Vuodesta 1979 alkaen Kennelliitto on vuosittain palkinnut ansioituneita kasvattajia Lauri Vuolasvirta -palkinnoilla. Kaikkiaan 44 kennelnimen haltijalle myönnettiin tänä vuonna kasvattajapalkinto. Vuolasvirta-palkinnot jaetaan Koiramessuilla.

Vuolasvirta-palkinto on perustettu koiranjalostuksen kehittämiseksi ja edesmenneen taitavan kynologin Lauri Vuolasvirran ansioiden kunnioittamiseksi. Suomen Kennelliitto myöntää palkinnon korkeimpana huomionosoituksena kasvattajille ansiokkaasta kasvattajatyöstä.

Suomalainen koirankasvatustyö on laadukasta ja arvostettua myös maailmalla. Suuri osa kasvatustyöstä on hyvin pienimuotoista, pentueita teetetään noin kerran, pari vuodessa.

Koirankasvatusta ohjaa Kennelliiton yleinen jalostusstrategia, joka tähtää siihen, että jalostukseen käytetyt koirat ovat mahdollisimman terveitä, hyväluontoisia ja rodunomaisia. Tämä on jokaisen vastuullisen kasvattajan tavoite.

Lauri Vuolasvirta -palkinnon saaminen edellyttää sitoutumista pitkäjänteiseen, vastuulliseen kasvatustyöhön. Kasvattajalla on oltava kennelnimi ja hänen toimintansa kenneltyössä on oltava kasvattajasitoumuksen mukaista, moitteetonta ja esimerkillistä. Palkinnot myöntää Kennelliiton hallitus.

Vuonna 2023 palkitut kasvattajat

Nimi

Kennelnimi

Rotu

Airola Jaana

Neelis

papillon

Hakala Minttu

Darrenhoff

mittelspitz valkoinen

Ho Kim

Kimsun

prahanrottakoira

Holopainen Jenni

Icy Star's

alaskanmalamuutti

Huhtinen Minna ja Roiha-Laakso Heidi

Hecaron

portugalinvesikoira

Iivonen Päivi

Diamondfox

sileäkarvainen collie

Kaimio Iris

Karjakon

länsigöötanmaanpystykorva

Kantell Niina

Qenesar

lyhytkarvainen mäyräkoira

Karjalainen Juha ja Karjalainen Tiina

Usvatar

shetlanninlammaskoira

 

Kauppinen Johanna ja Kokkonen Anne

Silverlady's

 

pitkäkarvainen collie

Kilpeläinen Paula

White Twinkles

valkoinen länsiylämaanterrieri

Kinnunen Pasi

Karhunkerääjän

jämtlanninpystykorva

Kinnunen Sari

Utamuutin

alaskanmalamuutti

Kohonen Heidi

Aboensis

dalmatiankoira

Koivukoski Matti ja Koivukoski Pia

Greatman's

 

ranskanbulldoggi

 

Koivuranta Ritva

Chirpy

kooikerhondje

Kuivas Marja

Kahvanahon

suomenajokoira

Kuusisto Sari

Boardhill

valkoinenpaimenkoira

Lampola Päivi

Exåress

schapendoes

Lehtonen Cia

Demzina´s

bordercollie

Lehtonen Eeva

Royaltybolt

amerikanstaffordshirenterrieri

Mikkola Julia ja Mikkola Satu

Julsamorous

 

australianpaimenkoira

 

Naukkarinen Outi

Silky Touchs

phalène

Ojanperä Raili

Lumikedon

eurasier

Päivinen Katja

Vehnäpellon

vehnäterrieri

Pörsti Satu

Giantpaw’s

cane corso

Pöykiö Jenni

Atacamigor

venäjäntoy pitkäkarvainen

Ripatti Eeva-Maija

Holmankarin

dalmatiankoira

Rousku Hanna ja Rousku Riku

Karukoivun

jämtlanninpystykorva

 

Räisänen Tiina

Mercurite's

bichon frisé

Sandberg Nada

Mei Dan

tiibetinspanieli

Sandberg Nada

Mei Dan

whippet

Sundström Lars

Lassos

karkeakarvainen mäyräkoira

Suorsa Nina

Fin-Anssin

mopsi

Suuriniemi Minna

Black Mimi's

pitkäkarvainen collie

Tarvainen Seppo

Eräaamun

lyhytkarvainen saksanseisoja

Tiihonen Terhi

Teitein

brasilianterrieri

Vilmunen Mirka

Dazzdiva's

karkeakarvainen kettuterrieri

Wirman-Fagerlund Annika

Pramya

afgaaninvinttikoira

 Vuolasvirta-palkintoa haetaan vuosittain huhtikuun loppuun mennessä

Lauri Vuolasvirta -palkinnon voi saada Kennelliiton jäsenkasvattaja, jolla on kennelnimi, ja joka on sitoutunut kasvattajana moitteettomaan ja esimerkilliseen kasvatustyöhön.

Palkinnon saajan on oltava ollut vähintään kymmenen vuotta yhtäjaksoisesti Kennelliiton jäsen. Palkinnon anomishetkellä hänen on oltava kasvattamansa rodun rotujärjestön tai -yhdistyksen jäsen. Rotujärjestö ja/tai -yhdistys antaa Kennelliitolle lausunnon palkintoa anovan kasvatustyöstä.

Kasvattajan ansiot määräytyvät hänen kasvattamiensa koirien ja niiden saavuttamien käyttökoe- ja näyttelytulosten perusteella palkintoon liittyvän pisteytysjärjestelmän mukaisesti. Pisteet lasketaan kymmenen pentueen saavutuksista. Vuolasvirta-palkinnon saamisen edellytyksenä on myös kennelneuvontakäynti.

Palkintoa haetaan vuosittain huhtikuun loppuun mennessä Kennelliiton verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella. Tarkempaa tietoa löytyy täältä.

 

Lisätiedot

vuolasvirta@kennelliitto.fi