Kennelliiton kevätvaltuustoviikonloppu järjestetään Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa 27.-28. toukokuuta. Valtuustoseminaari pidetään lauantaina ja varsinainen kevätkokous sunnuntaina.

Kennelliiton valtuuston jäsenille on 4. toukokuuta lähetetty kutsu kevään valtuustoseminaariin ja valtuuston kokoukseen. Kutsu on toimitettu sähköpostitse. Kokoukseen suositellaan ennakkoilmoittautumaan järjestelyiden sujuvuuden varmistamiseksi. Viimeinen ennakkoilmoittautumispäivä on maanantaina 22.5.2023. Ilmoittautua voi myös paikan päällä ennen tilaisuuden alkamista. Tarkemmat ilmoittautumisajat löytyvät kokouskutsusta.

Jos kokouskutsu ei ole löytänyt oikeaan osoitteeseen, kannattaa katsoa, ettei se ole mennyt roskapostikansioon. Valitettavasti etenkin Googlen gmail-postissa voi näin käydä. Jos kutsu ei ole tullut perille, kannattaa myös tarkistaa Omakoira-palvelusta, että sinne on varmasti merkitty oikea sähköpostiosoite.

Jos kutsua ei ole tullut, voit olla yhteydessä osoitteeseen valtuusto@kennelliitto.fi.

Valtuuston kokouksessa äänestetään ensimmäistä kertaa sähköisesti

Kokouksen mahdolliset äänestykset toteutetaan ensimmäistä kertaa sähköisen äänestysjärjestelmän avulla. Valtuustoseminaarissa suoritetaan koeäänestys sähköisellä äänestysjärjestelmällä, jotta varsinaisen kokouksen äänestys olisi mahdollisimman sujuva.

Lauantain valtuustoseminaarin ohjelma striimataan Kennelliiton jäsenille

Kennelliiton jäsenten on mahdollista seurata osaa lauantain seminaarin ohjelmasta live-lähetyksenä klo 12.30-15.00. Ohjelma jatkuu vielä kello 15 jälkeen paikan päällä oleville Kennelliiton valtuuston jäsenille ja varavaltuutetuille. Tilaisuuden avaa valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen.

Ensimmäisen luennon aiheena on Hyvinvointi ja etiikka koiratoiminnassa. Aiheesta luennoi eläintenkouluttaja (AT), eläinkäyttäytymistieteilijä, Luonnontieteiden kandidaatti Heta Rautiainen. Heta Rautiainen on hevosiin ja koiriin erikoistunut eläintenkouluttaja (AT). Rautiainen toimii tutkimusavustajana eläinten käyttäytymisen parissa Ruotsin maatalousyliopistossa SLU:ssa. Lisäksi hän on toiminut eläinten hyvinvoinnin viestinnän sekä eläinsuojeluvalvonnan harjoittelijana. Rautiaisen perheeseen on aina kuulunut erilaisia koiria. Tällä hetkellä perheessä asuu kaksi labradorinnoutajaa, joiden kanssa harrastaminen sujuu useimmiten koirien kiinnostuksen mukaan. Puheenvuorossaan Rautiainen avaa tieteen näkökulmia hyvinvointiin sekä hyvinvoinnin ja etiikan yhteyttä. 

Heta Rautiainen
Heta Rautiainen

Luennon jälkeen Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Kirsi Sainio kertoo Kennelliiton uudesta hyvinvointityöryhmästä.

Ohjelma jatkuu Suomen Ratsastajainliiton hallituksen ja hevosen hyvinvointityöryhmän jäsenen Salla Varentin videotervehdyksellä. Salla Varenti toimii Aulangon ratsastuskoulun ratsastuskouluyrittäjänä ja ratsuttajana. Hän on ratsastuksenopettaja (eat), hevosten valmentaja (at) ja agrologi (YAMK). Suomen Ratsastajainliiton Hevosen hyvinvointityöryhmän tavoitteena on edistää hevosen hyvinvointia tutkimustietoon perustuen kaikessa liiton toiminnassa ja lisätä ihmisten tietoisuutta hevosen hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä. Videotervehdyksessään Varenti kertoo siitä, miksi hevosen hyvinvointityöryhmä perustettiin, millaista osaamista ja kokemusta haluttiin mukaan sekä siitä, mitkä Suomen Ratsastajainliiton hevosen hyvinvointityöryhmän tavoitteet ovat hevosten hyvinvoinnin kehittämiselle ratsastusurheilun ja -harrastuksen parissa.

Salla Varenti kuva: SRL Kati Hurme
Salla Varenti, kuva: SRL, Kati Hurme

Valtuustoseminaarin ohjelman päättä Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkosen puheenvuoro Kennelliitto, koiraharrastus ja eettinen toiminta.

Valtuustoseminaarin live-lähetys päättyy noin kello 15:00. Ohjelma jatkuu paikan päällä Kennelliiton valtuuston jäsenille ja varavaltuutetuille kahvitauon jälkeen.

Tästä pääset ilmoittautumaan katsojaksi Kennelliiton valtuustoseminaarin live-lähetykseen. Ilmoittaudu viimeistään torstaina 25.5.2023.

 

Lisätietoja ilmoittautumisesta

koulutus@kennelliitto.fi

 

Valtuustoon liittyvät tiedustelut

valtuusto@kennelliitto.fi