Suomen Kennelliitto on antanut maa- ja metsätalousministeriölle lausunnon koirien tunnistamista ja rekisteröintiä koskevasta asetusluonnoksesta. Lausunnossa puolletaan vahvasti kaikkien Suomessa asuvien koirien tunniste- ja omistajatietojen kokoamista yhteen viranomaisrekisteriin viimeistään vuoden 2023 alusta.

Niin koirien kuin ihmistenkin terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että kaikki Suomessa asuvat koirat voidaan tunnistaa ja niiden omistajat ovat tiedossa.

- Koiran tunnistusmerkintä on kuin sosiaaliturvatunnus. Se on perusedellytys sille, että pystytään puuttumaan vastuuttomaan koiranpitoon, pentutehtailuun ja laittomaan koirien maahantuontiin. Koirien tunnistaminen auttaa myös torjumaan eläinperäisiä sairauksia ja tunnistamaan löytökoirat, listaa uudistuksen etuja Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

- Painotamme sitä, että koirien tunnistamisen ja rekisteröinnin tulee olla koiran omistajalle mahdollisimman helppoa ja edullista, jotta kaikki koirat saadaan tavoitteiden mukaan viranomaisrekisteriin.

Myös koiran omistajamuutoksen tekemisen rekisteriin tulee olla helppoa ja edullista. Jotta omistajamuutos voidaan tehdä mahdollisimman helposti, tulee rekisteristä olla saatavissa sähköinen varmenne koiran kauppakirjaa tai luovutustodistusta varten.

Kennelliiton lausunnossa nostetaan esille myös se, että rekisteriin on tärkeää saada liitettyä lisäpalveluita helpottamaan esimerkiksi löytökoirien nopeaa tunnistamista.

Kennelliitto toivoo, että asetus saadaan pian voimaan ja viranomaisrekisteri perustettua. Kun rekisteri otetaan käyttöön, on tärkeää varmistaa se, että tunnistusmerkintä- ja rekisteröintipakon valvontaan on olemassa riittävästi resursseja.

Tilastokeskus on arvioinut vuoden 2016 kuluttajatutkimustietojen perusteella, että Suomessa on noin 700 000 koiraa. Kennelliiton rekisterissä näistä on reilut 530 000 koiraa. Rotukoirarekisterien rinnalla Kennelliitto ylläpitää tunnistusmerkintä- ja omistajatietokantaa, johon voi ilmoittaa monirotuisia koiria. Vuosittain rekisteröidään noin 45 000 koiraa. Koirien omistajamuutoksia Kennelliiton rekisteriin tehdään vuosittain noin 37 000.


Maa- ja metsätalousministeriön lausuntopyyntö löytyy täältä.
 

Lisätiedot:

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Harri Lehkonen

harri.lehkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 329 2188

Kennelliiton toiminnanjohtaja
Markku Mähönen
markku.mahonen@kennelliitto.fi
puh. 09
887 300