Vuoden suurin suomalainen koiratapahtuma, Koiramessut aukeaa perjantaina 8. joulukuuta. Kolmipäiväinen tapahtuma tuo Helsingin Messukeskukseen noin 22 000 koiraa ja arviolta 50 000 kävijää.

- Olemme koonneet Koiramessuille laajan kattauksen nähtävää ja koettavaa kaikille koirista, koirien hyvinvoinnista ja erilaisista koiraharrastuksista kiinnostuneille. Mukana on myös yli sata koiratarvikemyyjää, joten messujen ohessa voi tehdä jouluostoksia. Toivotan kaikille Koiramessuille tulijoille antoisaa viikonloppua, sanoo Kennelliiton toiminnanjohtaja Markku Mähönen.

Perjantaina järjestetään erityisesti koira-alan ammateista ja koirien hyvinvoinnista kiinnostuneille tarkoitettu Spesiaaliperjantai. Lisäksi perjantaina palkitaan Vuoden virkakoirat.

Monipuolisen ohjelmatarjonnan rinnalla Messuhallissa järjestetään viisi koiranäyttelyä. Tapahtuma alkaa perjantaina kansainvälisellä Helsinki Winner 2017 -näyttelyllä. Lauantaina on vuorossa kansainvälinen Pohjoismaiden Voittaja 2017 -näyttely sekä Helsinki Puppy Show -pentunäyttely.

Sunnuntaina tapahtuma huipentuu kansainväliseen Voittaja 2017 -näyttelyyn ja Voittaja Puppy Show -pentunäyttelyyn. Sunnuntaina palkitaan myös vuoden 2017 sankarikoirat sekä Vuoden näyttelykoira, Vuoden veteraani ja Vuoden kasvattaja.

Koiramessujen ohjelmatiedot löytyvät verkosta. Näyttelyiden loppukilpailuja voi seurata verkossa suorana. Linkki lähetykseen ja tulostiedot tulevat verkkoon Koiramessujen sivuille 8. joulukuuta.