Koiranpäivällä Kennelliitto haluaa muistuttaa ihmisen parhaan ystävän merkityksestä. Vuosittain 24.4. vietettävänä Koiranpäivänä korostetaan pehmeitä ja lämpimiä arvoja ja kerrotaan koiran erilaisista rooleista ihmisen elämässä ja yhteiskunnassa.
Vuoden 2023 Koiranpäivä tukee koiran roolia kansalaisena
Vuoden 2023 teemana Kennelliiton toiminnassa on Koira kansalaisena. Kannustamme omien jäsenyhdistystemme ja jäsentemme lisäksi eri organisaatioita ja yhteistyökumppaneita lähtemään mukaan Koiranpäivän haasteisiin mahdollisimman koiraystävällisen Suomen rakentamiseksi.
Erityisesti toivomme, että erilaiset organisaatiot ja yritykset toivottaisivat koirat tervetulleiksi. Suomessa on noin 800 000 koiraa, joten on luontevaa, että koiran kanssa liikutaan eri paikoissa myös taajamassa. Koiranomistajan arkea helpottaa se, että koira on tervetullut moniin eri paikkoihin ja koiran kanssa voi liikkua esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä.
Ota koira mukaan töihin -päivä
Kennellitolla on sosiaalisessa mediassa kaksi haastetta. Ensimmäinen on Ota koira mukaan töihin Koiranpäivänä. Tutkitusti yhteiselo koiran kanssa tekee ihmiselle hyvää myös työpaikalla silloin kun se on työn luonteen ja työpaikan olosuhteiden kannalta mahdollista. Kannustamme ihmisiä keskustelemaan koiran vaikutuksesta työelämässä, ja työpaikkoja siihen, että työntekijät voivat yhdessä sovituilla ehdoilla tuoda koiran mukaan työpaikalle maanantaina 24.4.
#Laumaliikkuu-lenkki
Toinen sosiaalisen median haasteemme on Koiranpäivän yhteislenkki. Haastamme koiranomistajat virikelenkille koiran kanssa. Annamme vinkkejä siitä, mitä koiran kanssa voi tehdä metsälenkillä.
Kannustamme myös Kennelliiton jäsenyhdistyksiä, harrastusporukoita ja muista koirien kanssa yhdessä liikkuvia järjestämään omia yhteislenkkejä tai jakamaan vinkkejä koiran kanssa liikkumiseen tai virikkeistämiseen lenkillä. Toivomme saavamme mahdollisimman suuren ”lauman” koiria ja ihmisiä liikkumaan Koiranpäivän aikana joko yksin tai yhdessä muiden koiranomistajien kanssa.
Tietoa Koiranpäivän tapahtumista ja #Laumaliikkuu-lenkeistä saa täältä ja Koiranpäivän Facebook-sivulta. Yhteislenkin tunnelmia voi jakaa edelleen sosiaalisessa mediassa.
Koira-aiheista oppimateriaalia kouluille ja kerhoille
Koiranpäivänä julkaistaan Kennelliiton nuorisotoimikunnan sekä kaveri- ja lukukoiraryhmän yhteistyönä laadittu koira-aiheinen oppimateriaali ala-asteen kouluille ja kerhoille. Toivomme, että koiraharrastusaktiivit eri puolilla Suomea voivat vinkata tästä materiaalista lähialueen kouluille ja tutuille opettajille, niin tietoa materiaaleista saadaan leviämään mahdollisimman monia kanavia pitkin eteenpäin. Kennelliitto haluaa näin tuoda tietoa lapsille koirista, niiden hyvinvoinnista ja koirien ihmiselle hyvää tekevästä vaikutuksesta sekä koirien kanssa harrastamisesta.
Pärre Pystykorvan seikkailut -opas opettajille ja kerhonohjaajille koostuu Pärre Pystykorvan tarinasta, johon nivoutuu erilaisia asiakokonaisuuksia. Oppaan ohella julkaistaan tehtäviä oppilaille. Materiaalit julkaistaan suomeksi ja ruotsiksi.
Painettua opettajan opasta voi tilata Subject Aid -palvelusta osoitteessa www.subjectaid.fi. Palvelun käyttö edellyttää rekisteröitymistä. Opasta voi tilata myös Kennelliiton verkkosivuilla osoitteessa www.kennelliitto.fi/oppimateriaalit. Sivustolta löytyvät sekä oppilaiden tehtävät että opettajan opas pdf-muodossa.
Koiranpäivän materiaalit löytyvät Kennelliiton mediapankista
Koiranpäivän materiaaleja jäsenyhdistystemme käyttöön löytyy Kennelliiton mediapankista osoitteessa https://media.kennelliitto.fi/mediapankki. Mediapankista löytyvät Koiranpäivän ja teemavuoden 2023 logot. Koiranpäivää tapahtumajulisteen pohjaa voi täydentää joko sähköisesti tai manuaalisesti.
Ilmoita Koiranpäivän tapahtumasi mukaan Kennelliiton tapahtumasivulle
Keräämme tämän verkkosivun alle tietoa tämän vuoden Koiranpäivän tapahtumista, ja niistä tietoa eteenpäin ennen Koiranpäivää eri medioissa. Voit ilmoittaa tapahtumastasi meille Kennelliiton viestintään täältä löytyvällä lomakkeella.
Seuraa Koiranpäivän tapahtumia sosiaalisessa mediassa
Jaamme Koiranpäivän aktivointivinkkejä, tietoa ja tunnelmia Facebookissa ja Instagramissa. Haastammekin kaikki miettimään, miten hyvää elämää koiran kanssa voi jakaa muillekin sosiaalisessa mediassa ja muilla verkkoalustoilla.
Kuka tahansa voi pistää pystyyn Koiranpäivän haasteen muille somessa. Julkaisemme myös Facebook-kehykset, joilla voit osoittaa, että päivä on sinulle tärkeä, ja olet mukana. Jotta Koiranpäivän julkaisut erottuvat, julkaisuissa kannattaa käyttää hashtageja #Koiranpäivä, #Koiranpäivä2023, #Laumaliikkuu, #OtaKoiraMukaanTöihin ja #Koiranpäivänvinkki.
Tutustu myös Koiranpäivän Facebook-sivuihin
Tarkempaa tietoa Koiranpäivän ohjelmasta päivitetään tälle sivulle ennen tapahtumaa.
Lisätietoa saa Kennelliiton viestinnästä:
viestinta@kennelliitto.fi