Viimeaikaiset tapahtumat ovat nostaneet esille koirien laittoman irti pitämisen taajamissa. Kennelliitto muistuttaa koiranomistajille, että koirat on aina pidettävä kiinni taajamissa järjestyslain nojalla. Taajamien ulkopuolella kiinnipidossa noudatetaan metsästyslakia.

Jos irtokoira tulee kuitenkin kohti, pitää koiranomistajaa pyytää kytkemään koiran. Jos kohtaaminen ei ole molemmille koirille mieluinen, tulee koirat viedä erilleen toisistaan.

On huomioitava, että koiran ulkoiluttaja on aina vastuussa koirastaan ja sen käytöksestä. Koirasta ei saa olla haittaa tai häiriötä muille ulkoilijoille.

Kennelliitto tarkentaa mediassa esiintyneitä lausuntoja ja huomauttaa, että uhkaavissa tilanteissa koiraa tulee suojata kaikin tavoin. Pennun tai pienen koiran voi esimerkiksi nostaa syliin. Tässä tilanteessa on kuitenkin otettava huomioon se vaara, että koira puree ihmistä.

– Nämä tilanteet ovat usein vaikeita ja yllättäviä, mutta noudattamalla kiinnipitoa koskevia lakeja ne voidaan välttää, Kennelliiton viestintäpäällikkö Kaija Unhola painottaa.

Koiraa koskevaa lainsäädäntöä:

Järjestyslaki (612/2003)

1.10.2003 voimaan tulleen järjestyslain mukaan koirat on pidettävä taajamissa kytkettyinä. Niitä voi pitää taajamissa vapaina ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa sekä suljetuilla piha-alueilla. Myös tällöin koirien on oltava omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

Laissa mainitaan kaikki paikat, joissa koiria ei saa ulkoiluttaa, ellei sitä ole erikseen sallittu. Kiellettyjä ovat yleiset uimarannat, torit toriaikana, lasten leikkipaikat, urheilukentät sekä yleiseen käyttöön kunnostetut hiihtoladut.

Laki kumoaa kunnalliset järjestyssäännöt ja koskee kaikkia taajama-alueita. Lain tultua voimaan kunnat eivät voi antaa järjestyslakia tiukempia tai laajempia koiran pitoa koskevia määräyksiä.

Lain laiminlyönnistä voi seurata rike- tai päiväsakko.

Metsästyslaki (615/1993)

Metsästyslaissa säädetään muun muassa koiran kiinnipitovelvollisuudesta, koirakokeista, koiran kouluttamisesta sekä koiran talteenotosta. Näistä asioista kerrotaan lain 8. luvussa (51–55 §).

Kaikkia koiranomistajia koskevat yleiset lainkohdat ovat:

”Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella.” (Metsästyslaki 53 §)

”Maaliskuun 1. päivästä elokuun 19. päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.” (Metsästyslaki 51 §)

Koiran irtipitoon taajaman ulkopuolella tarvitaan siis aina maanomistajan lupa.

Lisätietoja:
Suomen Kennelliiton viestintäpäällikkö
Kaija Unhola
puh. 050 432 0844

Voit olla kiinnostunut myös näistä