Kiinan Maailman Voittaja 2019 -näyttely päättyi eilen Shanghaissa. Näyttelyn parhaaksi eli Best in Show -koiraksi valittiin etelä-korealaisen Kim Jong Ohin omistama welsh corgi pembroke Realline Final Boss. Näyttelyn voittajan valitsi kansainvälisen koiranjalostusliitto FCI:n Aasian ja Tyynenmeren osaston puheenjohtaja Benedicto Augusto Santos III.

Kaikkiaan maailmannäyttelyssä oli vähän alle 2000 koiraa 42 eri maasta. Nelipäiväisessä tapahtumassa oli yhteensä kuusi kaikkien rotujen näyttelyä ja sen lisäksi eri rotujen erikoisnäyttelyitä, joten tämä oli suurin Kiinassa koskaan järjestetty koiratapahtuma.

– Koiraharrastusta esiteltiin monipuolisesti. Paikalla oli lukuisia tarvike- ja ruokamyyjiä, ja näyttelyn lisäksi järjestettiin muun muassa trimmauskilpailuja, koiratanssiesityksiä ja koirien uintikilpailuja, kertoo näyttelyissä koiria kuvaamassa ollut Paula Heikkinen-Lehkonen.

Suurin ulkomaalaisten osallistujien joukko tuli Venäjältä, ja kymmenestä ryhmävoittajasta neljä olikin venäläisiä.

Yksi suomenajokoirakin osallistui, Sami Liikasen kasvattama Rauhasalmen Leia La Reina, joka on venäläisomistuksessa. Se oli rotunsa paras saaden Maailmanvoittaja-tittelin. Muita suomalaisrotujen edustajia ei ollut.

Päätösseremonioissa FCI:n lippu luovutettiin tavan mukaan seuraavan Maailman Voittaja -näyttelyn järjestäjälle, joka on Espanja. Näyttely järjestetään Madridissa 23.–26.4.2020.

kiina2019_1

Maailman Voittaja -näyttelyn BIS-koira etelä-korealaisen Kim Jong Ohin omistaja welsh corgi pembroke Realline Final Boss. Kuvat: Paula Heikkinen-Lehkonen

kiina2019_2

Venäläisomistuksessa oleva, Sami Liikasen kasvattama suomenajokoira Rauhasalmen Leia La Reina oli rotunsa paras. Kuvat: Paula Heikkinen-Lehkonen

kiina2019_3

Tino Jalosen valkoinenpaimenkoira Veshukan Yori oli Maailman Voittaja -näyttelyssä rotunsa paras. Se osallistui kaikkiin kuuteen näyttelyyn ja saaliina on 4 x ROP ja Kiinan valionarvo. Kuvat: Paula Heikkinen-Lehkonen