Carolina Lindström

Minä olen Carolina Lindström Loviisasta. Olen toiminut kolmisen vuotta FCI rekikoiratoimikunnan delegaattina jonka lisäksi minut nimitettiin juuri perustettuun PKU:n rekikoiratoimikuntaan. Laumassani on kolme samojedinkoiraa sekä kahdeksan siperianhuskyä. Huskeja olen harrastanut parikymmentä vuotta, samojedit ovat vielä melko tuore lisä laumassani. 

Kierrämme koirieni kanssa paljon näyttelyissä, mutta intohimoni on käyttöpuolella. Olenkin pätevöitynyt sekä koetoimitsijaks että palkintuomariksi molemmissa koemuodoissamme, mutta kilpailen myös sekä siperianhuskeillani että samojedeilläni.

Huoli siperianhuskyjen käyttöominaisuuksien säilymisestä sai minut hakeutumaan mukaan kansainväliseen toimintaan, ja onkin huojentavaa todeta, että myös muut delegaatit kantavat samaa huolta. Tällä hetkellä työstämme ratkaisua sille ongelmalle, että kilpailevissa siperianhuskyissä on ilmennyt sekarotuisuutta FCI rekisteröityjen siperianhuskyjen keskuudessa. Kun toisessa ääripäässä on jo melko seurakoiramaiseksi muuttunut linja, jää tila hyvin ahtaaksi rotumääritelmän mukaisille työssään toimiville koirille. 

Olen päässyt esittelemään suomalaisia koemuotoja toimikunnassamme, ja ilokseni voin todeta että useampi maa on kiinnostunut kilpailukokeiden käyttöön ottamisesta maissaan. 

FCI rekikoiratoimikunnassa olemme myös saaneet Grönlanninkoiralle FCI:ssä käyttökoiran aseman, ja tavoittelemme samaa muille rekikoiraroduille. 

PKU:n rekikoiratoimikunnassa työ ei vielä ole päässyt alkamaan, mutta odotan vahvaa yhteistyötä etenkin pohjoismaisten kilpailukokeiden yhtenäistämisestä.