Vuoden 2022 alusta alkaen koiran omistajan tulee aina tilata sähköinen ennakkolähete ennen virallisia terveystutkimuksia tai eläinlääkäritodistuksen hakemista.

Tutkimuksen suorittavat klinikat eivät enää vuoden vaihteen jälkeen tee koiralle lähetteitä virallisiin terveystutkimuksiin.

Sähköinen ennakkolähete vaaditaan myös paperille täytettävistä tutkimuksista, joita ovat vielä silmätarkastus, maksatutkimus ja polveutumisen varmentaminen.

Jos lähete on jäänyt tilaamatta ennen tutkimusta, voi omistaja tilata lähetteen tutkimuksen jälkeen. Tutkimuksen tulos voidaan tallentaa vasta, kun omistaja on ilmoittanut klinikalle tilanneensa lähetteen. Lähete kannattaa tilata mahdollisimman nopeasti tutkimuksen jälkeen, jotta tulos voidaan tallentaa Kennelliitossa.

Jatkossa terveystutkimuslähetteet ovat voimassa 6 kuukautta niiden tilaushetkestä. Omistaja saa muistutuksen kuukautta aiemmin, jos lähetettä ei ole käytetty. Vuoden 2021 puolella tehdyt lähetteet jäävät voimaan, eikä niille merkitä vanhenemisaikaa.

Lähetteen voi uusia lonkka-, kyynär-, olkanivel, selkä- ja syringomyelia tutkimuksiin sekä eläinlääkärintodistukseen lähetteen voimassaoloaikana. Ennakkolähetteen uusimisen hinta on 2 € Kennelliiton jäsenelle ja 5 € muille. Lähetemaksua ei palauteta. Vanhentuneen ennakkolähetteen tilalle tulee tilata uusi ennakkolähete ennen seuraavaa terveystutkimusta.

Sairaalle koiralle pyydettävät epäviralliset lausunnot tehdään kuitenkin edelleen klinikalla ilman ennakkolähetettä.

Terveystutkimuksen tilaamisen yhteydessä oleva sopimusteksti päivittyy 3.1.2022.

Lähete tilataan etukäteen Kennelliiton Omakoira-palvelusta tai Omakoira-mobiilisovelluksesta, jonne tilaaja myös saa lausunnon sähköisesti. Lähetteen tilaaminen ei vaadi Kennelliiton jäsenyyttä. Ohjeet lähetteen tilaamiseen löytyy Kennelliiton verkkosivuilta.

Omakoira-mobiilisovellus on Kennelliiton jäsenille suunnattu palvelu. Lue lisää täältä.

 

Lisätiedot

terveystulokset@kennelliitto.fi
Puh. 09 8873 0341
 

Omakoira-palvelun tekninen tuki ja neuvonta
omakoira@kennelliitto.fi