Suomen Kennelliiton hallitus on päättänyt kokouksessaan 26.5.2023, että Kennelliiton kokonaan omistamat tytäryhtiöt Showlink Oy, Prettybit Projects Oy ja Kustannus Oy Koiramme yhdistetään yhdeksi tytäryhtiöksi. Suunnitelman mukaan tytäryhtiöt yhdistetään 1.1.2024 alkaen.

- Tavoitteena tytäryhtiöiden yhdistämisessä on konsernirakenteen yksinkertaistaminen ja Kennelliitto-konsernin palveluiden kehittäminen. Hallinnollisten toimintojen keskittämisen ja verotuksellisten syiden vuoksi muutoksella on myös positiivisia vaikutuksia talouteen. Näin meillä on mahdollisuus tarjota Kennelliiton jäsenille tulevaisuudessa entistä parempia palveluita, kertoo Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen.

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry, Showlink Oy, Prettybit Projects Oy, Kustannus Oy Koiramme ja Suomen Kennelsäätiö muodostavat yhdessä Kennelliitto-konsernin.

Yhdistyminen ei vaikuta yhtiöiden henkilöstön työsuhteisiin eikä työtehtäviin. Tytäryhtiöiden toimipisteet säilyvät ennallaan. Yhdistyminen ei myöskään vaikuta Suomen Kennelliiton toimiston toimintaan.

Kennelliiton tytäryhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2022 oli noin 6,4 miljoonaa euroa

Yhdistyvistä tytäryhtiöistä suurin on Showlink Oy, joka keskeisiä toimintoja ovat koiranäyttelypalvelut näyttelyjärjestäjille, verkkokauppa ja tapahtumapalvelut. Yhtiö myy tallennuspalveluita ja jäsenten neuvontapalvelua Suomen Kennelliitolle, tuottaa liiton lomakkeet ja muita painotuotteita. Showlink Oy:ssä on toimitusjohtajan lisäksi 23 työntekijää, ja toimipisteet Espoossa ja Leppävirralla. Yhtiön liikevaihto vuonna 2022 oli yli 3,3 miljoonaa euroa. Showlink Oy:n toimitusjohtaja on Johanna Tuomi.

Showlink Oy on listattu Suomen Yrittäjien luottoluokitusjärjestelmässä yritysten parhaaseen AAA-luokkaan. Luokitus perustuu jatkuvasti päivittyvään yrityksen toimintaa, taustaa, taloutta ja maksutapaa koskevan informaation analyysiin. Tämän pohjalta arvioidaan yrityksen luottokelpoisuutta ja sen kykyä selviytyä normaaliin liiketoimintaan liittyvistä sitoumuksista.

Kustannus Oy Koiramme päätehtävänä on kustantaa, julkaista ja tuottaa Suomen Kennelliiton kymmenen kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenlehti Koiramme. Yhtiössä on neljä työntekijää ja toimipiste Turengissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2022 oli yli 1,9 miljoonaa euroa. Yhtiön toimitusjohtaja on Tapio Eerola.

Prettybit Projects Oy vastaa Kennelliitto-konsernin tietojärjestelmien suunnittelemisesta, kehittämisestä ja toteuttamisesta. Yhtiössä on kuusi työntekijää ja toimipiste Tampereella. Vuonna 2022 yhtiön liikevaihto oli hieman yli 0,9 miljoonaa euroa. Prettybit Projects Oy:n toimitusjohtaja on Juha Tenhunen.


Lisätiedot:

Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Esa Kukkonen
esa.kukkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 548 2682