Kennelliitto täyttää toukokuussa 125 vuotta. Juhlavuosi käynnistyy helmikuussa KoiraExpossa, joka on koira-aiheinen kansainvälinen seminaari. Koko juhlavuoden teemana on "Hyvää elämää koiran kanssa". Juhlavuosi näkyy KoiraExpon lisäksi monissa Kennelliiton tapahtumissa ja sen aikana luodaan katsaus nykyaikaiseen koiratoimintaan.

Kennelliitto perustettiin toukokuun 11. päivänä 1889, kun joukko koirista ja metsästyksestä kiinnostuneita kokoontui perustamaan Suomen Kennelklubia. Vuosikymmenten aikana koiraharrastus on noussut koko kansan suosioon, ja Suomessa onkin tänä päivänä yli 650 000 koiraa. Suosio näkyy myös Kennelliiton jäsenmäärässä. Vuoden 2014 alussa jäsenmäärä on ennätykselliset yli 150 015.

Koiraharrastukseen ja koira-alaan perehdytään laajasti Kennelliiton KoiraExpo-seminaarissa 8.-9. helmikuuta. Messukeskuksessa järjestettävässä KoiraExpossa kuullaan huippupuhujia Suomesta ja ulkomailta. Luennoitsijoiden esitykset käsittelevät muun muassa koiran persoonallisuutta, terveyttä ja hyvinvointia. Puhujina on muun muassa Ben Furman ja Tommy Wirén. KoiraExpon lauantain kruunaa 125-vuotisjuhlailta. Lue lisää KoiraExposta Kennelliiton nettisivuilta ja ilmoittaudu mukaan. Tapahtumaan voivat osallistua kaikki koirista kiinnostuneet.

Juhlavuonna ilmestyy kaksi koira-aiheista kirjaa: Kaija Unholan kirjoittama Kennelliiton 125-vuotishistoriikki ja Tapio Eerolan kirja kotimaisista roduista.

Juhlavuoden kunniaksi on koottu historianäyttely, joka on esillä KoiraExpossa, Maailman Voittaja -näyttelyssä ja Koira2014-tapahtumassa. Näyttely on esillä myös Suomen Metsästysmuseossa maaliskuusta lähtien.

Kennelliiton juhlavuosi näkyy seuraavissa tapahtumissa:

8.-9.2.KoiraExpo 2014Messukeskus, Helsinki
8.2.125-vuotisjuhlailtaMessukeskus, Helsinki
24.4.KoiranpäiväKennelliiton hyväntekeväisyys- Match Show, Suomen Metsästysmuseo, Riihimäki
24.5.Valtuustoseminaari 2014Hanasaari, Espoo
5.-8.6.XXI Kansainväliset Erämessut 2014Riihimäki
8.-10.8.Maailman Voittaja 2014 -koiranäyttelyMessukeskus, Helsinki
22.11.Valtuustoseminaari 2014Hanasaari, Espoo
6.-7.12.Koira2014Messukeskus, Helsinki

 

Lisätietoja:
Suomen Kennelliiton viestintäpäällikkö
Kaija Unhola
puh. 050 432 0844