Anni Hirvonen aloitti 14. lokakuuta työnsä Kennelliiton kaveri- ja lukukoiratoiminnan suunnittelijana. Hänen tehtävänään on kehittää yhdessä kaverikoirakoordinaattorin kanssa vauhdilla kasvavaa toimintaa määräaikaisessa projektissa vuoden 2020 loppuun saakka.

Kennelliiton kaverikoirat tavoittivat viime vuonna yli 84 000 ihmistä vanhusten palvelutaloissa, vammaisten hoitolaitoksissa ja päiväkodeissa. Kaverikoiratoiminnan rinnalla kehitetään lukukoiratoimintaa, jonka kysyntä on kasvanut voimakkaasti.

Anni Hirvonen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän on toiminut aiemmin erilaisissa kolmannen sektorin kehittämisprojekteissa. Eläinavusteinen toiminta on hänelle työn kautta tuttua, koirien lisäksi kokemusta on muistakin eläimistä.

- Kaverikoira- ja lukukoiratoiminta on Kennelliiton yhteiskuntavastuun toteutumisen kannalta vaikuttavaa toimintaa, ja niiden pariin oli erityisen mukavaa tulla töihin. On ilo päästä tekemään töitä ja oppimaan uutta Kennelliiton ammattilaisten kanssa, sanoo Anni.

- Toiminnan kannalta on tärkeää, että hallinnolliset rutiinit sujuvat kuormittamatta ketään liikaa, ja jokainen tietää oman roolinsa ja sen merkityksen. Tehtäväni on auttaa kaverikoirakoordinaattoria sekä kaveri- ja lukukoiratyöryhmää ja kentän aktiiveja siinä, että Kennelliiton päässä asiat sujuvat jatkossakin koirakko- ja vierailumäärien huimasti kasvaessa.

Annin perheeseen kuuluu kolme islanninlammaskoiraa. Hän on harrastanut koiralajeja aina metsästyksestä agilityyn ja koiratanssiin ja ollut myös aktiivinen harrastusyhdistyksissä sekä- rotuyhdistyksessä.

Lisätiedot

Kennelliiton toiminnanjohtaja
Markku Mähönen
puh. 09 887 300
markku.mahonen@kennelliitto.fi