Kuulokoirat ovat henkilökohtaisia hyötykoiria.

Kuulokoira koulutetaan reagoimaan ääniin, joita sen omistajan on tärkeää kuulla. Koira ilmaisee äänet omistajalleen koskettamalla tätä tassullaan tai tönäisemällä kuonollaan. Sitten koira vie omistajansa äänilähteen luo. Tavallisimpia kuulokoirien ilmaisemia ääniä ovat puhelin, palohälytin, ovikello ja herätyskello. Kuulokoirasta on hyötyä sekä huonokuuloiselle että kuurolle. Kuulokoiralla on lain suoma oikeus kulkea omistajansa mukana kaikkialla, minne tämä menee.

Tukikoira toimii pitkäaikaissairaan apuna. Tällaisia sairauksia voivat olla esimerkiksi diabetes, epilepsia tai Parkinsonin tauti. Koira voi esimerkiksi varoittaa liian matalasta verensokerista tai hälyttää apua sairauskohtauksen sattuessa.

Sekä kuulo- että tukikoira toimivat monipuolisesti apuna sekä sisällä että ulkona. Omistajansa tueksi koulutettu koira parantaa monin tavoin hänen elämänlaatuaan ja vahvistaa tunnetta oman elämän hallinnasta. Koira tuo myönteisiä kokemuksia ja tuntemuksia omistajalleen, sillä sen kanssa voi olla vuorovaikutuksessa: antaa ja saada, opettaa ja oppia. Koira edistää sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia muun muassa viemällä omistajansa säännöllisesti ulkoilemaan.

Suomen kuulo- ja tukikoirat ry (SKTY) on perustettu vuonna 1993. Ensimmäiset vuodet yhdistys toimi nimellä Kuulokoirayhdistys ja vuonna 2010 toimintaa laajennettiin myös tukikoiriin. Pääosin vapaaehtoisvoimin toimiva yhdistys saa rahoituksensa Raha-automaattiyhdistykseltä sekä lahjoituksista. Yhdistys järjestää koulutusta sekä varsinaisille asiakkaille että tukihenkilöiksi haluaville.

Kuulo- tai tukikoiraa haluavan kannattaa ottaa yhdistykseen yhteyttä jo ennen koiran hankintaa. Vapaaehtoiseksi tukihenkilöksi voi hakeutua kuka tahansa, joka on kiinnostunut yhdistyksen toiminnasta ja jolla on jo jonkin verran kokemusta koirista.

 

Suomen kuulo- ja tukikoirat ry