Evira ilmoittaa 23.1.2014 julkaistussa tiedotteessaan, että Suomessa on ensimmäisen kerran löydetty hyönteisten välityksellä leviävä Onchocerca-loisen tartunta koiralla. Elintarviketurvallisuusvirasto Evirassa tehdyssä ruumiinavauksessa todettiin Romaniasta tuodulla aikuisella koiralla pitkäaikainen silmätulehdus. Tulehtuneessa silmässä oli runsaasti loismatoja. Viime syksynä Suomeen tuodulta koiralta oli ennen saapumista p

Koiran tartunnan aiheuttajaksi on varmistumassa sudesta alun perin löytynyt Onchocerca lupi -laji. Onchocerca-loiset leviävät lentävien, verta imevien hyönteisten välityksellä. Koiralla tartunta johtaa tavallisesti voimakkaaseen silmätulehdukseen, johon ei ole lääkehoitoa. Tartuntaa ei voida todeta verinäytteestä, koska toistaiseksi saatavilla ei ole vasta-ainetestiä, jolla voitaisiin löytää oireettomat kantajat.

Suomessa samaan sukuun kuuluvia loisia on todettu esimerkiksi naudoilla, joten on mahdollista, että suomalaiset hyönteislajit voivat levittää myös koirien sairautta aiheuttavaa lajia. Naudan loinen on yleinen nautaeläimillä koko Euroopassa eikä sen ole todettu aiheuttavan sairautta ihmisillä.

Loistartuntojen määrä kasvussa

Viimeisen 15 vuoden aikana Onchocerca-suvun loisten aiheuttamat silmätulehdukset ovat lisääntyneet koirilla Yhdysvalloissa ja Etelä-Euroopassa. Euroopassa tapauksia on raportoitu ainakin Kreikassa, Unkarissa, Turkissa ja Saksassa.  Tartuntojen aiheuttajaksi on varmistumassa sudesta alun perin löytynyt Onchocerca lupi -laji.

Turkissa on hiljattain raportoitu kaksi koiran loisen aiheuttamaa silmätulehdusta ihmisellä.

Samaan sukuun kuuluva loinen, Onchocerca volvulus, aiheuttaa jokisokeudeksi kutsuttua sairautta ihmisillä. Sitä esiintyy muun muassa Saharan alapuolisessa Afrikassa ja Etelä-Amerikassa, joissa loinen leviää paikallisten hyönteisten välityksellä. Tartuntaa on todettu kymmenillä miljoonilla ihmisillä ja se johtaa pysyvään näön menetykseen.

Lisätietoja: Evira