja Sulo suosituimmat koiran kutsumanimet vuonna 2023 syntyneille koirille

Kennelliiton jäsenilleen tarjoamaan Omakoira-mobiilisovellukseen on tallennettu kaikkiaan yli 
70 000 koiran kutsumanimi. Vuonna 2023 suosituimmat koiran kutsumanimet olivat Hilla, Manu ja Sulo. 

Katso 2023 syntyneiden koirien suosituimmat kutsumanimet: 


Arviolta kolme neljästä Suomen koirasta on Kennelliiton rekisterissä

Suomessa rekisteröityjen rotukoirien suosio on perinteisesti ollut vankka. Taloustutkimuksen Kennelliitolle maaliskuussa 2023 tekemän arvion mukaan Suomessa on noin 800 000 koiraa. Näistä arviolta kolme neljästä, eli noin 580 000 koiraa on rekisteröity Kennelliittoon. Tarkempaa tietoa löytyy täältä.

Koirien tunniste- ja haltijatietojen ilmoittaminen Ruokaviraston ylläpitämään valtion koirarekisteriin tuli siirtymäajalla pakolliseksi vuoden 2023 alusta. Kennelliiton rotukoirarekisteri ja monirotuisille koirille tarkoitettu tunnistusmerkintätietokanta täydentävät Ruokaviraston rekisteriä tarjoamalla koiranomistajille ja koiranostajille monipuolisesti tietoa rekisterissä olevien koirien terveydestä, luonteen arvioinnista ja harrastustuloksista. 

- Pennunostajalle Kennelliiton rekisteri on erittäin hyödyllinen työkalu pennun alkuperän selvittämisessä. Sen lisäksi, että pentu on ilmoitettu Ruokaviraston rekisteriin, tuo pennunostajalle turvaa se, että pennun, ja sen vanhempien ja sukulaisten tiedot löytyvät Kennelliiton rekisteristä, painottaa Esa Kukkonen.

Koska koiran tietojen ilmoittaminen sekä Ruokaviraston että Kennelliiton rekisteriin tuo koiranomistajille ja -haltijoille ja etenkin koirankasvattajille tuplatyötä, on Kennelliitto sopinut Ruokaviraston kanssa käynnistävänsä tämän vuoden alussa selvityksen Kennelliiton ja Ruokaviraston rekisterien yhteiskäytöstä ja rajapintayhteistyön mahdollisuuksista.

 

Lisätiedot

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Esa Kukkonen
puh. 050 329 2188
esa.kukkonen@kennelliitto.fi

Materiaalipyynnöt
viestinta@kennelliitto.fi

Kymmenen suosituimman koirarodun kuvat löytyvät Kennelliiton mediapankista.

 

Kuva: Johanna Alasuutari